tiistai 31. maaliskuuta 2020

Aprillia!

"Odotan ensimmäistä lastani. Mun e-mail jori345 mullon kaksi lasta. Tiesitsä että vessapaperit löytyy nykyään pakastekaapeista? Karanteenipistaasiakin myydään.."

Mieti millanen harha se on se viha kun se sumentaa ne omat virheet. Se tosiasia että viha on itsessä -eikä ulkomaailmassa- muuttaa harkintaa ja KYKYÄ kuunnella tilannetta. No täs tuli taas mun yksi automaattisen tekstinsyötön glitchi. Ei jaksa puida asiaa - kun se pitta dosha lähtee mielestä ja väärästä näkemyksestä että asiat on itsenäisesti olemassa olevia. Ayurvedisesti puhuttuna. Aika epävarma olo älyllisesti. Viikko ilman juomista/kahvia/lihaa. Ei ihme että tulee vihan tunteita!! Mutta terveellisellä tavalla.

Näin aika sekavaa unta, se on lainausmerkeissä postauksen alussa. Luulin ennen zazenia että voisin käyttää niitä aprillipilana.. Mutta yläkerran asukas paukautti joskus neljältä yöllä lattiaan jotain sellasella volyymillä että loppusessio meni vihan vallassa. Ihan niin kuin tärähti jotain painavaa ja kovaa lattiaan. Unohtui kaikki aprillipilat.

Istuin siis zazenissa ja tuo yöllinen paukahdus omassa katossa kyllä meinasi pilata koko aamun. Eilen aamun pilasi pelkotila jonka sain kun luin astro.fi Sepon blogin. Voisin linkittää sen. Se on tuo "tervetuloa valon maailmaan" artikkeli. Saattaa vieriä ajan kanssa alaspäin. 

Tekis mieli tehdä MediYoga mutten tiedä jaksanko. Tein jo 7 kierrosta japaa. 
MediYoga lisämunuaisille on siis Kundalinijoogaan perustuva sarja liikkeitä ja hengitysharjoituksia. Siinä mm. pidätellään hengitystä keuhkot täynnä ja sitten tyhjinä (käsittääkseni tää on astangajoogan pranayamassa kumbhaka). Opettaja Torniossa sanoi että burn-out potilaan paraneminen voi kestää pari vuotta. Kyllä se on minua ainakin auttanut vaikkei siinä varsinaisesti tehdä asanoita, mikä olisi omalle psykoosipäälle parasta. 

Kyllä toi zazenkin aika hyvin tuntuisi tasapainottavan autonomista hermostoa. Ja ennen kaikkea se luo tasapainottumisprosessille otollisen maaperän, varsinkin kun sai istumisen venytettyä puoleen tuntiin aamulla ja illalla. Toisaalta MediYogassa niin onhan siinä asana mukana siinä mielessä, että jos istuu lootuksessa alun hengitykset ja kaksi keskimmäistä kriyaa. 

--
Mulla on semmonen väylä aivoissa että kun oon viksepassa niin pääsen siitä harjoituksien kautta tilaan missä ulkoinen maailma tuntuu olevan synkronissa mun ajatusten kanssa. En pysty vaikuttamaan esim tahdonvoimalla junan myöhästymiseen. Enkä ajan kulumiseen. Mutta kun se ärtymys ja "all the things she said" alkaa väistymään ja what is running through my head on tietoisuutta ilman (periaatteessa) minän takertumista siihen, niin silloin tietää että rituaalinen puhdistus on alkanut. Jäljellä on enää mitä aineita pitäisi vetää..

Mulla OLI kyl jointti käärittynä ja kelasin neljän jälkeen yöllä et pitäiskö. Oma itsevarmuus siihen polttamiseen ei ole enää sama mitä se oli viime kesänä kun uskalsin polttaa ulkona koko jointin. Seuraus oli että piti soittaa 116117 kun ne nousut ei vaan meinannu millään loppua ja se siis se psykedeelinen tykitys aivoissa meni aivan överiksi. Mutta se alkoi kuin alkoikin sitten laskea ja tole alkoi nousta. Olin varmaan ollu 10vuotta lähestulkoon savuttomana enkä oikein osannut pelätä. Mutta nykyään..huhhuh että en ugaa melkein millään. 

