perjantai 29. toukokuuta 2020

Jumankauta juu-nääs päivä

I won't be repressed even though I am depressed!

Hefty piece of protein
With an aftertaste of the sea

Vetoaminen ihmisyyden syvimpiin tunteisiin
Ei vuorovaikutuskeinona voi olla muuta 
Kuin oman keskeneräisyyden peittelemistä

Onko sillä edes mitään väliä 
Mitä sä ajattelet itsestäsi?
Jumalauta että olet keskeneräinen!

Sulla on skitsofreenisiä ajatuksia
Siis aivan ajatuksenkulun virheellistymiä
Sanoin assosioi vapaasti
Mutten tarkoittanut että ihan villisti

Olen niin sekaisin
Etten koe omaa käytöstäni 
Häiritseväksi
Vaikka se selvästi haittaa muita

Eikö olekin hankala myöntää
Kuinka alentuneeseen tilaan
Eihän kukaan edes ymmärrä
Ongelmieni ratkaisua
Joka on 
Pidä suusi kiinni

Ei sinun tarvitse olla niin bad-ass
Vaikka tiedätkin jotain
Et ole yhteydessä siihen sinun Minään
Mikä tahansa se sitten onkaan

tiistai 26. toukokuuta 2020

Non-sense - Bhakti - Poems

Kenttä-Pekkarinen Näin on
Mä pesen eka Evoluutio

Ei tarkoita että pimeydessä nähty valokin vie eteenpäin.
Pikaisijan dynametri vapautetaan. Heti

Voiko paradoksia oikeesti koskaan nähdä kuuluvaksi mihinkään kontekstiin? Vai ovatko kaikki kontekstista irrallaan olevat toteamukset paradokseja? 

Joillekin ihmisille on tärkeää olla osa yhteisöä, jossa heitä kuunnellaan. ISKCON

"... Some of it may have been left out, or we are in the wrong track entirely." - T. McKenna (understanding the chaos at the end of history part 2)

Minun ei tarvitse maiskutella oman keskeneräisyyteni päihittämisellä. Bhakti on pelottava tie, siksi se ei ole kovin suosittu. 

Egoa ei saa olemattomaksi millään muulla kuin antautumisella. En kiellä etteikö joogalle omistautuminen - ja kyky sisäistää pranan tiede - olisi tie vapautumiseen. Toisaalta..

Bhaktin tiellä tulee vastaan pelkoa koska se on egon paras valtti. Kaikki muu mitä olen tähän mennessä saanut aikaan on ollut henkselien paukuttelua teoretisoidulla tiedolla. Vain pelon kohtaamisella oli väliä.

Nyt niitä runoja!
Ei se hysteerinen pelko
Toiminnalla lähde
Se täytyy tuntea pois

Why can't you live with unanswered questions
They are, after all
Created by your own mind

Sä et voi verrata omaa turvallisuutta
Sellaiseen henkilöön
Joka luo sitä ympärilleen

Får mjölk och duga
Ger så mycket att det strittar

Ei tämän tarvitsekaan olla jooga-bhaktia
Tämä on SITÄ, että hei!
Olen uskossa, tiesitkö?

sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Patanjali 1:30 Back-Sliding

Metafora on illuusio sinetöidyistä ovista. 
Minulla on demoninen mieli tamasgunassa ja yritän vapautua ilman mitään lupauksia, mieti - vähemmästäkin alkaisi pelottamaan. 
Tibet. Se on totta. Minulta puuttuu puolet sydämestä. [Kirkumista] Tämä on kahden kauppa.

Patanjali 1:30
Koko idea jotenkin falskaa, että este joogalle on saavutetun edistyksen menettäminen. Yksi Patanjalin mainitsemista esteistä on back-sliding. Siis tää tulee nyt vähän puskista, ehkä - mutta se että alat pudota alamäkeen taaksepäin on pakko olla sun oman mielen harha. 

Se että sä oot jollain tietyllä levelillä pyrkimyksessäsi ei saa alkaa pelottamaan, että alat menettämään sitä edistystä. Eihän tässä nyt siitä voi olla kyse että edistytään mutta samaan aikaan este edistymiselle on back-sliding. Ihan kuin siinä ois joku 1+1 ei ole 2... Sen esteen täytyy olla sun omasta mielestä lähtöisin. 

