sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Om namah Sivaya

Oivalsinko tänään sen mitä joogassa sanotaan jivatmaksi? Sana oivallus tuntuu kummalliselta, koska kokemus vastasi enemmänkin syvempää mielikuvituksen tasoa. 

Tosin se tuntui hyvin läheisesti joltakin osalta minua. Itseni osalta tai oikeastaan fiilis oli, että tämä on vielä jopa aidompaa itseäni. Kuulin sen naurua aamulla ja iltapäivän meditaatiota seuraavalla lepohetkellä se näyttäytyi taas. Tällä kertaa keltaisena ja tunne oli samanlainen kuin aamulla. 

Tämä saattaa olla bhaktin alku, koska minun on hankala kuvitella kuinka ego voisi rakastaa Jumalaa. Antautuminen alkaa vaikuttaa mahdolliselta, kun sitä miettii sielun vapaaehtoisena toimintana. 

H2O Hajottaa

Onko aivan hullua väittää, että tästä kulttuurisesta ehdollistumisesta voi päästä eroon? Siis onko minulla mitään käsitystä, kuinka vaikeaa se ensinnäkin on.. Ja toisekseen ymmärränkö kuinka syrjäyttävää on pyrkiä jatkuvasti välttämään kulttuuriin kuuluvia ei-toivottuja asioita? 

Loppujen lopuksi, mitä jos yritykseni joogata johtaa minut pois yhteiskunnasta? Yritänkö oikeasti pelkästään välttää kärsimystä, epämiellyttävyyttä? 

Saan viettää vapaa-päivän selvinpäin kanssasi.
Någon har varit lös om kinderna
Sinä olet itse ohjelmoinut itsesi lapsena, kyllä sinä nyt sen verran muistat
Koko horina on hurria

Millaisia minun päivät ihan oikeasti ovat? 
Kalevan ketun murhaaja & optimisti poika
Epäilyttävä yritys raiskaukseksi
Se ampui mua suoraan, Chicagossa

perjantai 26. kesäkuuta 2020

Mistaken Proportions - Väärinkäsitettyjä mittasuhteita

Sorruin ehdotteluun. Erehdyin ehdottelemaan

Tuntuu että tervehtymisen edellytyksenä on, että minun täytyy vain istua sen oman negatiivisuuden kanssa. 

12th mind
Yritän tässä ymmärtää miksi Nishijima Roshi sanoi että sesshinin pituus olisi vain 3 päivää. Muistaakseni. Ja miksi vaikuttaa siltä, että normaaliin yhteiskuntaan/kulttuuriin palaaminen ja siihen kuuluminen ovat henkisten mestareiden ohjeita juuri minulle, juuri nyt kun käyn tätä läpi. Alkoholista vieroittautumista..

Vaikuttaa kyllä aika oudolta että minä pärjäisin ilman opettajia. Enhän minä pärjää edes ilman vanhempiani. 

Mieti jos tämä on kaikki Vishnun mielikuvitusta? 

Pystyn kyllä oppimaan sosiaalisia asioita. Vaikea tajuta miten tulisin kenenkään kanssa toimeen. Vai olenko itse se, joka ei pysty keskittämään mieltään siihen pisteeseen, ettei käytä kommunikaatiossaan mainstream meemejä. 

Älyän, mutta on tunne-elämä sekaisin. Luopuminen. Luopuisinko ajatusranketeista, joiden estäminen saisi minut käyttäytymään esimerkillisenä hyvänä joogina? Mitä tarkoitan... **

Kyllä niin raskasta olla aina vain yksin. Kieltäymys nyt vain on välttämätön mietiskelyn onnistumiselle. Siitä aiheutuu että ajattelen pakonomaisesti vanhoja joogi-assosiaatioitani. Viksepaa se toden totta on.

Olipa oikeesti hankala hetki oman mielikuvituksen kanssa. Kello nyt 4.20 ja la 27.6 --- heräsin jo yhdeltä ja tehnyt nyt kaksi zazenia. Niiden välissä kun makoilin niin meni kyllä tosi pahaan alcoholic confusioniin, vaikka edellisestä pullosta on kaksi kokonaista päivää. Sitä yhtä keskiviikkoiltaa (kun minulta meni muisti) edelsi yhdeksän selvää päivää. Jos laskin oikein. 

Siis noi alcoholic confusionin oireet. Ne ovat oikeastaan niin hankalia, että mieli blokkaa ne työmuistista. Tai siltä se ainakin tuntuu kun se "kohtaus" menee ohi. Vaikkei se mikään kohtaus ole, mutta henkilölle joka ei juo niin sana seizure taitaa olla paras sana kuvailemaan sitä. Melkein tuntuu kuin oma mielikuvitus olisi käynyt taistoon omaa itseä vastaan. 

Toisen zazenin aikana sain takaisin sen ajatusrakenteen, jota pystyin lähestulkoon tahdonalaisesti käyttämään viime keskiviikkona ennen klo 15.00 kun aloitin juomaan. Siinä sekoittuu kirkkaus ja sameus. Kirkkaus on läsnä sillä tavalla, että se ajatus on hyvin vapaa virheellisyydestä. Sitä ei silti edellä mahtipontinen järkeilyn kavalkaadi. Melko spontaani se on ja sameus taas saa sen (luultavasti) näyttämään vain ohikiitävältä ajatukselta. Sitten se unohtuukin aika nopeaan. 


** Lyhyesti. En pysty tekemään töitä eli en saa sitä fiilistä että olen hyvä. Joten luovun pyrkimyksestä esittää menestynyttä mielen harjoittajaa

tiistai 23. kesäkuuta 2020

Parantumaton alkoholisti minä olen

Viime yönä kuului neljän aikoihin ulkoa kolme laukausta. Näin tosi kännisen unen.. Olin siinä touhussa vanhemman naisihmisen kanssa. Hän väitti että olin työntynyt hänen anaaliin kolme kertaa väkisin. Itse muistan vain että hän otti ruman kaluni suuhunsa. Olin unessa tosi kännissä ja hän oli ainakin 45v. 

Nukuin aika monta lyhyttä unta. Vietin sängyssä yhteensä kai 12 tuntia. Kuuntelin Terence McKennaa silloin alkuillasta ja nukahdin kesken kaiken. Kun heräsin kesken yhden hyvän LSD-tarinan joskus 22.30 niin oloni oli ehkä omituisin pitkään aikaan. Siis heräsin aivan käsittämättömään sekaannukseen siitä, että MITÄ VITTUA nyt TAPAHTUU???

Näin myös niistä laukauksista unta, että ne olisivat olleet ilotulitteista peräisin. 
Itkin mutten ole varma nukuinko vai olinko hereillä.

Tämä päivä ei kyllä ähtenyt liikkeelle ihan niin kuin  odotin. Kaikki meni hyvin. Ja kaikki menee vieläkin hyvin. 8:s päivä ilman alkoholia... 

--- 
10:s päivä ilman. Seuraa muistiinpano kahdeksannelta selvältä päivältä. En viitsinyt tehdä uutta postausta vaan editoin tähän muistiinpanon nimeltä
Totuttele epävarmuuteen

I feel my advancement is a deliberate rejection of neurosis. I can't laugh..
Viime yönä koin merkilliseltä tuntuvia aistiharhoja, joita voisi kuvata näin. Lyhyitä liminaalitilan näkyjä joihin projisoituu valvetilan mielensisältöä sekä sisällöltään turhia sanoja, fraaseja, lauseita ja täyttä siansaksaa. 

Näin myös illalla silmät kiinni makuulla paljon värejä mitä ihmeellisimmissä yhdistelmissä ja kokoonpanoissa. Pääasiallisesti kuviot koostuivat ikään kuin pikselipilvistä, jotka olivat hyvin tarkkoja resoluutioltaan mutta mitään kaavamaisuutta tuskin oli. Mustalla taustalla, epäsäännöllisen oloisia muotoja ottavaa 2D moniväri-sprayroiskeen ilmestymistä, heikon valovahvuuden omaavaa mielikuvituksen tuotetta. 

Lisäksi tänään kiperiä muistia, älyä ja luovaa ajattelua vaativia loogisia pulmatilanteita, joiden aikana itse-petoksen veitsi kurkulla ja vain etenemisen sanelemaan pakkoon turvautuen alkaa nähdä omat kaavamaiset ajatusrakenteet. Tuo oli ehkä liikaa, toisaalta yritin vain olla tarkkaavainen. Ja saikin olla koska tiellä poikittain oleva kyy muuten pelotti. Onneksi se ei reagoinut kun ajoin pyörällä ohi. 

Rannalla käyntiin mahtui mukaan oman eettisen puhtauden epäröintiä interferenssinä ohi kulkevan lapsen itseilmaisun luonnollisesta viattomuudesta. Unohdettu uni jossa lahjaksi saamani vinon kartion muotoinen puupalikka tultiin hakemaan takaisin. Assosioin sen siihen että Hare Krishna maha mantra on Krishnan omaisuutta, minulla vain lainassa. Lyhyen samoilun aikana koin kuinka auktoriteetti oli läsnä mutten saanut ajatella siitä pahaa. 

sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Ai joku Viivi Pumpanen?

Pitääkö sinun pelotella että jossen tottele joudun pelkäämään ulkopuolelle jäämistä? Tarkoitan että eikö ole hölmöä väittää raittiita ihmisiä pelkureiksi - saaden näin heidät ahdistumaan siitä, mille puolelle he valintojensa tähden joutuvat? 
Hölmöä!! Siksi että egon jatkuva tarve vetää rajoja MINÄ kännissä ja SINÄ selvänä. Ja toisinpäin... sinä olet kännissä enkä minä kestä sitä selvänä. Niinpä katsos - kumpi nyt sanoo keitä hölmöiksi? Pata kattilaa soimaa. Musta kylki kummallakin. 

Nuo tuollaiset erottelut (division/distinction) ovat omalla kohdalla tasan ahdistukseni polttopisteessä. Kuudes päivä selvinpäin, ei edes kofeiinia ja lounaan jälkeen ajatukset kulkee väkisinkin raiteille: "Kritisoin muita niin paljon, etten tajua haukkuvani itseäni." 

Tässä vaiheessa voisi lainata Pattabhi Joisia: "Be stronger." Itse asiassa tiedän yhden alkoholista irti päässeen henkilön joka usein sanoi: "Olen liian kiltti." Siinä et tavallaan uskalla olla se oma itsesi, sinulla ei ole ohkeutta, ei ole vahvuutta. Meinasin sanoa voimaa, mutta siis yritäppä olla ymmärtämättä jotain. --> ihan mitä tahansa, anything, josset luovu kontrollista. Ja käsittääkseni kontrolloimiseen tarvitaan aina voimaa. Voi olla muunkinlaista johdattelua kuten manipulointi tekstin avulla ja nokkelilla sanoilla hämmentäminen. Tai vain hiljaisuudella. Besides the point..

S.O.S the tigers took my father. S.O.S the tigers took my mother. Hyvä biisi 90-luvun discoa/teknoa/poppia. 

Sinun täytyy uskaltaa vastustaa oman mielesi heikkoutta tukeutua niihin, jotka vaikuttavat vahvimmilta. Hyvä minun on sanoa! Kun olen ihan jatkuvasti ns.  LOSERS SCENARIO:ssa... Mutta melko jatkuvasti, en nyt ihan koko ajan. LS-Termi lainattu Robert Anton Wilsonilta. 

Psykoosi, masennus, alkoholismi, köyhyys, neuroottinen, egon harhauttama. That's a losers scenario. Jopa nuoret tytöt joiden pitäisi olla viattomia laittaa inhossa käden suunsa eteen, kun näkevät ohiajavan huolimattoman lurjuksen. 

Ei kun nuo Srila Prabhupadan merkitys-osiot Bhagavad Gitan Kolmannessa, eli Karma Jooga luvussa osuvat omalle kohdalle tyyliin,  "Kun Stefa laittaa niin se on jämpti." Ja lopuksihan se Kummelien ralli Saab 96 räjähtää järvenjäälle kesken renkaanvaihdon. Stefa laittaa nitroa tankkiin. "Hei ei tarvita ei me tiimiä tallia." Kaikki kuoli. Tai jotenkin niin se meni. 

Ne karma joogan merkitys osiot. Olen lukenut vain yhden säkeen päivässä. Saavat kyllä oikeasti miettimään että miksen saa omaa velvollisuutta tehtyä. Olenko jotenkin joutunut yhteiskunnan ulkopuolelle koiransyöjäksi? Tai muuten ulkopuolelle sossupummiksi. Equivalent of koiransyöjä. This is my losers scenario. Ihmetteletkö vielä miksi juon. 

Mutta kun tämä ei valitettavasti ole mitään elokuvaa, missä Stefa yhtäkkiä vian tullen pomppaa takaluukusta korjaamaan sen. Yksi aamu heräsin puoli neljä oltuani pari sekuntia Gerberoksen edessä. 

lauantai 20. kesäkuuta 2020

Ruoanlaittajan tuoksu ruoassa - hienojakoinen



Why can't you put a little bit effort in studying warm-heartedness? 
Lack of self-esteem is a serious problem. And when I finally achieve some confidence in myself I fuck up!! 
How do you think anyone who's anyone got where they are, if they didn't have it? This is the head of a psychotic alcoholist. How could anyone be interested in my writing when it has so many short-comings? 