Käyn kaupassa ostamassa ison kahvin sitten kylille hakemaan kori pirkkaa ja litra kossua. JA 0,7 Tapioo. Juuston ostamisen jälkeen rahaa jää vielä kahteen Nissin demae Ramen nuudeliin. Näin tarkasti olen suunnitellut - on mulla tylsä elämä kun pitää tieten tahtoen asettaa tulevaisuus hyödykkeiden saamisen varaan. Normaalia sinänsä mutta psykoosissa olevalle aika ennustettavaa käyttäytymistä - elikkä urautuneisuutta ja lukkoon menneitä ajatuksia, joita ei saa mitenkään kammettua luovan ja vapaan ajattelun valoon. Paitsi se tosiasia että koen vieläkin että ulkomaailma jotenkin on messissä tässä mun ritualistisessa jutussa. 

Vitut! Säästän kahvirahat ja kävelen kylille. Aprillia syö silliä juo kuravettä päälle

sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

A dream!

Before they hack my head open
-,, tein läksyt ja.. koulut käydään

Mä en halua kuolla luuserina
Tämä henkinen etsijä tai oppilas juttu näyttäytyy ihan eri tavalla kun myöntää itselleen syntyneensä luuseriksi. Koko edistyksestä tulee joku muiden menestyksen aiheuttama toivottomuuden lähde - koska mitä pidemmälle pääset sitä paremmin tajuut miten vähäpätöinen olet verrattuna muihin. Ja muilla tarkoitan niitä joilta haet inspiraatiota tai ehkä neuvoja..
Tällaisessa paskassa kirjoituksessakin on vain sanottava, että luuseri hyväksyy etten mä voi koskaan olla muuta kuin seuraaja. Mutta mitä jos todella tuut kuolemaan luuserina!? Miksi pelkäät sitä niin paljon... 

Noh, odotat aina muilta sitä itsetunnon ja omanarvontunnon kohottamista. Ekan kerran tuli muutaman päivän sisällä kaksi "negredoa" eli alkemistisesti alennustilaa tms. (Indikaattorina pään sisällä pitkä kaasunpäästämisääni makoillessa). Eli se luuserina kuoleminen pelottaa mutta kun idea olisi, että se häviäjyys johtuu just muitten hyväksynnän - sanotaan suoraan - puutteesta. Normaaleilla ihmisillähän tätä ongelmaa ei ole eikä sellaisilla jotka on syntyneet voittajiksi. 

On niin helppoa edetä elämässään kun on syntynyt voittamaan. Uskoisin että silloin jopa kuolemakin on vain voitettu. Voittaja ei ole koskaan saanut mitään ilmaiseksi eikä myöskään sääliä. Sekin on vittu pitänyt voittaa. 
Pitäisikö vielä jatkaa siitä miten menestyvään asemaan yhteiskunnassa nousevat henkilöt tekevät sen? Löytyy just itselle sopiva aukko johon on valmis antautumaan, vailla pelkoa menettämisestä koska itse työskentely tuossa asemassa tuottaa niin uskomattoman paljon mielihyvää, ettei tuloksien paskuus edes haittaa. No joo oliks toi jo vähän liikaa.. retorinen kysymys

Joillain vain on edellytyksiä tiettyihin asioihin. Itselläni se on näköjään höpöttäminen blogiin. Pitäisi uskaltaa polttaa paukut niin tulisi ehkä taas ns samadhi-tekstiä eli missä mieli yhdistyy neljänteen ulottuvuuteen ja pysyy siellä. Siihen tulee ikään kuin kaksoisajatus kaikelle, ei sen kummempaa. Se toinen ajatus on vain samanaikaisesti jossain ihan eri tavalla tietoa yhdistelevässä ulottuvuudessa. Sillain sen kai varmaan parhaiten voi kuvailla. Mutta turha selvinpäin jauhaa. Kuolen kuitenkin luuserina, yksin ja unohdettuna. 

lauantai 28. maaliskuuta 2020

Se oli se kevätpäiväntasaus 2020

"Meiän voimat on siinä mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta heti kun suuntaat..."
Tehdään nyt lyhyt kirj.harj.  niin kuin Erik Davis kehotti yhdessä psychedelic salon podcastissa. Tai oikeastaan hän kehotti, että tee jokin harjoitus, practice. Se auttaa kait siinä ettei kaikesta mitä tekee pidä repiä irti sitä kokemuksellista intoa - etenkään psykedeeleissä. 
Tai voi olla että ymmärsin sen väärin. Olen ollut niin kauan ilman töitä etten oikein pärjää jossen tee tällaisia kirjoitusharjoituksia. 
Olin siis kaksi viikkoa selvinpäin. Tässä muistiinpanot viimeisiltä päiviltä kun alkoi vireystila olla huipussaan, joka ei ole korkea voisin lisätä. 
Teen kännipäissään paljon enemmän huonoja ratkaisuja. Miten voi tulla selvänä noin paljon synkroja fallout shelterissä 30min session aikana? Onko minulla hajuakaan mikä on itsetarkoitus?