Itse asiassa uskon että edistyksen voi tumpeloida vähitellen tai jopa kokonaan pudota lähtöpisteeseen. Tosiasassa uskon että jollain tasolla minulle kävi näin. jouduin käytännössä aloittamaan kaiken alusta (pudottuani pohjalle).

Harjoitin vain mentaalista keskittymistä. Vuosia. Turhauduin kun muut eivät niin tehneet - he olivat back-slidinkini lähde. Heillä Ei ollut halua osallistua kollektiiviseen keskittymis-projektiin. Yritinkö oivaltaa Jumalan?

"Your mind is so weak that it will falter from outer factors or circumstances." -Master Helion (mun mielikuvituskaveri)

Voimattomat raukat eivät pysty hankkimaan erottelukykyä. He eivät käsitä että joogassa on kyse muiden ylevöittämisestä. Demonit ylevöittävät itseään samalla painaen muita alas. Cherishing yourself while denigrating others. 

Kun tajuat tämän niin, Se mitä ON, on tyytyväisyyttä ja aitoa onnellisuutta. 

lauantai 23. toukokuuta 2020

SHOW ME! SHOW ME!!

Valmistaudutaan ryyppäämään
Mikä siinä sunnuntaissa nyt on niin erityistä? Huomenna tulee 300e ja se on perjantai... 

Sä oot venyttänyt tätä tarpeeksi. Tee nyt vain se mitä sä kuvittelet velvollisuudeksesi. Eli juo

When. That shit hits. It's really goodbye to your ego.

Ryyppääminen ohi
Törmäät pian korkeampiin voimiin
Hän keittelee kalaa.
Esittelet ehkä tilapäisesti välineet.
Itse autan. 
Mutta missä henki on. Ohhoh
Dj Leka
Will you love my last audition
5 minuuttia meni jo.

Yöt ovat hikisiä
Muuten olemme reservivaltiossa
Mä saan Tenrianin Big-Bang theoryn. He was kicked by the analyst
Se homma mihin tehdään se lepohomma-raportti

TechnBert. HashDazh
... Jos Tuomas-Maria olisi ollut Kiina
Niillä ei ole merkitystä niillä vandaaleilla
Yrittää ottaa mieleen, et se haluaa tehdä yhteistyötä

Mieti, olen niin säälittävä etten pysty tekemään mitään muuta kuin tamasista itsekuria. Hoen itselleni ettei ole mitään minää ja iltapuuron aikana vain lisään egon defenssejä koska en uskalla kohdata tosiasiaa että tulen kuolemaan. 

"No siinä tapauksessa minä lähetän minun seitsemännen miehen."

Veressä tanssiminen
Miksei me saatu sitä kirjettä?
Kuminoivien puuosien
Tossu-Teijon

Istuin zazenissa tarpeeksi kauan, että oikeastaan hetkeksi unohdin että istun. 

_intentio_tämä on hyödyllistä kaikille 
//jos mä teen tän, otan aineita? ^mutta mitä hyötyä siitä oikeesti oli?^ 
Boundary dissolution tähän hetkeen. En voi kyllä sanoa että oli mukavaa. 

Miltä susta tuntuu ottaa vastuuta? Sit se tuleekin ihan odottamattomasta suunnasta.
Ne tuntuu niin hyvält. Tekee katkaisuja, ratkaisuja
Siinä ei ole mitään järkeä kuitenkaan. (Joku saattaisi kutsua sitä Jumalaksi)
Se tienpätkä. Mä olin vaan niin uskomattoman hyvissä töpseleissä.. 
Rakastaksä sitä vai rakastaakse sua?? Tositaiteen perusteella

Et saa päästä kenenkään lähelle siinä tilassa..
Moraali loppuu?
Jos ongelma on näköinen, pikkusimppa pääsee..karkuun?