First thing I do is i start to denigrate the reader. Then I denigrate my self. Still interested? A self-less attitude may seem hard at first. 
My practice has taken my mind to levels where I can't take it anymore. It ain't sense-control though. Not Buddhism, not Krsna-consciousness. Christianity.. as a practice? Huh? What does that mean. I really don't know. 

Perhaps advaita-vedanta has something to say there. Miksen vaan voi kirjoittaa suomeksi??? On vaan niin vaikee keskittää se järki maallisiin asioihin. Kun ne ei nappaa!! Mihin tällanen kehitys vie ja onko tää luonteenomaista mulle taikka sulle... 


Tänään on 20.6 lauantai.. Juhannus juhlat jatkuu. Itse olen viidettä päivää selvinpäin. Yksin ollessa nämä jutut vaikuttaa kertoimella kaksi.

perjantai 19. kesäkuuta 2020

Psychic Protein

Alcohol..
Therapeutic enough

Aroma so heavenly when buds start to swell
Onko tätä tarkoitus kohdata toista kertaa?

Kolmas päivä edellisestä dokaamisesta. Tein aamu-zazenin suihkun jälkeen. Onneksi jäi neljään peräkkäiseen päivään - ja sitäkin ennen oli n. 10päivän tauko juomisesta. 

Nämä ensimmäiset päivät lepään ja olo alkaa normalisoitua siinä seitsemäntenä päivänä. Jossain vaiheessa tulee ihan oikeasti hauskaa kun pääsee tamaksesta aiheutuvan tyhjän paperin kirouksen yli. Voi tulla myös sellasii mitä kutsun Shiva-tiloiksi.. 

Siinä meditoidaan kovan känniputken jälkeen 7 päivää ja kun alkon vaikutus lakkaa niin.. Se mitä sanottaisiin vieroitusoireeksi/psykoosiksi merkitseekin minulle jotain ihan muuta. Vaikkei siinä tilassa olekaan helppoa määritellä jokaisen asian tarkkaa tarkoitusta (betydelse) - niin on se aika paljon hienompi tila kuin tavanomaisten käsitteiden luoma harha, että sanoilla pystyy selittämään todellisuuden. 

Alhainen!! Onko se tekojen vastavaikutusta ajatella itseään alhaiseksi, vai onko se vain jotain minkä ihminen pystyy oppimaan? Jospa sen pystyy oppimaan siitä, että joutuu olemaan liikaa itsestään liikoja ajattelevien kanss!! 

"People are really trying to find zen in cultural things." -ME, withdrawal day 4

Det förflutna. 19.6.2020 Ei siihen menneisyyteen takertumista huomaa ennen kuin tekee harjoituksen. Itse tein ennen päivällistä MediYogan lisämunuaisille. Sitä yhtäkkiä huomaa että mun ajatuksethan jatkuvasti työtään toistavan koneen lailla menee tulevaisuuteen. "Teenkö lopussa sithali pranayamaa vai sitä toista"? Ja huomasin myös että ennen harjoitusta olin huomaamattani menneisyydessä. I det förflutna. Voi tosin johtua isosta lounaasta missä oli chorizoa ja kinkkua. Ja taas menneisyydessä :/

Taas oli hieno esimerkki siitä, että vaikka haluaisi elää muiden lahjoituksilla niin tähän kulttuuriin syntyminen kasvattaa ahneeksi. Ja siis tämähän oli ihan hypoteettinen tilanteen abstraktio, missä olen ollut edellisessä elämässä kerjäläismunkki. Ei se auttanut seuraava jälleensyntymä tuli ja karma sen mukana. 

Tässä on vielä lopuksi yks1 linkki Hare Krishnojen 2019 Ratha Yatra yt-videoon. https://youtu.be/jS3erkIPXKU

Tämä taas loppuhuomautuksena ja kohdennettuna hämärään postauksen tekstiin. 1 Itse keksimistäni lempi sanonnoista: "You have a 50 % chance of speaking the truth. Why some people sell books is because they got most of it right." 

torstai 11. kesäkuuta 2020

nimetön kopio

To be honest... Sä et halua tehdä muutosta koska muuten Jumala tekee sen. 
For the sake of love... 

Silkkaa kivi ulosvientiä / tarjontaa

Ei kyl kannata leikkii mitään Jesus Kristiä. Hehhe he hheh

Pitäiskö ihan tosissaan yrittää kirjoittaa mitä mun päässä tapahtuu? Tai vaan mennä kävelylle.. mene.
Öö joudun manuaalisesti otsalohkolla käsittelemään jokaisen aistikohteen erikseen niin, ettei se ole minä. Tai no ei jokaisen, sehän olisi täysi skitsofrenia ja vaikea edes kuvitella miten dysfunctional sellainen ihminen on. 

Mutta jokainen aistikohde johon liittyy väärä minätunne pitää erikseen käsitellä: "Tuo asia ei liity minuun." Tämähän tekee interaktion ulkoisen maailman kanssa melko (?) kroonisesti flat-lineriksi. Eli jotenkin ei vaan vittu vois vähempää kiinnostaa. Tasapuolisesti kaikille!

Siis jokainen aistikohde joka vaikuttaa sillee muhun, että siitä herää väärä minä-tunne. Määrittele vairagya? 

Saatana ku oikeesti lounaalla tulee ihan kiistämätön tunne että olen parempi kuin opettajani. Vaikka istunu kaksi zazenia jättäny aamiaisen väliin pyöräilly järvelle uimaan ja tehny ajapa-japa kävelyn niin mitä vielä 666 pitäis tehdä että tuollainen röyhkeys katoaisi ja tekisi tilaa hoksata mitä yhteistä meillä on... 

Olen kyllä yrittänyt tehdä tätä blogia sillä asenteella, tai ylipäätään kirjoittamisessa pitää sen periaatteen, että ensin puhdistetaan mieli. Sen jälkeen jos jaksaa niin kirjoittaa. Nyt ei jaksa enempää. 20min lounaasta ja ootan jo nyt milloin seuraava zazen.


keskiviikko 10. kesäkuuta 2020

can't resist to say this about knowledge

Kaikki alkoi Swami Prabhupadan kirjasta Bhakti Jooga. Ostin sen Kirkkonummen torilta muistaakseni puolella eurolla. Oma ensivaikutelma oli että ... meinasin sanoa kuin eri planeetalta mutta se ei kuvaa todellista uuden löytämisen tunnetta. Sinä kesänä pesin mattoja ja toistin mielessäni Maha Mantraa. 

Olenko päässyt mihinkään? No en oikeestaan. Olen vain väsynyt ja kuiva kuin kovettunut Wettexin tiskirätti. 

Siis kyllä mä olen päässyt kokemaan kivoja juttuja ja kuuntelemaan mahtavia opetuksia. En kuitenkaan pysty tekemään mitään himolle joka kihelmöi vatsanpohjassa, kun mielikuva täydestä Captain Morgan rommipullosta välähtää ja tiedän sen vaihtavan ensi perjantaina Alkossa omistajaa.  

Jotta sä voisit luopua sun saastuneesta älykkyydestä, se täytyy ensin tunnistaa. Oi olen mahtava joogi mutta, kun en tee harjoituksia niin mieleni palaa takaisin normaaliin, maadoittuneeseen tilaan. Ja syönkin aika paljon. Mutta olen silti mahtava joogi! Tällainen ajattelu on selvä indikaattori että nyt on jotain aivan viturallaan. 

Se on vaan niin, että kun joka kerta syö yksin niin mieli alkaa herkistyä tälle tapahtumalle. Sitä alkaa huomaamaan kaavoja oman tietoisuudentilan muutoksissa. Esim toisella ihmisellä on enemmän valtaa kuin minulla. Mieleni ehdollistuminen aiheuttaa että koen huonoa oloa tästä tosiasiasta, että olen heikko. Ymmärrän olevani alhaisemmassa asemassa ja vaikutusvaltani hälvenee kuin aamusumu. Mutta hetkonen! 

Vähän aikaa sitten olin suuri joogi jota kukaan ei uskalla uhmata. Ja bingo! Tässä on se erotus egon buustaaman älyn ja todellisuuden välillä. Ei tätä ilman rehellisyyttä pysty oikeesti tekemään. 

Tosiasiassa valta/power on täydellinen distraction. Se estää sua täysin saavuttamasta minkäänlaista älykästä synteesiä siitä tosiasiasta, että knowledge on parasta mutta myös siitä, että se on määrittelyssään aivan mahdottoman liukas kiinnipidettävä. Valta saa sut vaan myöntämään itsellesi on nyt mulla on se. Tieto on valtaa ja valta on tietoa, eikä mikään voi sitä kaataa. Etkä sä EDES ymmärrä ettet voisi olla pahemmin väärässä! Eikä tällaiseen tilanteeseen kannata edes puuttua. Ugh! Olen puhunut




 

Really obsessed

Onks pelkkä oluen juonti kliseé?
Liquid edge & uncharming mindfulness

Ootsä varma et... tai no en mä viitti sanoa sitä. Ei se kuulu mulle et millanen suhde sulla on muihin ihmisiin, tai miten vittumaiseks sä koet että sun pitää muuttua että he kuuntelevat sinua. 

Jonka sijaisena sä ilmeisesti olit. Ja
Pienikin liike haittaa zazenin onnistumista. Huomasin sen yö-session aikana. 

Mitä järkeä sun on sanoa tollasia asioita kun se message ei mee läpi sillä tavalla, mitä sä siltä oppilaalta edellytät?
Tää ei ole selitys millaista on olla psykoosissa. Tää on selitys millaista on JOOGATA ja olla psykoosissa. Ja vastaus annetakoon heti. Wild (:

Tiedätsä sun pitää vain antaa mulle tilaisuus kertoa miten mä näen asiat. Ja siis minä näen omasta tilanteesta enemmän asioita kuin sinä. En ehkä tiedä enemmän tai ole tietoisempi todellisuudesta. Mutta sekö on kriteerisi tutustua toisiin?

"Vain olemassaolostaan tietämättömät tapaukset otan lähelleni, heitä on niin helppo kontrolloida."
Tuo on ego-dominointia ja este knowledgelle. Power over others. Power

Why can't you take karma seriously? Because you can't feel the bite of it - the bite of fear.

Mä oon niin paskana etten mä enää pysty edes odottamaan Jumalaa. Tää pitkään jatkunut vähä-unisuus on vaan murentanu mun menneisyyden. En toimi niin paljon menneisyydestä käsin, koska sitä ei ole - ei muistoissa, ei missään. 

tiistai 9. kesäkuuta 2020

Jätä himot myöhemmäksi

Siis mä en tajuu mitä joogaa se on että ensin oivalletaan paramatma ja kun sieltä oivalluksesta tullaan takaisin, niin muutetaan oma elämä niin että se oivalluksen tila on jatkuva. 
Sieltä kun putoaa niin tapahtuu pahoja. 

Mä en pysty ymmärtämään mitä hyötyä mun on kirjoittaa näitä juttuja! Auttavatko ne saavuttamaan unelmani, vai teenkö tätä vain kusipäisyyttäni!? Sillä oivalluksistani en osaa puhua ja haluni olla aina oikeassa saa hiotuimmatkin juttuni kuulostamaan aivan ääliömäisiltä.

Sairaudentunto poissa kun kuusi päivää ilman alkoholia tuntuu siltä, kuin laittaisi rakettimoottorin kilpamoottoripyörään. Ei mitään järkeä!! No onneksi enää kaksi päivää. Saatan lähteä mökille. Pitäisi saada uudelleen establoitua yksinkertaisuus omaan ympäristöön. Menee vähän niin kuin oman roolin ylivetämiseksi. Ja alaikäisten vihaamiseksi... ideoiden kopioimiseksi.

Mutta-jos nyt jaksaisi lähteä availemaan konsepteja mitä pyörii mielessä. Eli mistä koostuu olosuhteet (circumstances)? Luulisi olevan helppo kysymys mutta kun alkaa zoomaamaan lähemmäs, niin se ei ole ainakaan yksiselitteistä. Siihen voi liittyä monikin asia jota ei tule heti ajatelleeksi. Tosin tärkeintä ehkä on kyetä erottaa ne syistä (causes). 

Voi tulla esim poikkeuksellisen paha krapula. Noh. Olosuhteista johtuen ajauduit anarkistiseen ryyppyporukkaan jotka avasivat ovea henkisen levelin tuhoisalle shaktille. Mielessäsi oli muuan imprint joka aktivoitui kännistä ja se alkoi vaikuttaa. Causes and conditions täyttyi ja paha asia pääsi tulemaan olevaksi. Hui! 

Jos polttaisin nyt paukut sanoisin vain "Nyt tiedän miksi ihmiset kirjoittavat." Mutta tosiasiassa tuntuu aivan kuin olisin paukuissa!! Konsepteja vaikea nopeasti unboxata. Eikä ehkä tarvitsekaan. Robert Anton Wilson sanoi: "Certitude belongs to them who only have one dictionary." 

Ja simple people by Eternal Erection

sunnuntai 7. kesäkuuta 2020

toi on just se mihin mä en usko

Naisesi ajattelee että olet erittäin suuttunut tuolle. 
Minä ajattelen että yritänkö todistaa olevani täysi mulkku. Onko tämä jotain psykoottisen ihmisen logiikkaa?
Sinä ajattelet että olet parempi kuin minä.