18.3 kolme kuppia kahvia. Functionality of alcohol. Purify your own sub-consciousness. McKenna and Tigha.. Tigr

19.3 klo 9.55 Pitäisi varmaan kävellä taas kylille ja tulla junalla takaisin. Mutta ensin jotain aamiaista.

Jos vertaa 20.3 perjantain elinvoimaisuutta siihen mitä oli viiden päivän raskaan ryyppäämisen jälkeen, niin käytännössä tilanne on 100-0. Veto aivan pois! Zazeninkin sain aloitettua uudestaan vasta kolmantena selvänä päivänä. Joskus siihen aikaan tuli myös yöllä paljon tällaisia lauseita päähän. Tilaa on vaikea selittää sellaiselle joka ei näitä lauseita kuule. Termi taitaa kuitenkin olla hypnagogia. Voi vain ihmetellä että miten minun pään sisältä saattaakaan putkahtaa tajuntaan jotain näin vierasta tavalliselle ajattelulle. 

Asia ei enää meinannut suunnata mielen kontrollitapaa
Anti-Gla fiin
Miten käyttäytyy osallistuminen tällä vuosituhannella
Etsin dorufan jälkeen joutsenet

Total scavenger. He vain haluavat tyypin uusinta päivää kokouksissa.. Hän on aivan kuin ei enää välittäisi mistä on kyse. Kuka se oli?
-Muutokseen johtavien muslimi

Haluutsä stalkkerin? Tätä Amerikka ei ole säästänyt lajissa.





keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Vanhoi runoi osa 3

Do art
Anetten oli vain kivahtamatta pidettävä kiinni
Menetti riskin
Syntactical structures that are linguistically based
I hope it was worthwhile? What's hope got to do with that?

Väkivaltaisena sais jotain muuta kuin huoli väittää


Nyt lähti sahtkun ....
Our civilized school in hyperspace
Ask the others what to do - believe in that chance

Ne pelkää et joku näki
9th gate


Sillon sitä 
Noidan käsittelyllä..vedetään vielä..mikä!?
Penniläinen mies ilman kiviä.
Hyviä ja kalliita elinehtoja, että...su.....
Finger of [ a ] button

Se mitä ne tarvii paperin tarpeeseen, niin se on loppunut
Ihan varsinkin pimeen
(Tahdotteko todella) väriainettako sä pelkäät?


Alcoholic confusion
Sä sanoit, et älä välitä mistään menestyksestä
Soteriological
Kierrätysten väli

Tässä on jo kauan sitten aikaa laitettu stressileima
Näpertää tai näprätä
Amanda Kielg. Rachel Ray
Dokaamista putkeen sopivasta rituaalista

Go everywhere. This is what is
The consqeuence of a perverse action
Sentimentalism: keeping the good old days going
Combat tar

Blusturex-named poison
Laki on määrännyt, ilman ette saa tehdä
Tälle mitä mä venaan, tälle toiletille
Nyt Suomeski on tääl vähempi (4pinkkupinsku)
G-piste alaspäin kikkelin päällä
Se ei oo aito - saat multki ihan kierot tiedot


Thank you for your time
I will under no circcumstances understand anything that is my own
You look at your patient and you swing over.
In LSD the issue has been respected at 1400 milligrams

What would he say, that the world would think about?
-He's specifically naive


1-olut
Meillä yllättävän hyvin menee maan alla
Täytyy runnoksi murjoa maailmalla

It's easy and it's amazingly conditioning
Mä lehden oon liikkunu
Ollaan keskeytetty sanan keskeytyksellä

Se nousee mielestä niin hitaasti, että muistaa
Nyt sä paljastat millanen ihminen sä oot
-Ruumiin neitsyt
Velat ehdottomasti epäonneen


No name either
Not optic, not file-free, not benign
River run, natural, hippie
Oletko työssä? -en
Työskenteletkö yleiselle rakkauden päättymiselle? -en

As a part of handling this day as high as me is handling 
Mike the genetics of old smith - like a present
Appear where you like. Come into her mouth
Onko taas liian raskas multa kuuluu vain inkuton vineys

God's a hit. Connected with dogma. (Ajatteko johonkin) ilman Jessen takaraivoa?
Kaivaa vielä ylhäältä, jos sä oikein loiskutat, palvoo


Lamb
Independency never doubles - It's a big problem
Don't you think you are ignoring another wear of awareness?
Monessa musiikissa tuntuu nykyään, että gradient - spraydient - evident
Kesällä kesällä köysillä kuvaa. Tyylillä ennen kuin niitten piti olla lentokoneessa
Pyyhkeen kiilaamisesta ylimääräiseen kun - kyllä,  me näytettiin pitkiä kynsiä

Tarviin Liisaa tai jokea. Ai sä tänne pamautit.