Jonkun täytyy nähdä läpi persukoiden rakkuloiden
Kasvostus ja säätely: Mikkelin puisto

Sepityksiä / some concoctions

Part I
I see what I heard
Take hold of your mind
Ambush from the weird castle, get this
That's slightly off record, somewhere

An excuse for drinking.. It's too big (the world, you can't control it). It's useless to fiddle with it. Bodhisattva-vows keeps you dealing with these sorts of excuses. 
Fear of death is what brings out the lingo = even though you're just sitting, tf.o.d makes you talk to yourself. 

Part II
Mitä jos kuoleman hetkellä näkee kun kaksoisolento jatkaa siitä mihin oma päättyi? Tulee ikään kuin efekti "jos olisit elänyt paremmin" niin olisit vielä elossa. 
I can't do this. But I can't always almost do this. 
Azuurag-mana
The speech from Tory McArty

Ensimmäisen kerran kun ego lähtee pois siinä on helvetin hyvä meininki. 

My Fear Of Frenetic Activity

Älä yritä lääkitä sun levottomuutta alkoholilla. Eikö se olekkin sun ego, joka samaistuu siihen levottomuuden tunteeseen?

Ethän sä voi tietää milloin sun tekojen hedelmät kypsyvät ja sato korjataan. Sen takia, luovu tuloksellisesta toiminnasta - tekojesi hedelmiin tähtäävästä tuloksellisesta toiminnasta. 

"Luovu kaikesta uskonnollisesta toiminnasta ja antaudu ainoastaan minulle." -Sri Krishna
Ei osaa pelätä
"Älä pelkää, antaudu vain minulle." -Krishna
Ajattele, tuo on se helpoimman sopeutumisen tie.

Mun on pakko kirjoittaa näitä juttuja koska oon sellaisella mielikuvitus tripillä joka uusiutuu niin nopeasti, että vanhat asiat vaan unohtuu. Hitsi kun tujahti iso kahvi parisen viikon tauon jälkeen. Nyt on viides päivä edellisestä putkesta, joka kesti 4pvää. Tää on tätä päiväkirja materiaalia..

Ei ollut lauantaina enää kylällä käynnin jälkeen kahdelta muuta tekemistä. Oli kyl ihan nastaa kävellä ulkona shortseissa ja sandaaleissa. Mutta kun tuosta antautumisesta oli puhe. Niin on sitä kyllä syntynyt aivan yksiselitteisesti todella itsekkääksi ihmiseksi. Tulen varmasti elämään loppuelämäni siinä ristiriidassa, että olisi parasta antautua Korkeimmalle - mutten luonteeni vuoksi voi - tai käy lopulta todella huonosti. Siinä ristiriidassa eläminen on kyl.. sanoisinko joogan näkökulmasta ihan jees. Eli pystyin antautumaan puoliksi, tai puoliksi ja puoliksi, jäi harkinnan tasolle.

Vaihtoehtona olisi ollut elää ongelmien kanssa ja tiedostamatta. Käytän muuten joskus ennakoivaa tekstinsyöttöä ja skitsofreenikkona saattaa joskus tuntua siltä että se on keinotekoinen itsenäisesti ajatteleva älykkyys, joka niitä sanoja ehdottaa tässä samsungin vakionäppäimistössä. Ja siis jonkun luolamiehen mielestä tää varmaan olis silkkaa 100% magiaa. 

Se että me totutaan niin nopeesti vaikka 29 -vuotiaasta eteenpäin teknologian kehitykseen... Mieti, se on eräänlaista ehdollistuneisuutta. Ja tiedän että tätä voi olla raskas lukea kun ei ole kuvia eikä linkkejä siihen mitä tarkoitan. Sri Krishna Caitanya Prabhu Nityananda. Siinä ainoa linkki jota tulet koskaan tarvitsemaan ymmärtääksesi tätä... Meinaan tolla ehdollistuneisuudella että sitä alkaa ottamaan olosuhteet itsenäisesti olemassaolevana. Että ne ovat syntyneet ilman syytä ja mieli jää sellaiseen "ajatteluun" koukkuun (varsinkin kun ne ovat hyviä). 

Funtsii vaikka tätä koronakriisiä. 23.5.2020 enkä suurin piirtein edes käsitä että on pandemia ja asiat menevät aivan reisille joka puolella maailmaa. No ehkä Himalajalla ois turvallista. 