Näin ajattelee hullu. Eikä siinä vielä kaikki. TV Shopillakin varmasti olisi jokin näkökulma ongelmaani. Sieltä tulisi jotain mikä vahvistaisi etten ole psykoosissa - vaan itse asiassa kaikki ajatukseni ovat totta. Liityivätpä ne mihin tahansa. Vaikka astro.fi Sepon astrokalenteriin. 

Mutta todellisuudessa se niin sanottu todellisuustunnelini on käsittämätön muille. Pysyispä vain omat jutut omina eikä tapahtuisi joka päivä sitä, että joku muu tietää reaaliajassa ajatukseni tai/ja tunteeni.. Arvaa kuinka vaikeaa on ajatella selviä konkreettisia asioita.. Tiedätsä miten vaikeaa on olla ihmisten lähellä jotka ajattelevat että todellisuus on olemassa itsenäisesti riippumatta heidän ajatuksistaan!? 

Tämä ei ole tarkoitus olla selitys mitä pyörii psykoosissa olevan henkilön mielessä. Yritän selvittää itselleni, etten ole olemassa itsenäisesti enkä ajattele itsenäisesti olemassa olevia ajatuksia. 

Eivätkä nämä jutut tule mistään kirjasta. Tai ehkä niin on. Mutta uskon niiden pohjimmaisen intention olevan ihmismielen halu totuuteen & omanarvon tunteen säilyttäminen kiistämällä egoistisen persoonallisuuden älyllinen tulkinta Jumalaksi. Tai mopoksi. 

Ja nyt sanon jotain mistä en ole ihan varma. Visualisoi pino kolikoita. Jokaisessa niissä on reikä keskellä, paitsi pinon alimmaisessa. Kuvittele että nämä kolikot ovat älyn representaatioita. Ego on syövyttänyt reiät ja näin käytännössä tehneet kolikot arvottomiksi. Me kuitenkin pidämme egoa arvokkaana ja samaistumme älyyn, jonka se on kontaminoinut. 

Iskulause: "Se ego on vaan syöpynyt niin syvälle sinne älyyn, että sitä on lähestulkoon mahdoton huomata, ilman viinaa." Hypoteesi: Vain viinalla pystyy häivyttämään egon pilaamien älykkyyden kolikkojen arvon. On poistettava väärän älykkyyden kolikot yksi kerrallaan kunnes jäljellä on se viimeinen puhdas äly. On kai sanomattakin selvää, että tämä tarkoittaa luopumista ja sehän on yksi niistä egoa eniten kauhistuttavista toiminnoista. 

Kaso-altto hörinä häiritsee minuakin
Palikka

Dreams can be pretty psychedelic
Unet 8.6. 
×i: Ollaan menetetty sen kukan geenit ikiajoiksi. (Surullista hautajaismusiikkia). -nää siement olivat vuoden vedessä. Fiilis oli että näitä tekojen tuloksia hän olisi voinut niittää

×Pallien satuttaminen, iso mesta mis prätkät ajaa sisällä. Koiran ampuminen ja kalsarien ottaminen pois. Tältä olisit voinut näyttää -vaihtoehdot. Sen sijaan menin alasti johtajien huoneen poikki. Tytöt yöasuissa. 

× Tässä johdateltiin autoja skeiteillä. "Se ei tuu enää ikinä riippuvaiseksi." Tarkoittaa että se on niin ....... minä: Mun elämä on niin ... kaukana siitä mitä se oli. 


Kun join paljon, päätin etten ryhtyisi näihin pelkoihin? Yhtyeen alue haluaa synkkyyn valoon. Krishna on korkein nauttija. 

Sande Diracs

Ryyppäämisen jälkeen on morfologia vinksahtanut. Kts. Unet 

Päälle ob - ject, op - piminen . Arvokkaita
Äsken tuli muistikuva, että olisin 2012 jälkeen päässyt samadhiin (mutten kertonut siitä kenellekään. [Kun katsoin Normal Peoplea Katso Normaaleja ihmisiä Yle Areenassa: http://areena.yle.fi/1-50495159 ])

[Sillei oo paikkaa - muotoa, kiinteyttä, runsautta]
MediYogan aikana sanoja päässä: Itketkö..? Täytyy. Murtautua
Kepula on mun traakipuun nimi. Siirsin sen tänään 7.6 takapihalle valoisuuteen. 

Pacold Pakistania "sukunimi"

Se tunne etten halua elää
Niin sanottu masennus ottaa vallan
Onko kaikki sen päälle rakennettu
Vain kaaoksessa riehuvaa ailahtelua?
Onko pohjalla parasta
Kontrollista luopuminen väkisin viinan avulla
Ainoa ratkaisu on myöntää tappio

En enää ymmärrä niitä ihmisiä
Joilla oikeasti on elämä
Luotan kaikkiin vain pinnallisella tasolla
Paitsi Ammaan, johon luotan täydellisesti
Ei minulla ole kavereita
En ymmärrä muita

Pitäisi tutkia Bhagavad Gitaa ja sitä mitä Jumala sanoo ystävyydestä. Uintireissun jälkeen istuin 35 min zazen ja tuli lopussa mieleen että voisin istua Terencelle -sit sekoilin jotain- ja tajusin etten mä tiedä mitä mä oon tekemässä. Siihen soi kello.. Se nyt vain oli mun elämässä 35min kun ei tarvitse esittää muille etten ole täysin kahjo. Mutta joskus parhaat jutut tulee ihan just ennen kuin ajastimen aika loppuu. Ennen 2012 oli joskus väh. 30min istumisia, jotka loppuivat kun oli kulunut vain 2min. Siltä se tuntui. 

Joskus oon myös kävellyt pitkän matkan ja tyyliin toistanut mantraa - sitten lopussa tuntuu kuin ei olisi kulunut juuri ollenkaan aikaa. Nää on näit jännii juttui. Kuten se virhe että polttaa kiffiä röökin seassa LSD-tripillä kaverin kanssa kahdestaan keskellä metsää. Sitkun pääsee ambulanssille niin koko trippi häipyy kokemisen tilasta. 

Helvetti muuten että parveke tupakointi rassaa kesällä kun on pakko haistella sitä oven ollessa auki. Joskus saatana kun 666 istun aamu zazeniin aikaisin tuuletusikkuna auki - kuuluu vaan köh köh ja röökinlemu tulee sisään. Yks juttu vielä. It unfortunately slipped my mind. Peace


torstai 4. kesäkuuta 2020

Runoja osa X && Inspiraatiota zazenista

Mitä merkitystä sun elämällä on
Josset sä yritä vapauttaa
Sun näkemystä maailmasta?

Mun koko käsitys tästä todellisuudesta
Riippuu siitä mitä mä ajattelen
Jos sä joutuisit yhtäkkiä tähän tilaan
Se olisi sulle aivan hirvittävää

Muuttuuko hetki hetkeltä
Tämä todellisuuden
luonto?

Asioiden ei vaan
"Kuulu mennä näin"
Sillä tavalla luuleminen
On olosuhteiden ja tapahtumien
Ottamista itsestään olemassaolevina

Seems there's always a hidden part
Of everything you want to know
Or just try to figure out 
The shadow-side
And clarity disappears

---------------♤Lauantai♤ zazen aamulla♤-----------------

I don't know, but here's what I think. This is the middle way, but that's also somehow contaminated. By debauchery!

I don't deserve Amma. I don't even deserve her chastisement. One does want to face the facts. That just came from seeing a picture of her feet. No fake feelings of security in here. 

Miten ne unet voi olla niin vaikea muistaa? Energiakudos hartiat. GT-R ilman oikeanpuoleisia renkaita.

This is the level of a sharp tongue. But there may be deeper levels of this. Levels where you've gotta give up your guts and glory. 

rakas salainen päiväkirja...

Circumstances arise. Just wanna show you my notes from my previous drinking session...

30.5 This is an indoor activity
My own mind is my own business
Sun mieli menee aivan pilalle. Se kapasiteetti kohdata tunteita.
ei vittu tää alkoholi saatana 666 tää on lääke minulle.
Compiled by Ace Ventura
Mä en uskalla saatana 666 edes polttaa jointtii

Mut se on, oikeesti. Helvetti
Miks sä kuvittelet
Et kaikki
On niin
Itsestään selvää. 

31.5 (taukopäivä) mä sekosin jotenkin niin pahasti, etten itsekään tajua sitä. 

1.6.2020 Se on ainoa vakuutus, jonka pystyn sulle myymään falsetissa
This country is like an pacification frontier
Sit joinain päivinä sä ehkä uskot (vähän) liikaa. Tai sun mielikuvitus on RIOT-modessa. 

Mä heräsin, mut mullon viel silmät kiinni. 
It will give you thoughts,,,,,,,,, that you can't accept. 
Josset sä uskalla syödä.  .  6,45

Voi olla että mimimi
On täällä muitakin juttuja, mitä mä en tajuu
Se hetki, kun 1-2
3,40
   My heart is breaking

2.6.2020 This woman power
the visions of color
Älä selitä
everybody has a chance to live

I exist on welfare of others

3.6 
It comes on so fast
Te ootte saatana pelkureita.
Tää on tuhansien murheellisten laulujen maa

(Siihen loppu juominen.. 4.6 vain söin, luin, kuuntelin Perttu Häkkistä ja katsoin Yle Areenaa. En edes käynyt ulkona)

5.6 Vaikka toistan mantraa mielessäni, niin sanoja tulee silti. Hynää, urpo..
Ja vaikka pelaan pasianssia google pelit sovelluksessa, niin sanoja tulee silti. Johan, myös seiska, korisee

perjantai 29. toukokuuta 2020

Jumankauta juu-nääs päivä

I won't be repressed even though I am depressed!

Hefty piece of protein
With an aftertaste of the sea

Vetoaminen ihmisyyden syvimpiin tunteisiin
Ei vuorovaikutuskeinona voi olla muuta 
Kuin oman keskeneräisyyden peittelemistä

Onko sillä edes mitään väliä 
Mitä sä ajattelet itsestäsi?
Jumalauta että olet keskeneräinen!

Sulla on skitsofreenisiä ajatuksia
Siis aivan ajatuksenkulun virheellistymiä
Sanoin assosioi vapaasti
Mutten tarkoittanut että ihan villisti

Olen niin sekaisin
Etten koe omaa käytöstäni 
Häiritseväksi
Vaikka se selvästi haittaa muita

Eikö olekin hankala myöntää
Kuinka alentuneeseen tilaan
Eihän kukaan edes ymmärrä
Ongelmieni ratkaisua
Joka on 
Pidä suusi kiinni

Ei sinun tarvitse olla niin bad-ass
Vaikka tiedätkin jotain
Et ole yhteydessä siihen sinun Minään
Mikä tahansa se sitten onkaan

tiistai 26. toukokuuta 2020

Non-sense - Bhakti - Poems

Kenttä-Pekkarinen Näin on
Mä pesen eka Evoluutio

Ei tarkoita että pimeydessä nähty valokin vie eteenpäin.
Pikaisijan dynametri vapautetaan. Heti

Voiko paradoksia oikeesti koskaan nähdä kuuluvaksi mihinkään kontekstiin? Vai ovatko kaikki kontekstista irrallaan olevat toteamukset paradokseja? 

Joillekin ihmisille on tärkeää olla osa yhteisöä, jossa heitä kuunnellaan. ISKCON

"... Some of it may have been left out, or we are in the wrong track entirely." - T. McKenna (understanding the chaos at the end of history part 2)

Minun ei tarvitse maiskutella oman keskeneräisyyteni päihittämisellä. Bhakti on pelottava tie, siksi se ei ole kovin suosittu. 

Egoa ei saa olemattomaksi millään muulla kuin antautumisella. En kiellä etteikö joogalle omistautuminen - ja kyky sisäistää pranan tiede - olisi tie vapautumiseen. Toisaalta..

Bhaktin tiellä tulee vastaan pelkoa koska se on egon paras valtti. Kaikki muu mitä olen tähän mennessä saanut aikaan on ollut henkselien paukuttelua teoretisoidulla tiedolla. Vain pelon kohtaamisella oli väliä.

Nyt niitä runoja!
Ei se hysteerinen pelko
Toiminnalla lähde
Se täytyy tuntea pois

Why can't you live with unanswered questions
They are, after all
Created by your own mind

Sä et voi verrata omaa turvallisuutta
Sellaiseen henkilöön
Joka luo sitä ympärilleen

Får mjölk och duga
Ger så mycket att det strittar

Ei tämän tarvitsekaan olla jooga-bhaktia
Tämä on SITÄ, että hei!
Olen uskossa, tiesitkö?

sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Patanjali 1:30 Back-Sliding

Metafora on illuusio sinetöidyistä ovista. 
Minulla on demoninen mieli tamasgunassa ja yritän vapautua ilman mitään lupauksia, mieti - vähemmästäkin alkaisi pelottamaan. 
Tibet. Se on totta. Minulta puuttuu puolet sydämestä. [Kirkumista] Tämä on kahden kauppa.

Patanjali 1:30
Koko idea jotenkin falskaa, että este joogalle on saavutetun edistyksen menettäminen. Yksi Patanjalin mainitsemista esteistä on back-sliding. Siis tää tulee nyt vähän puskista, ehkä - mutta se että alat pudota alamäkeen taaksepäin on pakko olla sun oman mielen harha. 