No name
Mä näin kun vinttimikrosta tipahti äsken puu.
Ääääää
-Oliko se mistä?
Mutta tietysti Pauligin. 


Söitzä sun kuitin?
Tilaliikelaitos
Osa on pudotuskoskeuden pinnalla
Trendi Will-Hel Henkka
Oh he's so famous


The treaty of
Makes me think about a thing, that I wouldn't do to myself ((my only problem is))
Don't over-hear it
Mielipide - rahat - nukkumaan
Mitkä vellit sille teekin asiakkaalle

Rejection breeds obsession
Red flag
You'll shit a wall of bricks

With Telos this close,  there can be no mistake.
Lain mukaan
Merkittävä
The seven year war. 


Both inactive principles
That's one oma-neisive relap
20 otetta
Mieti miten kuuma keskusta Bellalta löytyy
AB
Time to put the pieces together girls. Breaker's ache
X-breakers. Ex pond
Jos pisteitä menee.. Tuuhesta ryöpätty ravint..
Mä oon Trolleista. -"Rikot suuntaa, eiks ni"!


Ajattele:
Lahjakkaimmassa kasvoituksessa mitä mulkku on tehnyt
Modernin päivän empowerment?
"Suomalaiset on kohteliaita"?
Jag är så jätte vållåger. Ja e så jätte svensk
Itseni kehittäminen
Kunniallinen laillinen molekyylinen helppo
Ror Feal
Mythic 

Vanhoi runoi osa 2

Ruutu nelonen
Narshurst
I'll not be damned
Voitte vaurain voimin varautua
-Terve..täältä aivotoiminta...
-"Ihan varmaan tarvittu lähtee."
Jotkut on vaan kadonnut. Toiset parkkipihalle, toiset töihin


Kyselevä, lukitseva, turha
Yhelle rakkaudelle valitsee sitä kumppania
"Sillei oo yhtään välii miten kova kiire sulla on,---, se ei oo koskaan yhtä paljon kuin minun alla."
Huumeenpaineen veropaineet laskevat, kun lähetät lähiöläiset lähiöön
Enough re-uptake
Nerokkaat odottavat 2h levottomina

Synti on siunaus ja johdatus on harha
Kyllä mä meinasin syödä toisen nilviäisen - vessan kahleet on


Kissani
Mikä ei saa tulla mun gameluku tai sen sijaan-tunteiden väliin?
We thought that rocket works,and troubled you with an V8
Tää on kuntalaisjärjestö tai läänien välisen komitean kokous
Muista juoda!

3rd person - Olivia surullisena
Kolmessa tapauksessa kaikki ihmiset, jotka laantuu




I'm happy because I'm ungrateful
Hän on harvinainen täällä mutta hänellä oli varsin tylyä mutta todistuksellista lausuntoa.
Megaillan hetkenvaihtelut
Poi-piru äänettömänä 




Klo 5.00
Ohi työstämällä se  pahin naurun valoon
Sun pitää vaan varmistaa, että sä oot broidi ja raju ja pitkä ja valmis

Teilhän voi olla väkisin kaiken kannalta paras joulu
You can possibly feed it to the ground
Täällä odottaa koelääketieteen kuohumattomat 

That's the event when my language started to enslang your
Jotku pakko kohdata


Ajatellaan suoraviivaisesti
Jatka lukemista.. tee käännös.. tienaa jotain!!
Valmistaudu: Ettet voi
-Ei muuta kuin pulun ^puvun^ hankintaan

1. Tietoni on muutenkin omaa aluettani
2. Se pomppii kyl-kyljelleen aika paljon

Kyllä sä tulevat syötät. Valitse niille.
Another difficult day at Harvard work.


Syrjivä luonne .. ei pääse pitkälle
Syrjivä luonne .. ei pääse pitkälle
"Mä oon ihan samoissa visioissa."

Ohjaus, jolla kaasuohjetarra käynnistyy sopivasti hitaalla kulmalla
"Osaamisjaksoittain?
-Vain jaksokysymys."