Loppuun paskamainen ajatus. Josset antaudu päädyt yrittämään hallita olosuhteita. 



keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Alkoholin Orja osa 5

Mä en jossain vaiheessa vaan tajunnut, etten mä pysty olemaan kahta viikkoa ilman. Nyt on viides päivä edellisestä putkesta. 
En jotenkin saa sellaista vaihdetta silmään, että nyt täytyy alkaa totutella pois tästä. Instead mä meen vaan lujempaa kohti uutta putkea, siitä selviämistä ja taas uutta putkea. Jossain vaiheessa, ehkä pari vuotta sitten meni joku 3 vkoa helpohkosti ilman, kun ei ollut rahaa. Silloin tosin en tehnyt zazenia mutta MediYogaa toisinaan. Niissä on aika iso ero koska zazenia jaksaa tehdä jopa 2h päivässä plus mantran toistamista. MediYogan jaksaa vain kerran päivässä ja se on 40min. 

Mun silmät on jotenkin vain sokeet sille mitä mulle tapahtuu. Ihan kuin olisin menettänyt osan järjestäni... 

Katso myös osa 2. Uskon että se on tosi hyvä.
https://mercurial-blonde.blogspot.com/2019/07/alkoholin-orja-b.html

tiistai 12. toukokuuta 2020

Takaisin Pyhyyteen?

Sä olet niin syvällä kulttuurissa että tarvitset shokkia että pääsisit sen yläpuolelle. 
Tule riippuvuusreaktio-hikinen yö. Hehh
Mä en tunne ketään jollon yhtä paha ego-ongelma kuin minulla, tämä on lähimmillään kuin jokapäiväinen katastrofi. 
"Culture is your operating system." -Terence McKenna

Jackpot
"1-2 ja se liike on sama.. mitali katki, ego takas
Kynä on miekka kielikin on terävä" -Tulenkantajat oodi b-boylle// vähän mielikuvituksen modaamana...

Sen psykoosi oireilun takana näyttäis olevan olleen viha ja aggressiivisuus tukahdutettuna. Se aiheutti jonkun blokin pikkuaivoihin. Aivot eivät olleet meditatiiviset neljään päivään. Tai siinä yhdentoista aikaan illalla kun tein zazenia tuli hallitsematon aggressio. Nousi pintaan eikä sitä saanut heti hallintaan!! Mutta jatkoin vain istumista ja vähän ajan päästä alkoi kuulua aivorungosta asti niitä vaimeita tikityksiä. 
Siis joskus nuorempana kun käytin kukkaa liian ison annoksen tauon jälkeen niin se ydinjatke tuntui ihan selvästi kuumenevan. 

Mutta usein kun teen zazenia niin tuntuu että ensin vasen puoli aivoista ikään kuin vastustaa jotain. Tuntuu että se aktiviteetti on siellä blokkaamassa jotain. Sitten kun jatkaa istumista niin ne kuullut tik tik tik äänet siirtyvät oikealle puolelle. 

Tuloksena se että kun sulkee silmät istumisen jälkeen niin tuntuu että etuosassa päätä liikkuu rytmisiä aaltoja ylös alaisin. Se energia vispaa merkiksi meditatiivisesta tilasta. Liittyy varmaankin brain-waves ilmiöön. Ei liity chakroihin (: 

Kerran tosin se vispaava energia muodostui paksuksi renkaaksi joka pyöri hitaasti. Nousin ylös sängystä ja lähdin metsään kävelemään ja miettimään Krishnamurtia. 

maanantai 11. toukokuuta 2020

Hidden points about stuff

-Mulla on vaikeuksia arvostaa sitä elämää ja tapahtumia, jotka olen saanut. 
-Tää tulee vielä johtamaan johonkin karmaisevaan lopputulokseen jossa sä kärsit, kärsit niin suunnattomasti.

-Zazenin kautta sä voisit päätyä hyväksymään itsesi sellaisena kuin sä olet. 
-Olen juppi-hippi punkkari...

-Ei ole karmaa kohdata Ammaa. En ole luopio mutta himo vei minut eri suuntaan. En tiedä!