Se että sä oot jollain tietyllä levelillä pyrkimyksessäsi ei saa alkaa pelottamaan, että alat menettämään sitä edistystä. Eihän tässä nyt siitä voi olla kyse että edistytään mutta samaan aikaan este edistymiselle on back-sliding. Ihan kuin siinä ois joku 1+1 ei ole 2... Sen esteen täytyy olla sun omasta mielestä lähtöisin. 

Itse asiassa uskon että edistyksen voi tumpeloida vähitellen tai jopa kokonaan pudota lähtöpisteeseen. Tosiasassa uskon että jollain tasolla minulle kävi näin. jouduin käytännössä aloittamaan kaiken alusta (pudottuani pohjalle).

Harjoitin vain mentaalista keskittymistä. Vuosia. Turhauduin kun muut eivät niin tehneet - he olivat back-slidinkini lähde. Heillä Ei ollut halua osallistua kollektiiviseen keskittymis-projektiin. Yritinkö oivaltaa Jumalan?

"Your mind is so weak that it will falter from outer factors or circumstances." -Master Helion (mun mielikuvituskaveri)

Voimattomat raukat eivät pysty hankkimaan erottelukykyä. He eivät käsitä että joogassa on kyse muiden ylevöittämisestä. Demonit ylevöittävät itseään samalla painaen muita alas. Cherishing yourself while denigrating others. 

Kun tajuat tämän niin, Se mitä ON, on tyytyväisyyttä ja aitoa onnellisuutta. 

lauantai 23. toukokuuta 2020

SHOW ME! SHOW ME!!

Valmistaudutaan ryyppäämään
Mikä siinä sunnuntaissa nyt on niin erityistä? Huomenna tulee 300e ja se on perjantai... 

Sä oot venyttänyt tätä tarpeeksi. Tee nyt vain se mitä sä kuvittelet velvollisuudeksesi. Eli juo

When. That shit hits. It's really goodbye to your ego.

Ryyppääminen ohi
Törmäät pian korkeampiin voimiin
Hän keittelee kalaa.
Esittelet ehkä tilapäisesti välineet.
Itse autan. 
Mutta missä henki on. Ohhoh
Dj Leka
Will you love my last audition
5 minuuttia meni jo.

Yöt ovat hikisiä
Muuten olemme reservivaltiossa
Mä saan Tenrianin Big-Bang theoryn. He was kicked by the analyst
Se homma mihin tehdään se lepohomma-raportti

TechnBert. HashDazh
... Jos Tuomas-Maria olisi ollut Kiina
Niillä ei ole merkitystä niillä vandaaleilla
Yrittää ottaa mieleen, et se haluaa tehdä yhteistyötä

Mieti, olen niin säälittävä etten pysty tekemään mitään muuta kuin tamasista itsekuria. Hoen itselleni ettei ole mitään minää ja iltapuuron aikana vain lisään egon defenssejä koska en uskalla kohdata tosiasiaa että tulen kuolemaan. 

"No siinä tapauksessa minä lähetän minun seitsemännen miehen."

Veressä tanssiminen
Miksei me saatu sitä kirjettä?
Kuminoivien puuosien
Tossu-Teijon

Istuin zazenissa tarpeeksi kauan, että oikeastaan hetkeksi unohdin että istun. 

_intentio_tämä on hyödyllistä kaikille 
//jos mä teen tän, otan aineita? ^mutta mitä hyötyä siitä oikeesti oli?^ 
Boundary dissolution tähän hetkeen. En voi kyllä sanoa että oli mukavaa. 

Miltä susta tuntuu ottaa vastuuta? Sit se tuleekin ihan odottamattomasta suunnasta.
Ne tuntuu niin hyvält. Tekee katkaisuja, ratkaisuja
Siinä ei ole mitään järkeä kuitenkaan. (Joku saattaisi kutsua sitä Jumalaksi)
Se tienpätkä. Mä olin vaan niin uskomattoman hyvissä töpseleissä.. 
Rakastaksä sitä vai rakastaakse sua?? Tositaiteen perusteella

Et saa päästä kenenkään lähelle siinä tilassa..
Moraali loppuu?
Jos ongelma on näköinen, pikkusimppa pääsee..karkuun?

Jonkun täytyy nähdä läpi persukoiden rakkuloiden
Kasvostus ja säätely: Mikkelin puisto

Sepityksiä / some concoctions

Part I
I see what I heard
Take hold of your mind
Ambush from the weird castle, get this
That's slightly off record, somewhere

An excuse for drinking.. It's too big (the world, you can't control it). It's useless to fiddle with it. Bodhisattva-vows keeps you dealing with these sorts of excuses. 
Fear of death is what brings out the lingo = even though you're just sitting, tf.o.d makes you talk to yourself. 

Part II
Mitä jos kuoleman hetkellä näkee kun kaksoisolento jatkaa siitä mihin oma päättyi? Tulee ikään kuin efekti "jos olisit elänyt paremmin" niin olisit vielä elossa. 
I can't do this. But I can't always almost do this. 
Azuurag-mana
The speech from Tory McArty

Ensimmäisen kerran kun ego lähtee pois siinä on helvetin hyvä meininki. 

My Fear Of Frenetic Activity

Älä yritä lääkitä sun levottomuutta alkoholilla. Eikö se olekkin sun ego, joka samaistuu siihen levottomuuden tunteeseen?

Ethän sä voi tietää milloin sun tekojen hedelmät kypsyvät ja sato korjataan. Sen takia, luovu tuloksellisesta toiminnasta - tekojesi hedelmiin tähtäävästä tuloksellisesta toiminnasta. 

"Luovu kaikesta uskonnollisesta toiminnasta ja antaudu ainoastaan minulle." -Sri Krishna
Ei osaa pelätä
"Älä pelkää, antaudu vain minulle." -Krishna
Ajattele, tuo on se helpoimman sopeutumisen tie.

Mun on pakko kirjoittaa näitä juttuja koska oon sellaisella mielikuvitus tripillä joka uusiutuu niin nopeasti, että vanhat asiat vaan unohtuu. Hitsi kun tujahti iso kahvi parisen viikon tauon jälkeen. Nyt on viides päivä edellisestä putkesta, joka kesti 4pvää. Tää on tätä päiväkirja materiaalia..

Ei ollut lauantaina enää kylällä käynnin jälkeen kahdelta muuta tekemistä. Oli kyl ihan nastaa kävellä ulkona shortseissa ja sandaaleissa. Mutta kun tuosta antautumisesta oli puhe. Niin on sitä kyllä syntynyt aivan yksiselitteisesti todella itsekkääksi ihmiseksi. Tulen varmasti elämään loppuelämäni siinä ristiriidassa, että olisi parasta antautua Korkeimmalle - mutten luonteeni vuoksi voi - tai käy lopulta todella huonosti. Siinä ristiriidassa eläminen on kyl.. sanoisinko joogan näkökulmasta ihan jees. Eli pystyin antautumaan puoliksi, tai puoliksi ja puoliksi, jäi harkinnan tasolle.

Vaihtoehtona olisi ollut elää ongelmien kanssa ja tiedostamatta. Käytän muuten joskus ennakoivaa tekstinsyöttöä ja skitsofreenikkona saattaa joskus tuntua siltä että se on keinotekoinen itsenäisesti ajatteleva älykkyys, joka niitä sanoja ehdottaa tässä samsungin vakionäppäimistössä. Ja siis jonkun luolamiehen mielestä tää varmaan olis silkkaa 100% magiaa. 

Se että me totutaan niin nopeesti vaikka 29 -vuotiaasta eteenpäin teknologian kehitykseen... Mieti, se on eräänlaista ehdollistuneisuutta. Ja tiedän että tätä voi olla raskas lukea kun ei ole kuvia eikä linkkejä siihen mitä tarkoitan. Sri Krishna Caitanya Prabhu Nityananda. Siinä ainoa linkki jota tulet koskaan tarvitsemaan ymmärtääksesi tätä... Meinaan tolla ehdollistuneisuudella että sitä alkaa ottamaan olosuhteet itsenäisesti olemassaolevana. Että ne ovat syntyneet ilman syytä ja mieli jää sellaiseen "ajatteluun" koukkuun (varsinkin kun ne ovat hyviä). 

Funtsii vaikka tätä koronakriisiä. 23.5.2020 enkä suurin piirtein edes käsitä että on pandemia ja asiat menevät aivan reisille joka puolella maailmaa. No ehkä Himalajalla ois turvallista. 

Loppuun paskamainen ajatus. Josset antaudu päädyt yrittämään hallita olosuhteita. 



keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Alkoholin Orja osa 5

Mä en jossain vaiheessa vaan tajunnut, etten mä pysty olemaan kahta viikkoa ilman. Nyt on viides päivä edellisestä putkesta. 
En jotenkin saa sellaista vaihdetta silmään, että nyt täytyy alkaa totutella pois tästä. Instead mä meen vaan lujempaa kohti uutta putkea, siitä selviämistä ja taas uutta putkea. Jossain vaiheessa, ehkä pari vuotta sitten meni joku 3 vkoa helpohkosti ilman, kun ei ollut rahaa. Silloin tosin en tehnyt zazenia mutta MediYogaa toisinaan. Niissä on aika iso ero koska zazenia jaksaa tehdä jopa 2h päivässä plus mantran toistamista. MediYogan jaksaa vain kerran päivässä ja se on 40min. 

Mun silmät on jotenkin vain sokeet sille mitä mulle tapahtuu. Ihan kuin olisin menettänyt osan järjestäni... 

Katso myös osa 2. Uskon että se on tosi hyvä.
https://mercurial-blonde.blogspot.com/2019/07/alkoholin-orja-b.html

tiistai 12. toukokuuta 2020

Takaisin Pyhyyteen?

Sä olet niin syvällä kulttuurissa että tarvitset shokkia että pääsisit sen yläpuolelle. 
Tule riippuvuusreaktio-hikinen yö. Hehh
Mä en tunne ketään jollon yhtä paha ego-ongelma kuin minulla, tämä on lähimmillään kuin jokapäiväinen katastrofi. 
"Culture is your operating system." -Terence McKenna

Jackpot
"1-2 ja se liike on sama.. mitali katki, ego takas
Kynä on miekka kielikin on terävä" -Tulenkantajat oodi b-boylle// vähän mielikuvituksen modaamana...

Sen psykoosi oireilun takana näyttäis olevan olleen viha ja aggressiivisuus tukahdutettuna. Se aiheutti jonkun blokin pikkuaivoihin. Aivot eivät olleet meditatiiviset neljään päivään. Tai siinä yhdentoista aikaan illalla kun tein zazenia tuli hallitsematon aggressio. Nousi pintaan eikä sitä saanut heti hallintaan!! Mutta jatkoin vain istumista ja vähän ajan päästä alkoi kuulua aivorungosta asti niitä vaimeita tikityksiä. 
Siis joskus nuorempana kun käytin kukkaa liian ison annoksen tauon jälkeen niin se ydinjatke tuntui ihan selvästi kuumenevan. 

Mutta usein kun teen zazenia niin tuntuu että ensin vasen puoli aivoista ikään kuin vastustaa jotain. Tuntuu että se aktiviteetti on siellä blokkaamassa jotain. Sitten kun jatkaa istumista niin ne kuullut tik tik tik äänet siirtyvät oikealle puolelle. 

Tuloksena se että kun sulkee silmät istumisen jälkeen niin tuntuu että etuosassa päätä liikkuu rytmisiä aaltoja ylös alaisin. Se energia vispaa merkiksi meditatiivisesta tilasta. Liittyy varmaankin brain-waves ilmiöön. Ei liity chakroihin (: 

Kerran tosin se vispaava energia muodostui paksuksi renkaaksi joka pyöri hitaasti. Nousin ylös sängystä ja lähdin metsään kävelemään ja miettimään Krishnamurtia. 

maanantai 11. toukokuuta 2020

Hidden points about stuff

-Mulla on vaikeuksia arvostaa sitä elämää ja tapahtumia, jotka olen saanut. 
-Tää tulee vielä johtamaan johonkin karmaisevaan lopputulokseen jossa sä kärsit, kärsit niin suunnattomasti.

-Zazenin kautta sä voisit päätyä hyväksymään itsesi sellaisena kuin sä olet. 
-Olen juppi-hippi punkkari...

-Ei ole karmaa kohdata Ammaa. En ole luopio mutta himo vei minut eri suuntaan. En tiedä!

-Mulla ei vain ole sitä mielihyvähormoonia. Olen jostain saanut päähäni (uskon lukeneeni), että Krishna sanoo Bhagavad Gitassa: "Tapa kaikki elämänhalusi." Ja sitähän tää koko kulttuuri on, että sun täytyy janota elämää. "Unohda kuolema kyllä se tulee." Tällainen on typerää ajattelua...

-Maybe alcohol is a way to transcendence. It's just that it's a hard way..

-Zazen got boring because it was painful. 35 min in the evening

-The ego is not an investment to draw, paint, sculpt or to say what is in the imagination. It's a barrier to the imagination!

-Don't try to come up with a counter-thought to paranoia! Inspect the paranoid thought and realize it is your ego that makes you feel bad. (Or rather a boundary-dissolution, which makes your ego react). 
The paranoid thought is OK, it's your ego that doesn't like it, sort of. Investigate further and try to realize, that that's what the ego is doing - making you feel bad. That's the task of the ego. Does it make sense? 

sunnuntai 10. toukokuuta 2020

Hope Of Knowledge

En tiedä mikä tila tämä on, mutta tässä tilassa on mahdollista myöntää intuition kautta tulevan tiedon avulla omia vajaavaisuuksia. Esim en tehnyt ruokaa antaumuksella - mutten olisi huomannut sitä ellei mielessäni olisi käväissyt vaistonvarainen aavistus antaumuksellisesti ja rakkaudella ruokaa valmistavan henkilön tunnetilasta.

Näin siis tunteen jota en itse pystyisi kehittämään sydämessäni. 

Edellisen ryyppyputken jälkeen olen kuullut aika paljon sana-kombinaatioita joita en itse pystyisi kehittämään päässäni: 
Lennokas ostos
Viti piti pitää kasassa vallankasassa
Me tuodaan sinut takaisin jopa 20 kertaa

Did I deal with trouble - oh yeahh
Music. I want you to...
Take that to community college

Tunnustus kuului johonkin pidempään sarjaan
Du har kommit till återhämtning. En saa tarpeeksi aikaa. Not after all

Leoko, pölkäkö, piti siitä esityksestä? 
Get the fuck up - represent get the fuck up
Se kääntyy siellä ikävalko
Tuolla takana, mikä mikä mikä
-arhippa

My my, my-my
He don't know what to do. So.... what?
He eivät saaneet muuta, kuin nuo 2 heille vaikutusvaltiastettua biisiä

Voi olla että tossa viimeisellä rivillä ensimmäinen sana oli vaikutusvaltaistettua. Hieno settiä. 

Kate Stenagrayte

There goes in something else
Hän oli pajarit pari tntia ennen kuin seen him
Came here 2do the doctors work

Annoit hänen saada Bhuvane-shitin
Tai siinä oli
Honey you've always had a soft head
These loners, think they got scared

She's taller than me. How do you hear?
She wanted to open us. Mitch why'd  you think?
How I'd pull Clings baadies
It's an hour of the most...

HackB se mitä hän sanoi äsken
Pyramid paljaaks kuin bellie
Koske nyt se tyttö
Hej ni har skit kalsonger

Maybe I got this
Ja säälin sitä sen verran
Nou erityisen at the moment
Just spin

That Auspiciouveness just rent23
Okei vitsit et rupes mättää
Missaa hän siitä uuden mafian pointin

Hallitse & hajoita

Nistit aiheutti mun kommenttien kautta sun katsojalukujen putoamisen
Siis miksi minulla on tuollainen mielikuvitus?
-Reefer, ihan sama, parempi

Tää ittensä vaihtaminen muihin näyttäis olevan ainoo keino olla onnellinen. En jaksa perustella. Psykoottinen häiriö - tavallinen egon itsestään olemassa olevaan mielihyvään perustuva dopamiinitoiminta ylikiihdytetty alkoholilla. Nyt joogaa mistä seurasi ajatusten liikkuminen pois tamasgunasta siis puhdistautumista. Ei jaksa selittää. Riippuvuus vie voimat

If it looks like a duck... Then it probably is a duck. Mutta käytinkö mä tuota alkoholia että pääsisin takaisin jollekin perustasolle (kun en usko että on olemassa muutamia muitakin tietoisuuden tasoja)? Se olisi aika helvetin tyhmää ja vain lisäisi ongelmia. En tosin osaa perustella miksi vain ongelmia ja miksei jotain hyötyäkin? Esim. Mielikuvitus nosti sillan. 

Siis miksen mä pysty antautumaan tässä sattva-gunassa? Miks mun pitää olla tamaksessa että koen etten ole mitään / ja sitten vasta antautua... Outoa ihan kuin olisin kroonisesti tamasinen eikä mitkään lääkkeet tai harjoitukset pysty saamaan mua nöyrtymään sattvassa. 

En tajua mun mielen dynamiikkaa yhtään vaikka olen ihan jatkuvasti sen kimpussa. Josset sä pysty olemaan ilman alkoholia se ei ole enää ongelma, siitä on tullut hidaste. "Mua ärsyttää"

Sä olet löytänyt

Laita itsesi käyntiin täälläpäin
Siis mitä.sä.teet?
Tutkii tietä,  onnen kuvakortit

Ei siinä aistityydytyksessä ole mitään niin hienoa, että sitten kun se ei onnistukaan niin pitää valittaa muille. Se että Amma on oivaltanut Itsen saa minut aina krapulassa palaamaan kirjaan Jumalallisen Rakkauden Valo. Eilen luin kappaletta Antaudu Kohdataksesi Karman. Jäin kohtaan jossa Amma sanoi "... kohtalon paino murskaa sinut." 

Tästä paska tekstistä tuli vain kerrontaa. Valitanko nyt kun aistityydytys ei onnistunut vaan jouduin kohtaamaan vajaavaisuuden taidossani - ja onko tämä kohtaloa, jota koitan paeta? 
 
Pahuudella ei välttämättä ole loppua tässä elämässä. Eiks ookkin viisasta, muka olevinaan. Se on täysin mahdollista että sä olet osa sitä ja niin kauan kuin et ole oivaltanut Itseä, vaan egosi muodostuu rajoista todellakin myös olet osa pahuutta. 

Saatan tietää mitä on rakkaus mutten ole oivaltanut Jumalaa. Ja tiedän ihan varmasti että ego ei ole nautintoa. Toisaalta taas en tiedä voiko ruumiiseen samaistuminen tuottaa aitoa nautintoa. Mutta tämä onkin kolmas päivä ilman alkoholia noin 7päivän putken jälkeen (pari.välipäivää välissä). 

Nämä on niitä juttuja joita saan tehdä. Niitä joita suurin osa ei kirjoita. Mutta eivätpä he tee japaa eivätkä istu zazeniakaan (: 
Tänään jo 2x30min istumista ja 6kierrosta mantraa ja kello on 11.23. Jätin aamiaisen väliin ja söin ennen metsäkävelyä yhden luomubanaanin... 

Päämäärä on niin vaikeasti löydettävissä. Siksi siihen ei uskota. Mutta uskokin on pysymätöntä. Jonain päivänä sinulla on sitä, toisena taas ei. Sitä päämäärää kohti ponnistelu on omalla vastuulla ja josset usko siihen, niin miksi edes ponnistelisit? 

Lapsellinen uskominen on sellaista uskoa, joka EI MUUTU, oli se sitten päämäärän / Jumalaan uskomista tai ei. Totisesti se on nihilismiä sanon. Lapsellinen uskominen on päätös elää koko elämä häviäjänä. Eikä se edes tee onnelliseksi! So... Investigate

Ei kuitenkaan pidä sekoittaa mielipiteitä näihin asioihin. "Asshole's are like opinions, everbody's got one." -Pharoahe Monch biisistä https://youtu.be/T7Fy5w2klbg

Vaikka oikeastihan sanonta menee että "Opinions are like..." ja Pharoahen versio kuulostaa omasta mielestä siltä kuin hän yrittäisi sanoa: Jokaisella meistä on (elämässämme) vihollinen. Tai lyhyemmin *Jokaiselle löytyy vihollinen* 
Pitää vain toivoa ettei tää mun blogi oo sulle sellainen. Älä toivo että se olis p: 

tiistai 28. huhtikuuta 2020

Paussia Kahvista Ja ideologian myrkyllisyys

Mun ego on niin heikko ja sen ääriviivat kuin mössöä, että samaistuessani siihen koen pahojen ihmisten ominaisuuksien imeytyvän siihen. Egoon. 
Voisi sanoa että harjoitan muiden ihmisten kielteisten tekojen vaikutuksia kuuluvaksi omaan karmaan. On se raskasta kun samaan aikaan pitää kärsiä psykoosista masennuksesta sekä alkoholismista ja vielä yrittää kulkea pää pystyssä kuin ei mitään havaittavaa olisi tapahtunutkaan. 
=》 on mindblowing että toisen ihmisen ideologia voi tarttua ilman minkäänlaista lähikontaktia. 

Takaisku, onko joku homma? Aloitetaanko tolla..
Syrjäyttää heikomman. Ja hyvä niin
Pirttilään. Sori, kahdeksan päivän päästä
Meil ei oo niitä ruiskuja
Sä teet mut onnelliseks
Miehille ei kuulu metroa

Skisma
Lentokentällä mä jätin yhen paikan jutun kesken
Joka valtuuttelee mua

Tykkään kuin Viikkilä
Tarvittaisko me moottorisahaa kun plä dä läy däy lä
Ala johonkin luvalliseen.. Luvan ettimiseen
Jape ja Tunna
Täällä on niin paljon verta
Eiks mun näköistä muka hyväksytty?

Teurastamon ylilaatikoita
Moniin vaivoihin yksi
Siihen eri paikkaan virkeistä kavereista
(Aren't you just fine? I won't take no for an answer)

Menee kaikki paljon pienemmäks
-That's what we think.
-WHAT?

Liikuntapaikkojen kädensijat ovat täynnä koronavirusta
(No ne on niin vitun täynnä)

Puutarhan ikkunoista avautuu ihan hillitön näky.
(Mutta sä vain istut)

Joo ja toinen päivä ilman kahvia. Grr!


sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Unia 26.4 ja psykorouter

Kävelin vähän Helsingin kaupunkia muistuttavalta paikalta suojatien yli pummaten kirurgi Holopaista ostamaan minulle kahvi. Hän kieltäytyi. Jatkoin jonnekin..
Siellä ison rakennuksen pihan aidan edessä tapeltiin ja joku taisi sanoa aidan takaa kadun puolelle, saa tappaa, saa tappaa. Lähdin liikkumaan toiseen suuntaan, missä tosin tiesin olevan mahdollisuus myös kohdata tappelu. Sain kiskottua unesta ilmeisen järjettömän heiton:" Tappelun puolesta, reippaan robottisin."

Aivan kuin ennen yritystäni selittää Holopaiselle (Jarkko Niemi) miten yhteiskuntaa johdetaan, olisi ollut aikaisempikin uni samasta kaupungista. 

PSYKOOSI: Toisinaan luulen että todella pystyn lähettämään jollekin henkilölle ajatuksia. Ajatuksia esim. Blogitekstistäni jota hän ei varmaan ole lukenut, ohjaten hänen mieltä funtsimaan jotain tiettyä kohtaa siitä.

Se että onko tämä vainoharhaista skitsofreniaa en osaa sanoa, Miten voisin!? 

Siis koen mielen kiintymyksen omaan tekstiin ja vahvan halun tyydyttää sillä omalla tunteella toista henkilöä. Siitä seuraa keskittymiskyvyn totaalinen hajoaminen ts. "Ajatuksensiirtoharha." 

Olen aina halunnut pystyä selittämään mitä se on kun ei todellakaan ole sitä minää joka keskittyy. Mutta ethän sä pysty kulttuuriselta tasolta sitä tajuamaankaan... Siksi tahtoisin ilmaista mielipiteeni ettei kannattaisi keskittää mieltä siihen mitä Se on, vaan kohdistaa kysymys. Kuten Marley, Could you be loved?

Tää on ihan hullua kidutusta. Ei tätä kestä. 

lauantai 25. huhtikuuta 2020

jotain tarkkuutta kirjoittamiseen

Se saattaa olla ihan tavallinen ihminen. Siihenhän sä siinä ihastuit. Sitähän se sulle esittää.
Mä en sitä ainetta pelkää. 
Maya hi maya hu... Noloihin tilanteisiin toi viina jotkut vie

Mutta... se uni josta heräsin viime yönä, kun olin jossain ihan eri paikassa ja siis mun nyyttejä jotenki näykittiin - pelästyin suht paljon ja sanoin: mitä helvettiä täällä tapahtuu? Sekunnin päästä heräsin omasta sängystä.. Eli siinä herää normaalisti todellisuuteen jossa on käynnissä maailma, josta uneksii oikeasti. Mutta herää uudestaan. Eli tavallaan kaksi unen leveliä päällekkäin ja sitä ikään kuin putoaa niiden väliin ja luulee että SE on todellista.


Tätä on tapahtunut mulle aikaisemminkin. Se on aina tosi odottamatonta kun se eka herääminen tuntuu ihan siltä kuin heräisit siis OIKEAAN MAAILMAAN. Ja jotain ihan tajutonta on meneillään. Ja just kun ehdit jotenkin reagoida siihen toiminnalla, se loppuu. Ihan kuin se ois joku maailma josta saa lähdön heti kun reagoi siihen. 

Mullon usein ryyppyputkien unettomuuksien jälkeen - kun sitä unta alkaa taas saamaan.. Aluksi pätkittäin ja siitä lähtee pitenemään. Hirvee

Lyhyitä dippauksia uneen kun elimistö on vielä ihan epätasapainossa siitä viinasta, jotka kestää jonkun 5-15min. 
(nää lyhyet dippaukset unimaailmaan on sairaan todellisen tuntuisia - niistä kun herää niin kestää ylimääräisen pitkän ajan tajuta että se oli unta - ja nää on eriunia, kuin noin tupla heräämiset)

Ei ole mitään herkkua valvoa, mutta siitä saa aika erikoisia "palkintoja." Erittäin tsaikedeelisten unien muodossa.. Vielä kun pääsisi nopeammin putkien jälkeen täyteen toimintakuntoon niin voisi yöllä kirjoittaa ja tehdä jotain, eikä vain maata ja kuunnella podcastei joista ei muista mitään. 

Olisi mukava yrittää kuvailla mitä tapahtui kun kroppa on tosi nopean unen tarpeessa. Mutta ampuu hermojen ylistimulaation takia jonnekin ihan takavasemmalle ja näyttää jonkin pätkän, missä ei ole siis tän maan ja taivaan väliltä yhtään mitn järkeä. Ja usein om ollut että kissa alkaa ihan täysillä rutistamaan kynsillään - sillei ettei se oikeestaan satu mutta tuntuu tosi epämiellyttävältä. Mähän en siis käytä mitään unilääkkeitä. Viime yönä taas kissa tarrautui kynsillä kiinni käteen ja piti vääntää se sellasesta katatonisesta krampista auki. 

perjantai 24. huhtikuuta 2020

Kämpässä haisi pöly. siivousperjantai. haha

Mä yritän varmistaa kortit, ettei aikaa mee
Täs on jotain onnellisuutta vartin yli

Ite totuuden minä olen kehunut
Pyhän IAM-tekniikan laitoin telakalle koska tulin hulluksi - ja mieti kuinka paljon kärsimystä olisit voinut välttää!

Vai niin!? Se ottaa sen hengen
Diakoli antaa ruoka-apua koska en pysty enää koskaan tulemaan terveeksi.. Juon aivan saatanasti liikaa

Sä et oikeesti ymmärrä millasesss ketjussa toi ruoanlaitto on siis (huono).
Se on niin kaukana taiteen luomisesta
Urheilu on tähtimaskeista luopumista
On tässä vasta liian monikin osannut erikoistua

Riskipeliä - panokset saivat vähän niin kuin kovemman siivun
Hän - ovat niitä meidän vakituisia termejä: tontti, osake, kiitos... Tahdon alaisuuden alta, kiitti.

Nimetön manipulointi ympärillä

 Ostaja.. On karkea.. (syön kanapuikkoja ja poden tosi huonoa omaatuntoa ja mun mieleen tulee näitä sanoja, jotka kuvaa mielelleni karmaa.)
Onktässä kyse useammasta ajatuskerroksesta? Vrt joogan teoriassa eri kerrokset / koshat.

Meillä ei ole yhteistä tunnepohjaa.. Voit luovuttaa.. Funny coincidence -> Tai sitten tämä on vain sellainen masennus, josta ei voi päästä yli. Luulisin että mun tunteet ovat liian eriskummallisia muiden samaistuttavaksi. Ei kai minulle jää tässä muuta kuin yrittää ymmärtää muiden tunteita. 

That was excactly the kind of coincidence I meant. You don't want to just endlessly reflect on other peoples emotions as a source of your momentary unhappiness. But that's what you get from drinking alcohol.. Where's my self-confidence? 
-Hiding behind this depression. 
-Having crude thoughts isn't my thing anyway

torstai 23. huhtikuuta 2020

sanat poukkoilee päässä

Heti Mononoff tuo niitä pisteitä
Mä en tunne mun varpaita. 

Tuossa vain kaksi järkevää lausetta joita tuli tänään päähän. Lisäksi on ollut aika paljon yksittäisiä sanoja erilaisissa tilanteissa. En viitsi kirjoittaa niitä koska ne assosioituvat heti merkityksiin, joita minun iso psykoottinen häiriö muuntaa jutuiksi. Kenelle tahansa iso juttu! Or not. Ajattele kun olisi vain parempi mielen fokus niin niistä voisi kehittää tarinaa

Liian just, iloinen, liittyy jotenkin, lämpökynttilää
Sitä kirvelee. Ei tartte apuja. Good looking. Unknown
Se oli viimeinen, kuule, meidät on merkattu
Ei erottele enää. Hullu

En oikein osaa kirjoittaa-> Luulee olevansa epärealistiselle elämälleen (epärealistiselle tasolle) viety Herra

Edit1. Hermosto ei kehittynyt tasapainoisesti. Mutta mieti että kaikki mitä olet mielelläsi kokenut on pysymätöntä. Syyllistyinkö nyt johonkin pätemiseen koska en vain pysty käyttämään mun älyä ja kohdistamaan ajatuksiani? Ja NYT kuvittelen että pysymättömyydestä päteminen vaikuttaa johonkin kun en PYSTY tuottamaan mitään muutakaan. Sehän on aika tietämätöntä luulla että on vain 100 % pysymättömiä mielentiloja. Mietitään vaikka joogaa ja mielenhäiriöitä. 

Pakkohan niitä on pystyä sietämään, tai jopa sopeutumaan niihin. Ne pitäisi ensiksi vain oppia tuntemaan. Ja koen itseni hirmuisen väsyneeksi tällaisten tekstien aloituksessa, koska vastaan hakkaa koko ajan klesa tietämättömyydestä. Ja se on se häiriö jota et halua oppia sietämään. Tekisi mieli alkaa puhumaan siitä mitä on mielen harjoittamisen auktoriteetti-asema, mutta omasta näkökulmasta sekin on pysymätön. 

Todellisuudessa sen myöntäminen etten ole viisas voisi pahimmassa tapauksessa saada ihmisen tuntemaan epämukavuutta ja turvattomuutta. Ja tällä tarkoitan just sitä, että jos pystyisit antautumaan samalla tavalla kuin minä olen yrittänyt jo jonkin aikaa saattaisit ehkä oppiakin jotain. Mutta kello on kohta puoli 11 illalla. Joten turha enää tänään yrittää. Se olisi pitänyt tehdä jo sunnuntaina vuosia sitten. Antautuminen Jumalan tahtoon voi olla tie pois realistisuuden käyttämisestä itsensä puolustamiseen ja älyllisen kiihotustilan hankkimisesta. 

Kuulen aika kauan kaikua kovista äänistä. Varsinkin jos ne ovat lyhyitä paukahduksia. Tai no nyt kuulen piippausta korvissa kun stimuloin hermojani liikaa viinan voimalla. Se epätasapaino hermostossa ohjaa minut viinan himoon. Mutta ajattele, ihana ja pysymätön keskittymiskyky pysyä poissa viinasta saavutetaan sillä... Että! sitä minäkin - kelaa jos sulla ei ole pokkaa tehdä sitä loppuun asti. Ja antaudut vain vähän. Eikö se ole kuitenkin jo matkan alku?

Matka pois tästä jatkuvasta mielen sairaudesta. Linkki


En ymmärrä kahta viimeisintä pointtia tuon linkin takana olevasta descriptionista. Tai siis osaan lukea ne tajuan että niillä tarkoitetaan jotain. Mutten lähtisi allekirjoittamaan niitä itse. 

perjantai 17. huhtikuuta 2020

Alkoholin Orja Osa 4

En pysty enää olemaan juomatta. En mitenkään. Alkoholi on niin femiinininen että siihen kaipaa uudestaan - vaikka mitään hyötyä ei tahdo siitä saada. Olen muiden silmissä enemmänkin haitta kuin tajunnan tutkimusmatkailija. Sehän minä omasta mielestäni olen..

Alkoholi on myös luonteenomaisesti omistuksenhaluinen. Vertaa vaikka siihen että kuka nainen nyt minut haluaisi? Femiinininen alko on ottamassa minua omakseen. Ja se on myös mustasukkainen. Mutta toi oli ehkä liikaa.. 

Parhaita feminiinisyyteen yhtymisen kokemuksia sillä on vaikka millä mitalla. Ja se jakaa addiktion huuruista turvallisuuden tunnetta sekä sosiaalisten pelkojen tasoittumista. Joskus jopa vieroitusoireiden helpotusta kun pitää rauhassa tehdä ostoksia.

tiistai 14. huhtikuuta 2020

Suhteeni kirjoittamiseen

Pitäisi siis saada mieli jotenkuten keskittymään että pystyisi laukomaan niitä absoluuttisia totuuksia. Niitä totuuksia joita niin paljon pelkään. 
Minusta tuntuu että olen ajautumassa psykoosiin.. Tai oikeastaan olen siinä jo. Sitä alkaa tottumaan ettei mikään mene oikein ja funtsimaan, että olenko tosiaan vaientanut "oman ääneni."
Totuudellisuus on ehkä parhaiten harjoitettuja ominaisuuksiani. Tässä yhteiskunnassa eläessä ei vain pysty kertomaan niistä totuudellisuuteen johtaneista syistä. Joista hullu asenne on yksi.

Joten vaihtoehtoina on psykoosin lääkehoito ja kognitio vihanneksen tasolle. Tai mentaalinen anarkismi. That's weird boy!


Anarkismi vain vaatii käyttäjältään aika paljon. Esim. sen asian hermostollista tuntemista hetkestä hetkeen, että tämän elämän päätepysäkki on kuolema. Sä et pääse sitä karkuun millään muulla tavalla. Ei väliä vaikka ISKCON sanoo että kehitä Krishna-tietoisuutta. Kasvata sitä! 

Ainoa mitä voit oikeesti tehdä on antautua, surrender. Ymmärrä että ego on vain osatekijöistä kasaan raapaistu kyhäelmä eikä siihen voi luottaa. Ei enää sekuntiakaan. Koska se on se mitä ego tekee: Se todella saa sinut luulemaan että vielä on aikaa. Vielä on pari sekuntia ikuisuuden kohtaamiseen. 

Ei ehkä pitäisi juoda tota kahvia kun se saa mut pelkäämään näin paljon. Menetän toimintakykyni mutta se on oikein koska olen egoisti pahimmasta päästä. Sen tosiasian jatkuva torjuminen vain kasvattaa mun karmallista taakkaa. Ja kun sanon pahimmasta päästä tarkoitan sillä että uskon juttuihin, jotka saisi hiuskarvasi nousemaan pystyyn. 

Ja siksi anarkia, että nykyinen kulttuurimme ei suosi ihmisiä jotka kohtaavat harhansa. Se sitä vastoin yrittää nimenomaan vaientaa totuuden. Vielä yksi juttu, tässä on kyse totuuden 
Etsimisestä.

Totuuteen on niin vaikea keskittyä ilman että se vaikuttaa tekoihin. Luulet toimivasi kuten totuudelliset ajatuksesi sinulle maailman olemassaolosta ja minuudestasi siinä maailmassa vakuuttavat. Totuus on kuitenkin ettei mitään minää olemassa. Silti toimit..

Mutta huomaa että käsissäsi on silti VAIN ajatuksia. Olivatpa ne sitten Absoluuttisesta Totuudesta tai mistä tahansa muusta. Ne ovat yhtä tosia. Toimintasi johtaa ajatuksiesi muunteluihin. Pystytkö toimimaan takertumatta niihin? 

Itse yritin vuosia henkisenä harjoituksena pysäyttää ajatukset. Ja onnistuinkin siinä aika hyvin. Tein sitä hyvin tarkkaavaisena ja viisaasti, edeten suurella itseluottamuksella. Mutten ymmärtänyt että asenteeni oli väärä. Olin päättänyt valloittaa, omistaa ja näyttää muille että osaan joogata.
No... Siinä mun yritys sanoa miksi kirjoitan. Jos löydät itsesi kiipelistä niin Herran armoa.

Hyvää musaa postauksen lopussa


Kun sulla ei ole kykyä nähdä kategorisesti kirkkaasti omia ajatuksiasi. Pidät esim. Ammaa pelottavana koska et suostu hyväksymään, että tuollainen ajatus nousee omasta epäilyksestäsi (jota vaalit totuuden lähteenä). 
Q: Mitä on skeptisismi?
Minä taas näen uskon ja epäilyksen asiat jotenkin lapsellisina. Ei usko vaadi uskomista erikseen, usko paljastuu totuuden peilautuessa tajuntaan. 

<Sitä> ei voi harjoitella mutta voi tehdä henkisiä harjoituksia jotka antavat kokemuksen pyhyydestä/korkeammasta tajunnasta - näin voi ylentää itsensä. Toinen mikä toimii on psykedeelit... Niiden tehoa ei kukaan pysty epäilemään vaikutusten ollessa voimakkaimmillaan!

Tein puoli tuntia zazenia. Nämä ovat ne yksinkertaiset totuudet joiden kanssa suostun elämään. Yksinkertaisuus on tässä vaiheessa enemmänkin vaatimus, kuin mitään muuta. Siis sitä henkistä infoa on nyt tarjolla sen verran paljon.
Session aikaisia muita juttuja en muistakaan, mutta ne liittyivät eilen opittuihin ja yön aikana unohtuneisiin asioihin. 

Mutta oikeesti mä en oo mikään käytännöllinen ja down-to earth tyyppi. Olen airhead ja screwball sekä nyt lisään sitä omaa ymmärrystä nettiin tämän blogin kautta. Toisaalta nää on mielipiteitä enkä yritä vakuuttaa ketään. Vaikkapa siitä että näen ihan homona visuaaleja ja visioita. Siis se että me navigoidaan meiän omaa mieltä ilman mielen sisäisiä kuvia on hirveetä! https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/Tietopankki/tietoa_oireista/Pages/aistiharhat-hallusinaatiot.aspx
Joskus visuaalit "kuvaavat" kehoa sekä sen terveyttä <- näihin ne psykoosioireiden harhat liittyvät. Tutkitaan ennen kuin hutkitaan (:


Me tarvitaan viisautta joo. Siihen pääsee harjoituksella ja kurinalaisella sellaisella, tai jos on muita lahjoja. Mutta myös kannabiksella. En mä ainakaan voi vaatia itseltäni että osaisin zazenissa kehittyvän keskittymisen ulkopuolella tehdä mitään viisaasti. Siksi pidän suuni kiinni melkein kaikesta mitä ajattelen. Ei mulla oo kavereita..! En mä osaa itseäni ilmaista. Meen vaan syvemmälle tähän mielikuvitusmaailmaan.
Meidän tunteiden ja toiminnan välissä pitäisi olla tyhjää tilaa. https://youtu.be/qy1e6uu2wdA



maanantai 13. huhtikuuta 2020

Regular zazen heals my psychosis

I'm trying to use my thinking to explain what is happening in the world. So that I don't have to do the hard work of sitting in zazen. The psychotic dissorder that reveals itself in a 30min session is no fun to look at. Especially when there's no money to go to an ayurvedic doctor and support the healing. 

The breathing is what makes the difference between maladaptation because of the dissorder and a chance to function. I'm so fucked! 

It is the regularity in practice that keeps me on a sane platform. But I'm alcoholic so that always interrupts the healing process. Man I don't have any patience - my capacity for dealing with my emotions is a no-show! And back to the bottle..

Lentävän lautasen pilotin tuoli... On tyhjä

Hare Krishna!
"We really never have explored consciosuly, what we dream we are." -Terence McKenna
Lainaus on podcastista nr 197 from the Psychedelic Salon. 

sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Representaatio

Fancy terminology, huh?
Ehkä sen tyhjän aukon pitää tulla näkyviin (olikse nyt toivottomuuden kautta). Mutta oletko sä puoliksikaan tosissasi että henkisyys on se juttu millä sen tyhjän aukon voi täyttää //ja että sitä pystyisit tehdä loputtomiin?

Tein kyllä tosi tyhmästi kun jatkoin aprillin ryyppäämistä sillein, että otin vielä 6. & 7. päivä viinaa. Ennen aprillia oli vain viikon tauko edelliseen 5:n päivän putkeen. Aprillinakin join kahtena päivänä. Mutta siis tämä johti siihen ettei minulla ollut 20.3 eteenpäin tarpeeksi säännöllistä zazenia ja muita harjoituksia. Vaan aina tuli viina väliin. 

Se taas johti siihen että terveys pääsi romahtamaan. Noh, eilen 11.4 sain aamulla japa-meditaation aikana takaisin sen oivalluksen että me ollaan menossa kohti sitä mitä McKenna kutsui nimellä Eschaton. The final thing.. 
Sitä on vähän hankala kuvailla sanoin koska siihen liittyy aika vahvasti usko. Faith - not belief. Se ei ole kulttuurillista käyttäytymistä. 

Kemopetrol - Child is my name

keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

holy shit!

https://youtu.be/cgk_DB5eJc0

Poltin yhen kunnollisen hatsin jointista. Eikä mun maailma oo enää ikinä ollu se sama.

tiistai 31. maaliskuuta 2020

Aprillia!

"Odotan ensimmäistä lastani. Mun e-mail jori345 mullon kaksi lasta. Tiesitsä että vessapaperit löytyy nykyään pakastekaapeista? Karanteenipistaasiakin myydään.."

Mieti millanen harha se on se viha kun se sumentaa ne omat virheet. Se tosiasia että viha on itsessä -eikä ulkomaailmassa- muuttaa harkintaa ja KYKYÄ kuunnella tilannetta. No täs tuli taas mun yksi automaattisen tekstinsyötön glitchi. Ei jaksa puida asiaa - kun se pitta dosha lähtee mielestä ja väärästä näkemyksestä että asiat on itsenäisesti olemassa olevia. Ayurvedisesti puhuttuna. Aika epävarma olo älyllisesti. Viikko ilman juomista/kahvia/lihaa. Ei ihme että tulee vihan tunteita!! Mutta terveellisellä tavalla.

Näin aika sekavaa unta, se on lainausmerkeissä postauksen alussa. Luulin ennen zazenia että voisin käyttää niitä aprillipilana.. Mutta yläkerran asukas paukautti joskus neljältä yöllä lattiaan jotain sellasella volyymillä että loppusessio meni vihan vallassa. Ihan niin kuin tärähti jotain painavaa ja kovaa lattiaan. Unohtui kaikki aprillipilat.

Istuin siis zazenissa ja tuo yöllinen paukahdus omassa katossa kyllä meinasi pilata koko aamun. Eilen aamun pilasi pelkotila jonka sain kun luin astro.fi Sepon blogin. Voisin linkittää sen. Se on tuo "tervetuloa valon maailmaan" artikkeli. Saattaa vieriä ajan kanssa alaspäin. 

Tekis mieli tehdä MediYoga mutten tiedä jaksanko. Tein jo 7 kierrosta japaa. 
MediYoga lisämunuaisille on siis Kundalinijoogaan perustuva sarja liikkeitä ja hengitysharjoituksia. Siinä mm. pidätellään hengitystä keuhkot täynnä ja sitten tyhjinä (käsittääkseni tää on astangajoogan pranayamassa kumbhaka). Opettaja Torniossa sanoi että burn-out potilaan paraneminen voi kestää pari vuotta. Kyllä se on minua ainakin auttanut vaikkei siinä varsinaisesti tehdä asanoita, mikä olisi omalle psykoosipäälle parasta. 

Kyllä toi zazenkin aika hyvin tuntuisi tasapainottavan autonomista hermostoa. Ja ennen kaikkea se luo tasapainottumisprosessille otollisen maaperän, varsinkin kun sai istumisen venytettyä puoleen tuntiin aamulla ja illalla. Toisaalta MediYogassa niin onhan siinä asana mukana siinä mielessä, että jos istuu lootuksessa alun hengitykset ja kaksi keskimmäistä kriyaa. 

--
Mulla on semmonen väylä aivoissa että kun oon viksepassa niin pääsen siitä harjoituksien kautta tilaan missä ulkoinen maailma tuntuu olevan synkronissa mun ajatusten kanssa. En pysty vaikuttamaan esim tahdonvoimalla junan myöhästymiseen. Enkä ajan kulumiseen. Mutta kun se ärtymys ja "all the things she said" alkaa väistymään ja what is running through my head on tietoisuutta ilman (periaatteessa) minän takertumista siihen, niin silloin tietää että rituaalinen puhdistus on alkanut. Jäljellä on enää mitä aineita pitäisi vetää..

Mulla OLI kyl jointti käärittynä ja kelasin neljän jälkeen yöllä et pitäiskö. Oma itsevarmuus siihen polttamiseen ei ole enää sama mitä se oli viime kesänä kun uskalsin polttaa ulkona koko jointin. Seuraus oli että piti soittaa 116117 kun ne nousut ei vaan meinannu millään loppua ja se siis se psykedeelinen tykitys aivoissa meni aivan överiksi. Mutta se alkoi kuin alkoikin sitten laskea ja tole alkoi nousta. Olin varmaan ollu 10vuotta lähestulkoon savuttomana enkä oikein osannut pelätä. Mutta nykyään..huhhuh että en ugaa melkein millään. 

Käyn kaupassa ostamassa ison kahvin sitten kylille hakemaan kori pirkkaa ja litra kossua. JA 0,7 Tapioo. Juuston ostamisen jälkeen rahaa jää vielä kahteen Nissin demae Ramen nuudeliin. Näin tarkasti olen suunnitellut - on mulla tylsä elämä kun pitää tieten tahtoen asettaa tulevaisuus hyödykkeiden saamisen varaan. Normaalia sinänsä mutta psykoosissa olevalle aika ennustettavaa käyttäytymistä - elikkä urautuneisuutta ja lukkoon menneitä ajatuksia, joita ei saa mitenkään kammettua luovan ja vapaan ajattelun valoon. Paitsi se tosiasia että koen vieläkin että ulkomaailma jotenkin on messissä tässä mun ritualistisessa jutussa. 

Vitut! Säästän kahvirahat ja kävelen kylille. Aprillia syö silliä juo kuravettä päälle

sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

A dream!

Before they hack my head open
-,, tein läksyt ja.. koulut käydään

Mä en halua kuolla luuserina
Tämä henkinen etsijä tai oppilas juttu näyttäytyy ihan eri tavalla kun myöntää itselleen syntyneensä luuseriksi. Koko edistyksestä tulee joku muiden menestyksen aiheuttama toivottomuuden lähde - koska mitä pidemmälle pääset sitä paremmin tajuut miten vähäpätöinen olet verrattuna muihin. Ja muilla tarkoitan niitä joilta haet inspiraatiota tai ehkä neuvoja..
Tällaisessa paskassa kirjoituksessakin on vain sanottava, että luuseri hyväksyy etten mä voi koskaan olla muuta kuin seuraaja. Mutta mitä jos todella tuut kuolemaan luuserina!? Miksi pelkäät sitä niin paljon... 

Noh, odotat aina muilta sitä itsetunnon ja omanarvontunnon kohottamista. Ekan kerran tuli muutaman päivän sisällä kaksi "negredoa" eli alkemistisesti alennustilaa tms. (Indikaattorina pään sisällä pitkä kaasunpäästämisääni makoillessa). Eli se luuserina kuoleminen pelottaa mutta kun idea olisi, että se häviäjyys johtuu just muitten hyväksynnän - sanotaan suoraan - puutteesta. Normaaleilla ihmisillähän tätä ongelmaa ei ole eikä sellaisilla jotka on syntyneet voittajiksi. 

On niin helppoa edetä elämässään kun on syntynyt voittamaan. Uskoisin että silloin jopa kuolemakin on vain voitettu. Voittaja ei ole koskaan saanut mitään ilmaiseksi eikä myöskään sääliä. Sekin on vittu pitänyt voittaa. 
Pitäisikö vielä jatkaa siitä miten menestyvään asemaan yhteiskunnassa nousevat henkilöt tekevät sen? Löytyy just itselle sopiva aukko johon on valmis antautumaan, vailla pelkoa menettämisestä koska itse työskentely tuossa asemassa tuottaa niin uskomattoman paljon mielihyvää, ettei tuloksien paskuus edes haittaa. No joo oliks toi jo vähän liikaa.. retorinen kysymys

Joillain vain on edellytyksiä tiettyihin asioihin. Itselläni se on näköjään höpöttäminen blogiin. Pitäisi uskaltaa polttaa paukut niin tulisi ehkä taas ns samadhi-tekstiä eli missä mieli yhdistyy neljänteen ulottuvuuteen ja pysyy siellä. Siihen tulee ikään kuin kaksoisajatus kaikelle, ei sen kummempaa. Se toinen ajatus on vain samanaikaisesti jossain ihan eri tavalla tietoa yhdistelevässä ulottuvuudessa. Sillain sen kai varmaan parhaiten voi kuvailla. Mutta turha selvinpäin jauhaa. Kuolen kuitenkin luuserina, yksin ja unohdettuna. 

lauantai 28. maaliskuuta 2020

Se oli se kevätpäiväntasaus 2020

"Meiän voimat on siinä mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta heti kun suuntaat..."
Tehdään nyt lyhyt kirj.harj.  niin kuin Erik Davis kehotti yhdessä psychedelic salon podcastissa. Tai oikeastaan hän kehotti, että tee jokin harjoitus, practice. Se auttaa kait siinä ettei kaikesta mitä tekee pidä repiä irti sitä kokemuksellista intoa - etenkään psykedeeleissä. 
Tai voi olla että ymmärsin sen väärin. Olen ollut niin kauan ilman töitä etten oikein pärjää jossen tee tällaisia kirjoitusharjoituksia. 
Olin siis kaksi viikkoa selvinpäin. Tässä muistiinpanot viimeisiltä päiviltä kun alkoi vireystila olla huipussaan, joka ei ole korkea voisin lisätä. 
Teen kännipäissään paljon enemmän huonoja ratkaisuja. Miten voi tulla selvänä noin paljon synkroja fallout shelterissä 30min session aikana? Onko minulla hajuakaan mikä on itsetarkoitus?

18.3 kolme kuppia kahvia. Functionality of alcohol. Purify your own sub-consciousness. McKenna and Tigha.. Tigr

19.3 klo 9.55 Pitäisi varmaan kävellä taas kylille ja tulla junalla takaisin. Mutta ensin jotain aamiaista.

Jos vertaa 20.3 perjantain elinvoimaisuutta siihen mitä oli viiden päivän raskaan ryyppäämisen jälkeen, niin käytännössä tilanne on 100-0. Veto aivan pois! Zazeninkin sain aloitettua uudestaan vasta kolmantena selvänä päivänä. Joskus siihen aikaan tuli myös yöllä paljon tällaisia lauseita päähän. Tilaa on vaikea selittää sellaiselle joka ei näitä lauseita kuule. Termi taitaa kuitenkin olla hypnagogia. Voi vain ihmetellä että miten minun pään sisältä saattaakaan putkahtaa tajuntaan jotain näin vierasta tavalliselle ajattelulle. 

Asia ei enää meinannut suunnata mielen kontrollitapaa
Anti-Gla fiin
Miten käyttäytyy osallistuminen tällä vuosituhannella
Etsin dorufan jälkeen joutsenet

Total scavenger. He vain haluavat tyypin uusinta päivää kokouksissa.. Hän on aivan kuin ei enää välittäisi mistä on kyse. Kuka se oli?
-Muutokseen johtavien muslimi

Haluutsä stalkkerin? Tätä Amerikka ei ole säästänyt lajissa.





keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Vanhoi runoi osa 3

Do art
Anetten oli vain kivahtamatta pidettävä kiinni
Menetti riskin
Syntactical structures that are linguistically based
I hope it was worthwhile? What's hope got to do with that?

Väkivaltaisena sais jotain muuta kuin huoli väittää


Nyt lähti sahtkun ....
Our civilized school in hyperspace
Ask the others what to do - believe in that chance

Ne pelkää et joku näki
9th gate


Sillon sitä 
Noidan käsittelyllä..vedetään vielä..mikä!?
Penniläinen mies ilman kiviä.
Hyviä ja kalliita elinehtoja, että...su.....
Finger of [ a ] button

Se mitä ne tarvii paperin tarpeeseen, niin se on loppunut
Ihan varsinkin pimeen
(Tahdotteko todella) väriainettako sä pelkäät?


Alcoholic confusion
Sä sanoit, et älä välitä mistään menestyksestä
Soteriological
Kierrätysten väli

Tässä on jo kauan sitten aikaa laitettu stressileima
Näpertää tai näprätä
Amanda Kielg. Rachel Ray
Dokaamista putkeen sopivasta rituaalista

Go everywhere. This is what is
The consqeuence of a perverse action
Sentimentalism: keeping the good old days going
Combat tar

Blusturex-named poison
Laki on määrännyt, ilman ette saa tehdä
Tälle mitä mä venaan, tälle toiletille
Nyt Suomeski on tääl vähempi (4pinkkupinsku)
G-piste alaspäin kikkelin päällä
Se ei oo aito - saat multki ihan kierot tiedot


Thank you for your time
I will under no circcumstances understand anything that is my own
You look at your patient and you swing over.
In LSD the issue has been respected at 1400 milligrams

What would he say, that the world would think about?
-He's specifically naive


1-olut
Meillä yllättävän hyvin menee maan alla
Täytyy runnoksi murjoa maailmalla

It's easy and it's amazingly conditioning
Mä lehden oon liikkunu
Ollaan keskeytetty sanan keskeytyksellä

Se nousee mielestä niin hitaasti, että muistaa
Nyt sä paljastat millanen ihminen sä oot
-Ruumiin neitsyt
Velat ehdottomasti epäonneen


No name either
Not optic, not file-free, not benign
River run, natural, hippie
Oletko työssä? -en
Työskenteletkö yleiselle rakkauden päättymiselle? -en

As a part of handling this day as high as me is handling 
Mike the genetics of old smith - like a present
Appear where you like. Come into her mouth
Onko taas liian raskas multa kuuluu vain inkuton vineys

God's a hit. Connected with dogma. (Ajatteko johonkin) ilman Jessen takaraivoa?
Kaivaa vielä ylhäältä, jos sä oikein loiskutat, palvoo


Lamb
Independency never doubles - It's a big problem
Don't you think you are ignoring another wear of awareness?
Monessa musiikissa tuntuu nykyään, että gradient - spraydient - evident
Kesällä kesällä köysillä kuvaa. Tyylillä ennen kuin niitten piti olla lentokoneessa
Pyyhkeen kiilaamisesta ylimääräiseen kun - kyllä,  me näytettiin pitkiä kynsiä

Tarviin Liisaa tai jokea. Ai sä tänne pamautit.


No name
Mä näin kun vinttimikrosta tipahti äsken puu.
Ääääää
-Oliko se mistä?
Mutta tietysti Pauligin. 


Söitzä sun kuitin?
Tilaliikelaitos
Osa on pudotuskoskeuden pinnalla
Trendi Will-Hel Henkka
Oh he's so famous


The treaty of
Makes me think about a thing, that I wouldn't do to myself ((my only problem is))
Don't over-hear it
Mielipide - rahat - nukkumaan
Mitkä vellit sille teekin asiakkaalle

Rejection breeds obsession
Red flag
You'll shit a wall of bricks

With Telos this close,  there can be no mistake.
Lain mukaan
Merkittävä
The seven year war. 


Both inactive principles
That's one oma-neisive relap
20 otetta
Mieti miten kuuma keskusta Bellalta löytyy
AB
Time to put the pieces together girls. Breaker's ache
X-breakers. Ex pond
Jos pisteitä menee.. Tuuhesta ryöpätty ravint..
Mä oon Trolleista. -"Rikot suuntaa, eiks ni"!


Ajattele:
Lahjakkaimmassa kasvoituksessa mitä mulkku on tehnyt
Modernin päivän empowerment?
"Suomalaiset on kohteliaita"?
Jag är så jätte vållåger. Ja e så jätte svensk
Itseni kehittäminen
Kunniallinen laillinen molekyylinen helppo
Ror Feal
Mythic 

Vanhoi runoi osa 2

Ruutu nelonen
Narshurst
I'll not be damned
Voitte vaurain voimin varautua
-Terve..täältä aivotoiminta...
-"Ihan varmaan tarvittu lähtee."
Jotkut on vaan kadonnut. Toiset parkkipihalle, toiset töihin


Kyselevä, lukitseva, turha
Yhelle rakkaudelle valitsee sitä kumppania
"Sillei oo yhtään välii miten kova kiire sulla on,---, se ei oo koskaan yhtä paljon kuin minun alla."
Huumeenpaineen veropaineet laskevat, kun lähetät lähiöläiset lähiöön
Enough re-uptake
Nerokkaat odottavat 2h levottomina

Synti on siunaus ja johdatus on harha
Kyllä mä meinasin syödä toisen nilviäisen - vessan kahleet on


Kissani
Mikä ei saa tulla mun gameluku tai sen sijaan-tunteiden väliin?
We thought that rocket works,and troubled you with an V8
Tää on kuntalaisjärjestö tai läänien välisen komitean kokous
Muista juoda!

3rd person - Olivia surullisena
Kolmessa tapauksessa kaikki ihmiset, jotka laantuu




I'm happy because I'm ungrateful
Hän on harvinainen täällä mutta hänellä oli varsin tylyä mutta todistuksellista lausuntoa.
Megaillan hetkenvaihtelut
Poi-piru äänettömänä 




Klo 5.00
Ohi työstämällä se  pahin naurun valoon
Sun pitää vaan varmistaa, että sä oot broidi ja raju ja pitkä ja valmis

Teilhän voi olla väkisin kaiken kannalta paras joulu
You can possibly feed it to the ground
Täällä odottaa koelääketieteen kuohumattomat 

That's the event when my language started to enslang your
Jotku pakko kohdata


Ajatellaan suoraviivaisesti
Jatka lukemista.. tee käännös.. tienaa jotain!!
Valmistaudu: Ettet voi
-Ei muuta kuin pulun ^puvun^ hankintaan

1. Tietoni on muutenkin omaa aluettani
2. Se pomppii kyl-kyljelleen aika paljon

Kyllä sä tulevat syötät. Valitse niille.
Another difficult day at Harvard work.


Syrjivä luonne .. ei pääse pitkälle
Syrjivä luonne .. ei pääse pitkälle
"Mä oon ihan samoissa visioissa."

Ohjaus, jolla kaasuohjetarra käynnistyy sopivasti hitaalla kulmalla
"Osaamisjaksoittain?
-Vain jaksokysymys."

Teen tnää sylitutkimusta taiteiden keisarille
Kirkko kaareutuu toisen kohdalla
Yksin odota en

Korjattu datavirta Data Safe
The president that you want not to notice
Kemiläiset ovat tappaneet "Mä poistun tästä vielä hetkeksi" -tunne
Voivat jättää sen tien sulta syrjään. Aivvannn!ja no shit

Voiko tämä kortti valehdella? -"No suggestions." (IF YOU STEP LEFT)

Kaikista hankalinta on, ettei kehtaus pysy raiti
Tai ettei tuu kukaan, ettei tuu toiseksi henget, et..
Toi veti ihan mahdottomat 


Mut meikkiluolaa ei
So nothing that turns to you as a representative of me
"What do you want? It's not going to be that easy." - #GracefullyYou'reDangerous
On olemassa hän, joka antaa anteeksi kaikille. Jopa niille jotka eivät sitä ansaitse

Sä olit ollu lähettämässä eroanomuksen, mut sormii näpäyttämällä sä olit saanu sen
(Me ei soitella saliin tjms...)
Cougar sluts and ink poon words 


Hyvin meni. Toi on niin hirveä
Mysteeri. On niin kiihkeetä koko ajan
Muistatsä?  Mua ärsytti se

Onko se vielä? I knew it. I knew it
On se auttanut meitä tulostamaan... 


You. In pain
This is a pile of shit.only friends

I invented How to learn
((I talk too optimistic to my children. It is a pain))
Death is only a solution
Overdimensional fantasy
All.Clear
Rolled.Eyes
Interpret.The way


Kielestä revitty
Uskoin että toi on paska
-Toi on liikkuva lausunto enää, eli 1000 uutta huhua
Pulinat pussissa


Alaikäiset Kauppakadulle. 
Kiitos siskoni minulla ei ole enää oikeita töitä
Ainakaan sä et voi väittää mua kaksnaamaiseksi
New Grou ds
Under the far stimuli the brain believed
It's a protest somewhere between all these things assumable
As long as the monisanainen yritys on oma yritys
As long as you would be remained in an idea of materialism

Emmin kanssa
Hyi saa...
Nobody noticed his car missing
Osoittautumisen ajattelemiseksi
As well as people watching this now: "We have PS 15 and fourteen."



(Mieliä hajoittava on irti tuolla) _kiroilu_
Mä oisin voinu käyttää sitä siihen, mut se ois vain ylläpitäny mun pyrkimyksiä
Kuisma seuraaville sanasta ... pneumatic annekiä 

Pitäiskö tehä sitä puuroa,, joiden tekijöiden lisät vähenevät
Työn toimia suunnitellessa, päätellessä 


Se pesee yhtä piillettä
Kuinka ..k...kaa.. tällanen kertakäyttöinen rikkihiili on
Nyt on suurinpiirtein loma. Nyt on suurinpiirtein loma loppu nyt
Mikään ei kiiltele niin kuin ennen vanhaan. Kaikki on aidon pölyn peitossa. 


Kädet ylös tuliaisena
Kyllikki Tuomas jtn
koulukaveri ja OP 
Se oli pelkkää liikkumattomuutta

Jos ne menee ne ottaa kyl kädenvääntimen
Eikös se ole jo vaihdettu?

Hyvä yritys. Te ootitte siinä penkillä kun mä lähin mut makasitte tääl heti ku näitte et puhun sille jätkälle




maanantai 16. maaliskuuta 2020

Tamas guna / paska aamu

Sain äsken älynväläyksen. Ei siitä tamo gunasta voikaan tietää oikeastaan mitään. Tai ei sitä pysty ymmärtämään. Paljon tärkeämpää - vaikka kokee masista ja että tamas on dominoiva - on kehittää erottelykykyä. Ei täysin kirkas mielikään siihen pysty, se on jotenkin liian occupied with clarity. Siinä vaiheessa erottelukyvyn kehittäminen muuttuu väkisin älylliseksi funktioksi. Siitähän ei ole kyse, vaan oikean ja väärän TIETÄMISESTÄ. tietäminen ja älyllinen tieto eivät kohtaa kun kyseessä on erottelukyky, eli viveka. Joogin keloja.. 

Menen tässä kirkkautta kohti kun joudun hyväksymään, että masennus on jo vuosia hallinnut elämääni ja ollut osa sitä. Se juuri on hallitsemista kun ei harjoituksen puuttuessa PYSTY hyväksymään masista kuuluvaksi osaksi omaa itseänsä. Enkä tarkoita nyt ikuista Itseä, vaan lähemmäs mennään Rudolf Steinerin Jag termiä/käsitettä. 

Minulla on siis ihan fysikaalinen este tunteideni hyväksymiselle. Luulisin että se liittyy jotenkin endo-kannabinoidi järjestelmään. Jossen tee istumamietiskelyä niin itsekkyys ajaa minut pakoilemaan todellisuutta, eli nautintoaineisiin. Sain äsken itseni kiinni vihasta jopa niinkin alhaisessa merkityksessä, kuin tekosyiden etsiminen vihan kohteesta. 

Kyseessä on kuitenkin fakta, jonka mukaan olemme palvelusuhteessa Krishnaan. Ja projisoin vihantunteen sellaista henkilöä kohtaan, joka ei hyväksyisi tätä vaikka kuulisikin sen puhuttavan. Toisaalta pystynkö itse hyväksymään sen ja toimia bhakti-joogan periaatteiden mukaisesti? 

Olen vain riippuvainen alkoholista ja tämäkin pohdiskelu on aivan turhaa. Tämä koska jos olisin terve ihminen olisin pystynyt hyväksymään tunteeni ja puutteeni ym. jo kauan aikaa sitten. Voimakkaan kieltäytymisen sijaan olisin hakenut apua tilanteeseeni. Aloin raivoraittiiksi mutta aineelliseen energiaan kuuluu vastareaktiot. 

En osaa selittää mutta spekuloin. Niistä teoista jotka ovat aineellisen energian harhaisuudessa tehtyjä tulee välttämättä vastareaktio luonnosta. Itse asiassa lukemani ymmärtämisen mukaan ihminen on jatkuvasti aineellisen energian vastareaktioiden seassa. 

Voimakas kieltäytyminen ei siis toiminut pidemmällä aikavälillä. En yksinkertaisesti löydä keinoa päästä irti alkoholista menettämättä osaa vapaudesta. Olen vakuuttunut että epäitsekkyys auttaisi ja parhaimmillaan poistaisi halun käyttää alkoholia. Krishnan palveleminen olisi lääke. Kello 6.22 ja aurinko on nousemassa.