Teen tnää sylitutkimusta taiteiden keisarille
Kirkko kaareutuu toisen kohdalla
Yksin odota en

Korjattu datavirta Data Safe
The president that you want not to notice
Kemiläiset ovat tappaneet "Mä poistun tästä vielä hetkeksi" -tunne
Voivat jättää sen tien sulta syrjään. Aivvannn!ja no shit

Voiko tämä kortti valehdella? -"No suggestions." (IF YOU STEP LEFT)

Kaikista hankalinta on, ettei kehtaus pysy raiti
Tai ettei tuu kukaan, ettei tuu toiseksi henget, et..
Toi veti ihan mahdottomat 


Mut meikkiluolaa ei
So nothing that turns to you as a representative of me
"What do you want? It's not going to be that easy." - #GracefullyYou'reDangerous
On olemassa hän, joka antaa anteeksi kaikille. Jopa niille jotka eivät sitä ansaitse

Sä olit ollu lähettämässä eroanomuksen, mut sormii näpäyttämällä sä olit saanu sen
(Me ei soitella saliin tjms...)
Cougar sluts and ink poon words 


Hyvin meni. Toi on niin hirveä
Mysteeri. On niin kiihkeetä koko ajan
Muistatsä?  Mua ärsytti se

Onko se vielä? I knew it. I knew it
On se auttanut meitä tulostamaan... 


You. In pain
This is a pile of shit.only friends

I invented How to learn
((I talk too optimistic to my children. It is a pain))
Death is only a solution
Overdimensional fantasy
All.Clear
Rolled.Eyes
Interpret.The way


Kielestä revitty
Uskoin että toi on paska
-Toi on liikkuva lausunto enää, eli 1000 uutta huhua
Pulinat pussissa


Alaikäiset Kauppakadulle. 
Kiitos siskoni minulla ei ole enää oikeita töitä
Ainakaan sä et voi väittää mua kaksnaamaiseksi
New Grou ds
Under the far stimuli the brain believed
It's a protest somewhere between all these things assumable
As long as the monisanainen yritys on oma yritys
As long as you would be remained in an idea of materialism

Emmin kanssa
Hyi saa...
Nobody noticed his car missing
Osoittautumisen ajattelemiseksi
As well as people watching this now: "We have PS 15 and fourteen."



(Mieliä hajoittava on irti tuolla) _kiroilu_
Mä oisin voinu käyttää sitä siihen, mut se ois vain ylläpitäny mun pyrkimyksiä
Kuisma seuraaville sanasta ... pneumatic annekiä 

Pitäiskö tehä sitä puuroa,, joiden tekijöiden lisät vähenevät
Työn toimia suunnitellessa, päätellessä 


Se pesee yhtä piillettä
Kuinka ..k...kaa.. tällanen kertakäyttöinen rikkihiili on
Nyt on suurinpiirtein loma. Nyt on suurinpiirtein loma loppu nyt
Mikään ei kiiltele niin kuin ennen vanhaan. Kaikki on aidon pölyn peitossa. 


Kädet ylös tuliaisena
Kyllikki Tuomas jtn
koulukaveri ja OP 
Se oli pelkkää liikkumattomuutta

Jos ne menee ne ottaa kyl kädenvääntimen
Eikös se ole jo vaihdettu?

Hyvä yritys. Te ootitte siinä penkillä kun mä lähin mut makasitte tääl heti ku näitte et puhun sille jätkälle




maanantai 16. maaliskuuta 2020

Tamas guna / paska aamu

Sain äsken älynväläyksen. Ei siitä tamo gunasta voikaan tietää oikeastaan mitään. Tai ei sitä pysty ymmärtämään. Paljon tärkeämpää - vaikka kokee masista ja että tamas on dominoiva - on kehittää erottelykykyä. Ei täysin kirkas mielikään siihen pysty, se on jotenkin liian occupied with clarity. Siinä vaiheessa erottelukyvyn kehittäminen muuttuu väkisin älylliseksi funktioksi. Siitähän ei ole kyse, vaan oikean ja väärän TIETÄMISESTÄ. tietäminen ja älyllinen tieto eivät kohtaa kun kyseessä on erottelukyky, eli viveka. Joogin keloja.. 

Menen tässä kirkkautta kohti kun joudun hyväksymään, että masennus on jo vuosia hallinnut elämääni ja ollut osa sitä. Se juuri on hallitsemista kun ei harjoituksen puuttuessa PYSTY hyväksymään masista kuuluvaksi osaksi omaa itseänsä. Enkä tarkoita nyt ikuista Itseä, vaan lähemmäs mennään Rudolf Steinerin Jag termiä/käsitettä. 

Minulla on siis ihan fysikaalinen este tunteideni hyväksymiselle. Luulisin että se liittyy jotenkin endo-kannabinoidi järjestelmään. Jossen tee istumamietiskelyä niin itsekkyys ajaa minut pakoilemaan todellisuutta, eli nautintoaineisiin. Sain äsken itseni kiinni vihasta jopa niinkin alhaisessa merkityksessä, kuin tekosyiden etsiminen vihan kohteesta. 