-Mulla ei vain ole sitä mielihyvähormoonia. Olen jostain saanut päähäni (uskon lukeneeni), että Krishna sanoo Bhagavad Gitassa: "Tapa kaikki elämänhalusi." Ja sitähän tää koko kulttuuri on, että sun täytyy janota elämää. "Unohda kuolema kyllä se tulee." Tällainen on typerää ajattelua...

-Maybe alcohol is a way to transcendence. It's just that it's a hard way..

-Zazen got boring because it was painful. 35 min in the evening

-The ego is not an investment to draw, paint, sculpt or to say what is in the imagination. It's a barrier to the imagination!

-Don't try to come up with a counter-thought to paranoia! Inspect the paranoid thought and realize it is your ego that makes you feel bad. (Or rather a boundary-dissolution, which makes your ego react). 
The paranoid thought is OK, it's your ego that doesn't like it, sort of. Investigate further and try to realize, that that's what the ego is doing - making you feel bad. That's the task of the ego. Does it make sense? 

sunnuntai 10. toukokuuta 2020

Hope Of Knowledge

En tiedä mikä tila tämä on, mutta tässä tilassa on mahdollista myöntää intuition kautta tulevan tiedon avulla omia vajaavaisuuksia. Esim en tehnyt ruokaa antaumuksella - mutten olisi huomannut sitä ellei mielessäni olisi käväissyt vaistonvarainen aavistus antaumuksellisesti ja rakkaudella ruokaa valmistavan henkilön tunnetilasta.

Näin siis tunteen jota en itse pystyisi kehittämään sydämessäni. 

Edellisen ryyppyputken jälkeen olen kuullut aika paljon sana-kombinaatioita joita en itse pystyisi kehittämään päässäni: 
Lennokas ostos
Viti piti pitää kasassa vallankasassa
Me tuodaan sinut takaisin jopa 20 kertaa

Did I deal with trouble - oh yeahh
Music. I want you to...
Take that to community college

Tunnustus kuului johonkin pidempään sarjaan
Du har kommit till återhämtning. En saa tarpeeksi aikaa. Not after all

Leoko, pölkäkö, piti siitä esityksestä? 
Get the fuck up - represent get the fuck up
Se kääntyy siellä ikävalko
Tuolla takana, mikä mikä mikä
-arhippa

My my, my-my
He don't know what to do. So.... what?
He eivät saaneet muuta, kuin nuo 2 heille vaikutusvaltiastettua biisiä

Voi olla että tossa viimeisellä rivillä ensimmäinen sana oli vaikutusvaltaistettua. Hieno settiä. 

Kate Stenagrayte

There goes in something else
Hän oli pajarit pari tntia ennen kuin seen him
Came here 2do the doctors work

Annoit hänen saada Bhuvane-shitin
Tai siinä oli
Honey you've always had a soft head
These loners, think they got scared

She's taller than me. How do you hear?
She wanted to open us. Mitch why'd  you think?
How I'd pull Clings baadies
It's an hour of the most...

HackB se mitä hän sanoi äsken
Pyramid paljaaks kuin bellie
Koske nyt se tyttö
Hej ni har skit kalsonger

Maybe I got this
Ja säälin sitä sen verran
Nou erityisen at the moment
Just spin

That Auspiciouveness just rent23
Okei vitsit et rupes mättää
Missaa hän siitä uuden mafian pointin

Hallitse & hajoita

Nistit aiheutti mun kommenttien kautta sun katsojalukujen putoamisen
Siis miksi minulla on tuollainen mielikuvitus?
-Reefer, ihan sama, parempi

Tää ittensä vaihtaminen muihin näyttäis olevan ainoo keino olla onnellinen. En jaksa perustella. Psykoottinen häiriö - tavallinen egon itsestään olemassa olevaan mielihyvään perustuva dopamiinitoiminta ylikiihdytetty alkoholilla. Nyt joogaa mistä seurasi ajatusten liikkuminen pois tamasgunasta siis puhdistautumista. Ei jaksa selittää. Riippuvuus vie voimat

If it looks like a duck... Then it probably is a duck. Mutta käytinkö mä tuota alkoholia että pääsisin takaisin jollekin perustasolle (kun en usko että on olemassa muutamia muitakin tietoisuuden tasoja)? Se olisi aika helvetin tyhmää ja vain lisäisi ongelmia. En tosin osaa perustella miksi vain ongelmia ja miksei jotain hyötyäkin? Esim. Mielikuvitus nosti sillan. 