Kyseessä on kuitenkin fakta, jonka mukaan olemme palvelusuhteessa Krishnaan. Ja projisoin vihantunteen sellaista henkilöä kohtaan, joka ei hyväksyisi tätä vaikka kuulisikin sen puhuttavan. Toisaalta pystynkö itse hyväksymään sen ja toimia bhakti-joogan periaatteiden mukaisesti? 

Olen vain riippuvainen alkoholista ja tämäkin pohdiskelu on aivan turhaa. Tämä koska jos olisin terve ihminen olisin pystynyt hyväksymään tunteeni ja puutteeni ym. jo kauan aikaa sitten. Voimakkaan kieltäytymisen sijaan olisin hakenut apua tilanteeseeni. Aloin raivoraittiiksi mutta aineelliseen energiaan kuuluu vastareaktiot. 

En osaa selittää mutta spekuloin. Niistä teoista jotka ovat aineellisen energian harhaisuudessa tehtyjä tulee välttämättä vastareaktio luonnosta. Itse asiassa lukemani ymmärtämisen mukaan ihminen on jatkuvasti aineellisen energian vastareaktioiden seassa. 

Voimakas kieltäytyminen ei siis toiminut pidemmällä aikavälillä. En yksinkertaisesti löydä keinoa päästä irti alkoholista menettämättä osaa vapaudesta. Olen vakuuttunut että epäitsekkyys auttaisi ja parhaimmillaan poistaisi halun käyttää alkoholia. Krishnan palveleminen olisi lääke. Kello 6.22 ja aurinko on nousemassa. 

sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

yhteiskunta on persiillään

https://psychedelicsalon.com/podcast-226-mckenna-hermeticism-and-alchemy-part-4/
Kuuntele vaikka tää Psychedelic Salon podcasti. Oli ite pakko pausettaa 48min kohdalla koska alkoi mennä jo naurettavaksi. Nimittäin se että miksen itse osaa ajatella tuolla tavalla? Oma kommunikaatiokin on tasoa:

Sääntöjen sini. Se aiheuttaa joskus myös...
Yks Ulurna, joutui kiiruhtamaan sinne kärkijoukkoon
Aika-vainaja, Uotila toinen

En ole vieläkään tajunnut mikä noissa älyvapaissa päähäni syötetyistä jutskista on tulossa. Yhessä vaiheessa uhosin hamppuforumilla että oon seuraava James Joyce tai jotain. P: Joo näin on varmaan. Ei taida ihan olla mun karma, ja kun miettii miten kauan Joycella meni Finnegan's Waken kirjoittamiseen - en ikinä pystyis sellaseen pitkäjänteisyyteen...

Haluaisin vain polttaa blossit ja katsoa mitä pystyn kirjoittamaan. En vaan uskalla kun se todella avaa mielen "pikkasen" liikaa. Taidan vain keskittyä kirjaamaan unia muistiin ja tekemään henkisiä harjoituksia. Sain mä Srimad Bhagavatamin aloitettua tossa 9.3 kun oli Herra Caitanya Mahaprabhun ilmestymispäivä. Tuli muuten oltua ISKCON:in Gaura Purnima juhlassa silloin, mutten jaksa kirjoittaa siitä. I guess you had to be there..

Nytkin kello on 2:10 enkä tahdo saada unta. Hmm. Oiskohan nyt hyvä hetki? Kantsii kuunnella toi podcasti varsinkin jos luulit olevasi kriittinen ajattelija. Huomaat hyvin nopeasti että vitut!

sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Menossa Amma-iltaan su 8.3.2020

Kuka nyt haluis olla tällasen vainoharhasen kanssa jollon mielettömii suuruudenkuvitelmia omasta itsestään? En pysty hallitsemaan mieltäni edes sen vertaa, että muut pysyisivät muina. Tarkoitan tällä sitä, että mieleeni tulee väkisinkin vainoharhaisia ajatuksia jotka liittyvät siihen mitä muut ajattelevat minusta. Ihan mahdoton keskittyä mihinkään.

Ja viinanjuonnin aiheuttama masennus painaa mieltä. Istun siis junassa kolmantena päivänä edellisen ryyppyputken jälkeen. En halunnut jäädä kotiin...
Katselin ikkunasta ulos ja iloitsin jostain graffiteista. Se kesti juuri niin kauan kuin pystyin pitämään iloa niistä mielessä. Eli noin 3 sekuntia. 

On jotenkin säälittävää etten saa elämääni kuntoon vaan sitä määrittää mielen sairaudet ja addiktio viinaan. Voin vain kärsiä ja koittaa selvinä (=rahattomina) jaksoina tehdä joogaa, etten romahtaisi. 

Voihan se olla aikamoinen riski jonka otan kun menen edestakaisin ökykännistä raivoraittiuteen. Pyrkimys on oppia hallitsemaan mielialaa ja aktiivisuustasoa ohjaavia hormooneja. Ettei olisi niiden orja, täysin vietävissä hetkittäisten mielentilojen ja niihin samaistumisen vaikutuksesta. Eli jonkin näköinen vapaustaistelu omaa ego-ohjelmointia vastaan tässä pitäisi loppuun asti sotia. 

Kun kehittää välinpitämättömyyttä ulkoisia olosuhteita ja muutoksen välttämättömyyttä kohtaan - onko tulos Oikeampi näkemys ja mikä se on? Hyvä kysymys jos olettaa, että tämänhetkinen on väärä näkemys (wrong view). 

Kyllä tän mielisairauden ja ryyppäämisen johdosta on alkanut näkemään egon turhuuden. Sitä pystyy hyväksymään ilman isoja mutinoita että ego on jotain turhaa. 
Onko strategiani tuhoa ego? En oikein tiedä mitä pitäisi vielä tehdä lisää.. Mutta kysymys kuuluukin osaanko harjoitella oikein, että sydämeni aukeaa? En halua sulkeutua enkä kulttuuria hyväksyä.


Peitetty oli monin tavoin jalkaterän leike

Amma-illan jälkeen

Mä todella näen kaiken vasanoitten (ehdollostumien) läpi. Onpa kannustavaa. Menin kyllä tilaisuuden loppua kohden aika kärsimättömäksi. Lisäksi tunsin itseni melko erilliseksi. Mitään sulautumista tms. ei tullut koettua. Lähinnä voimistui ja herkistyi omille tuntemuksille.. Enimmäkseen vain negatiivisia näkökulmia ulkoisiin asioihin ja ehkä hivenen ylikriittisyyttä. 
Missä mun bhakti? Oli kyllä ihan jees että sai olla antaumuksellista joogaa harjoittavien kanssa. Pitäisikö ottaa tavaksi..? En usko että perus mieleni laatu kuitenkaan muuttuu niin helposti. Että alkaisi vain käymään Amma illoissa. Kyllä siihen tarvitaan jotain enemmän, ja se jokin on omistautumista, harjoituksia sekä aikaa. "Abhyasa vairagya" kuten Patanjalin joogasutrassa lukee. 

Olin kyllä tosi varautunut sellaiseen asiaan kuin ryhmään kuuluminen. Tuntui että olen tosi yksin ja vastuuntunto omasta itsestä lisääntyi. Ei tullut mikään empaattinen olo eikä turvallinen yhteenkuuluvuus. Joutui etsimään omasta itsestä sen tuen ja vain rukoilla hiljaa että ehdottomuus pitää...

Bhajaneista kaksi oli niin vaikeita että tyydyin vain lukemaan käännöksiä ja kuuntelemaan. Junassa takaisin unohdin aluksi ostaa matkalipun. Tajusin yhtäkkiä Huopalahden kohdilla ostaa sen. Menomatkallakin tuli tarkastajat.. 

Sinänsä on aika outoa että ne henkiset laulut on hindiksi. Mutta luonnollisesti suurin osa mitä tapahtui mielessä illan aikana meni ohi enkä pysty edes kuvailemaan omaa tunnelmaa. Koin kyllä kaksi aika merkittävän oloista synkronisiteettiä mutta unohdin jo missä kontekstissa ne oli. Ne tuli tosi yllättävästi ja melkein irti kaikesta muusta mitä siellä tapahtui. Se mikä on outoa on että ne oli samanlaisia, eli että joku sanoo jotain, minkä mieli irrottaa kontekstistaan ja tuntuu kuin se seuraava puhuttu sana olisi sanottu suoraan vastaukseksi johonkin mitä liikkui sillä hetkellä mielessä..

lauantai 7. maaliskuuta 2020

Henkisiä arvoja ja sekoilua

Oli taas aika hyvät 29min zazenia. Lopussa alkoi rasittamaan ja alku oli hyvä MediYoga alustuksen ansiosta. 
Tuleeko nöyryys myöhemmin? Voi olla ettei yksinkertaisuus tule koskaan. Kärsivällisyys ja maallisuudesta luopuminen... Nämä oli Amman Jumalallisen Rakkauden Valo kirjassa mainittuja asioita. 

Ei ehkä pitäisi ajatella noita juttuja ihan överiksi omalla kohdalla. Siitä saattaa heijastua virheidenetsintää muihin. Enhän minä voi varmasti arvostella muiden kykyä ilmentää omassa mielessään näitä. Niin kuin en tiedä vastaantulijan maallisuudesta luopumista, en voi myöskään nähdä esim. Petri Nygårdin ajatuksia tai tunteita. 
Oman itsensä vertailemista muihin pitäisi vähentää. Jospa vastakohta-ajatukset toimisivat. 

Asia vain on niin etten voi ymmärtää... Miksi on niin vaikea hyväksyä etten tule koskaan pääsemään noissa arvoissa ja ominaisuunsissa mihinkään. En ole valmis luopumaan egosta, mikä estää minua täydellistämästä mitään. Se ego on niin reaktiivinen että heti kun joku kolhaisu tulee niin mieli samenee ja arvostelukyky lakkaa. 

Jotenkin taas tyytyväisyyttä ylläpitävät aivon toiminnat ovat epätasapainossa. Koitan ajatuksilla pitää itseäni tyytyväisenä vaikka katselen tyttöjä sillä silmällä. Oman itseni kohdalla siinä on kyllä kyse ulkoisen aistikohteen väärin näkemisestä. Ulkoinen objekti näyttäytyy kiihottavana ja seksikkäänä. Todellisuudessa aistimus on kuitenkin riippuvainen muista tekijöistä eikä kohde ole olemassa itsenäisesti ilman muun maailman vaikutusta siihen. Menikö tämä nyt oikein? 

Sä oot niin mielisairas että sä koet olevasi erillään egosta. Tosiasias en ymmärrä Ammaa yhtään. 

Onks kaiklo ruumiille leikkeje 
Mastervideo
Sit se pitää siell aina tulettee
Mua pyydetään tulemaan
Tilallanne paikoja
Muutama ystävällinen ihminen. Jos tossen tee mitään...
Jyrkkä kiello en ole joogalle
Sua piti odotella
Kuka sitten pelastuu? Hänhän veti vanhan kortin
Kuka siellä kävi äsken Jani? Minä tartten sinä tarttet

perjantai 6. maaliskuuta 2020

Tappoasento ja egon keinotekoiset rajat

Ei se johdu siitä että olen alistunut mun kohtaloon. Mä yritän kai alkoholilla sammuttaa tämän egon, joka ajattelee kaiken älyllä. Toisin sanoen minulla on kiusallinen ego-ongelma. 
Se raja joka täytyy ylittää omassa ajattelussa on kyllä epäilläkseni hyvinkin hienojakoinen. Luulen että se tapahtui äsken. Kello 1.25 lauantaina 7.3.2020. 

Olin taas ma-to radalla. Perjantai meni ihan ok mutta sama unettomuusongelma juomisen jälkeisinä päivinä. Makasin vain hiljaa sängyssä ja yhtäkkiä se egon raja jotenkin häipyi hetkeksi. Liukeni ikään kuin huomaamatta ja kuulin tuon "Ei se johdu siitä, että olen alistunut mun kohtaloon." 

Jokuhan saattaisi luulla että on egoton koska kuvittelee niin voimakkaasti alistuneensa kohtaloon. Saatoin nimittäin olla tuossa harhassa tänään. Ja oli tässä päivässä varmaan muutakin harhaisuutta, kuten pettymys omaan itseen. Se oli hyvin epämiellyttävä tunne, ja vaikka se kesti suhteellisen lyhyen aikaa niin näin myöhemmin koen, että se piti päästää alitajunnasta tekemään tuhoaan. 

Enkä nyt olisi kovin varma että olen jossain mielen tilapäisessä kirkkaudessa. Vieroitusoirehan tämä unettomuus on. Korvissakin piippaa. Join korin pirkkaa, puolen litran minttuviinan ja kaksi 0,7 kossua. Se hikoilu on tosi ärsyttävää kun se alkaa just ennen kuin keho alkaa rauhoittumaan. Ja on minulla muitakin vieroitusoireita -- käsien tärinää, minä-tunteen pirstaloitumista aistikohteisiin takertumisen sekamelskaan, negatiiviset tunteet kuten masennus ja psykoosi. 

Opetetaan venyä
I will fucking kill you
Taidan mä olla keskellä
You know what? This could be any type of karma. Try to surrender when you eat and also after it. 
Älä pidä sitä siinä vieressä niin että se häiritsee koko ajan. (Älypuhelin yöllä)
Mistä mä oon saanut tuollaisen mäihän?
Namu-hoito, siirrä tähän, 
Höpöttää, tosi vähän, ai vittu 
Ketä sä etit? 
Hän ei voinut enää. Hän ei voinut enää
Don't stop it from coming
Jo, det är där som det händer
Nyt lennetään siniseen savusalonkiin
Vähän myötätuntoo sun äidillekin.. Siihen voit istuu
Ihan käsittämätön sylkijä
Pilveä ja seksiä sen kanssa
Tappoasentoon