Siis miksen mä pysty antautumaan tässä sattva-gunassa? Miks mun pitää olla tamaksessa että koen etten ole mitään / ja sitten vasta antautua... Outoa ihan kuin olisin kroonisesti tamasinen eikä mitkään lääkkeet tai harjoitukset pysty saamaan mua nöyrtymään sattvassa. 

En tajua mun mielen dynamiikkaa yhtään vaikka olen ihan jatkuvasti sen kimpussa. Josset sä pysty olemaan ilman alkoholia se ei ole enää ongelma, siitä on tullut hidaste. "Mua ärsyttää"

Sä olet löytänyt

Laita itsesi käyntiin täälläpäin
Siis mitä.sä.teet?
Tutkii tietä,  onnen kuvakortit

Ei siinä aistityydytyksessä ole mitään niin hienoa, että sitten kun se ei onnistukaan niin pitää valittaa muille. Se että Amma on oivaltanut Itsen saa minut aina krapulassa palaamaan kirjaan Jumalallisen Rakkauden Valo. Eilen luin kappaletta Antaudu Kohdataksesi Karman. Jäin kohtaan jossa Amma sanoi "... kohtalon paino murskaa sinut." 

Tästä paska tekstistä tuli vain kerrontaa. Valitanko nyt kun aistityydytys ei onnistunut vaan jouduin kohtaamaan vajaavaisuuden taidossani - ja onko tämä kohtaloa, jota koitan paeta? 
 
Pahuudella ei välttämättä ole loppua tässä elämässä. Eiks ookkin viisasta, muka olevinaan. Se on täysin mahdollista että sä olet osa sitä ja niin kauan kuin et ole oivaltanut Itseä, vaan egosi muodostuu rajoista todellakin myös olet osa pahuutta. 

Saatan tietää mitä on rakkaus mutten ole oivaltanut Jumalaa. Ja tiedän ihan varmasti että ego ei ole nautintoa. Toisaalta taas en tiedä voiko ruumiiseen samaistuminen tuottaa aitoa nautintoa. Mutta tämä onkin kolmas päivä ilman alkoholia noin 7päivän putken jälkeen (pari.välipäivää välissä). 

Nämä on niitä juttuja joita saan tehdä. Niitä joita suurin osa ei kirjoita. Mutta eivätpä he tee japaa eivätkä istu zazeniakaan (: 
Tänään jo 2x30min istumista ja 6kierrosta mantraa ja kello on 11.23. Jätin aamiaisen väliin ja söin ennen metsäkävelyä yhden luomubanaanin... 

Päämäärä on niin vaikeasti löydettävissä. Siksi siihen ei uskota. Mutta uskokin on pysymätöntä. Jonain päivänä sinulla on sitä, toisena taas ei. Sitä päämäärää kohti ponnistelu on omalla vastuulla ja josset usko siihen, niin miksi edes ponnistelisit? 

Lapsellinen uskominen on sellaista uskoa, joka EI MUUTU, oli se sitten päämäärän / Jumalaan uskomista tai ei. Totisesti se on nihilismiä sanon. Lapsellinen uskominen on päätös elää koko elämä häviäjänä. Eikä se edes tee onnelliseksi! So... Investigate

Ei kuitenkaan pidä sekoittaa mielipiteitä näihin asioihin. "Asshole's are like opinions, everbody's got one." -Pharoahe Monch biisistä https://youtu.be/T7Fy5w2klbg

Vaikka oikeastihan sanonta menee että "Opinions are like..." ja Pharoahen versio kuulostaa omasta mielestä siltä kuin hän yrittäisi sanoa: Jokaisella meistä on (elämässämme) vihollinen. Tai lyhyemmin *Jokaiselle löytyy vihollinen* 
Pitää vain toivoa ettei tää mun blogi oo sulle sellainen. Älä toivo että se olis p: