Kirjastopäivä

Mulla on taas plörölöhti murtsailu mennyttä

Kaappari saapan ja iaparen työpareista.

2001 ihan riittävästi. (Olisi voinut kiittää glögistä)

Miksen mä opi että se alkoholi on hermostomyrkky? En osaa etsiä apua mistään ja tilanne on erittäin vaikea. Kolmas päivä ilman ja vieroitusoireet aikamoisen pahat. Saanko koskaan elämääni hyvinvointia, joka tulee päihteettömyydestä? 

Nyt pelkään hermokipua, joka saattaa jäädä päälle. Joudunko leikkaukseen vain huolettomasti tehdyn injektion takia? 

Mulla on pikkuaivot menemässä tai jo mennyt rikki ja mä vain naureskelen asialle. Pohdin tänään aika paljon tuota vasurin hermosärkyä. Jossen olisi alkoholisti ja olisi tilalla jatkuva hermosärky, käyttäisinkö mieluusti thc:tä että "se on vedettävä." Saatan olla ihan oikealla polulla, mutten keksi mistä suunnasta sellainen tulisi. 

Ehkä siitä suunnasta että se on vakava asia, kun normielämä ei toimi ja nythän on tosiaan joulukuun puoliväli. 

Joskus pilvi saat mut astrologiikasta pitämään ja mietin lopuksi oliko tämä nyt ihan turha trippi kun sai peloissaan jotain tekstiä aikaiseksi.

Lisäki koki onnen. Mun on mahdotonta näyttää mun tunteita ilman alkoholia. Jos joku lukee tätä ja jos jossain on pieni nippi piilossa. kokeilis tätä thc:tä ja eläis todellisuudessa vähän aikaa. Niinpä, lue uudestaan ja mieti mitä on todellisuudessa eläminen ja jotkut tyypit tekee sitä. Ja istuu zazenia...

Mulla on kyl pakko olla erityinen suhde thc:n kanssa ja usein jotenkin erityinen meininki. En pysty ite olee sosiaalinen kannabiksen kanssa, mut välillä näen toden siinä että on kaksi eri tietä ja toinen on turmioon.. enkä mä ollu vain tarpeeksi viisas kun astuin kahdellisuuden tielle. Onkohan minusta vahingossa tullut satanisti? 

Tarkkailen joskus selvinpäin mielentilaa ja sieltä nousee tuollainen pelko. Että oon turhaan addiktoinu itteni alkoholiin. Minulla on joskus vaihtelevat mielentilat silloin kun olen selvinpäin ja ne vaihtelevat nopeasti. Oonkohan mä joskus tehny jotain oikein magiikan saralla?

Nyt minusta tuntuu että haluaisin takaisin siihen maailmaan mistä tehdään maagisia tekoja... Kaikki oli jotenkin vain niin maagista. Oonksmä vaan suojannu itteni alkoholilla ettei kukaan pääse näkemään miten mä ajatteln. Mistä mä tiedän miten muut on käyttäytyny täälläpäin missä asun? 

Burn-out Kirjoittelua

Jos pelkäät burn-outia niin lue tää. Tätä pilven hienoutta on kyllä vaikea kirjata ylös. Ja sitä on vaikea saada ilman kannabista. Että minulla se ei ole tarpeeksi kirkas.  Mistä tiedän lukemalla että esim. burnoutin voi saada joogaamalla? Mutta voiko dokaamisella saada burn-outin ja sitten toipua siitä? mitä se thc kertoo henkilön mielentilasta?

Joku vois tohon vain heittää, että ne ovat vain alitajunnan ilmentymiä. Jos kokonaisuutta miettii. Mitä jos me ollaankin vain kaikki toistemme opettajia-harha on aika vakava sekavan mielen psykoosi... Ollanhan me oppilaitakin. Oppilas on aika eri juttu kuin opettaja. Voidaanko me oppia oppilailta epäsuoraa kanavaa pitkin jotenkin kenttäilemällä. Mä en enää pysty pitää itteäni jossain joulumielessä, ja kokisin helvetin joulun. Tai tää oikeestaan rikkoo rajoja mutta tässä alussa tää on melkoista heittelyä. Siis oppilaiden kesken. Mut nyt mä en saa tuota hyvää oloa mistään. Ja tästä alkaa joku paraneminen..

Menin burn-outtiin kun torjuin tunteitani, joita en suostu hyväksymään. 

Masennunko?

Ei ois pitänyt alkaa juomaan sitä kahvia taas. Kerran uimahallin saunassa jne. olin kahvipäissäni ja puhuin kai ohi suuni. Kerroin jotain havainnoistani. Enkä ehkä olisi halunnut. Mutta yritin olla cool vaikken ollut cool. Olenko jotenkin negatiivisempi kuin yleensä? 

Mutta mun keho signaloi pahaa tuosta alkoholista. Hyväksynkö selvinpäin ne signaalit? Vai pitäiskö vain jatkaa mantran toistamista kun olen juonut muutaman päivän? En usko että tulee olemaan helppoa. Tuntuu maksan kohdalla jotain kipuja ja tänään tuntui palleassa kummalliselta kävelylenkin alussa. Oli siis sunnuntaikävely ja aika luova mielentila. Nuorena tykkäsin enemmän musiikista. Ehkä silloin osasin olla enemmän hetkessä. 

Unohdin jo että tavallaan mun pitäisi pyrkiä noudattamaan sääntöjä. Mutta olen aika väsynyt tälläkin hetkellä. Yrittääkö tuo kannabis jotenkin suojella itseäni itseltäni?? Etten vain nyt alkais taas käyttämään kahvia. 

Alienated

Tarvitsen tukea, mutta mitä voin tehdä? On epäreilua jos minulta odotetaan asioita joita en pysty toteuttamaan. Tarkoitan tällä sitä, että toimintakykyni on rajoittunut enkä yllä saavutuksissani muiden tasolle. Taudinkuvaan kuuluu ns urautuminen ja omalla kohdallani ahdistus pahentaa tilannetta. Ei yksinkertaisesti ole vapautta toimia vapaasti. Arkea on mahdoton saada pyörimään niin kuin se terveenä pyöri. Kävin ammattikorkeassa 4 vuotta ja tein paljon joogaa ja meditaatiota. 

2012 Sairauden takia piti lopettaa koulu ja rutiiniharjoitukset jäivät pois. Jaksaminen ja luottamus siihen että pärjää ovat heikentyneet. 

Mikä tämän tekstin pointti on? Mun elämä on jo ihan tarpeeksi utopistista. mulla vaan tulee yksi päivä, jolloin tämä kaikki loppuu. Tajuutsä, se päivä jolloin sä kuolet on sun teorioiden viimeinen päivä. Enmä tuu koskaan keksimään mitään merkittävää. Kannabiksen avulla näen neuroosieni ohi ja että olen jollain tavalla hullu. Mutta en tiedä millä tavalla. 

Se astangajoogan pranayama teki mulle jotain mitä en osaa selittää. Tunnetko itse pranayaman tekniikan ja vaikutukset? Tää on sitä ayurveda settiä. Mitä tiedät siitä? Itse tiesin aika paljonkin. Mä en vaan jotenkin pysty saavuttamaan mitään kun olen polttanut. 

Tehään tästä vähän erilainen versio kuin siitä, jonka aion lukea verkostopalaverissa. Tuun kuitenkin juomaan ja yritän pitää sen salassa. Sinnehän tulee myös päihdeklinikan yhteyshenkilöni. Pitäiskö lukea tämä uudestaan, ennen kuin menen sinne verkostopalaveriin? Tulee taas enemmän kysymyksiä. Ajattelenko itse koskaan että aina kun teen jotain, tulee tulos? Enpä, mutta olen lähiaikoina lukenut jotain sellaista. Selvinpäin vahvistan neuroosiani mutta pilvessä voin tehdä kävelyn ja kuvitella, että sen tehtyäni jotain karmaa pääsi unohtumaan? Onko muka niin hirveetä vain olla yksin??? Tää on se iso kysymys, jota mä en halua kohdata! En voi taas alkaa juomaan kahvia. Pysyin siitä niin kauan erossa, miksen vain voi unohtaa sitä... Se on kahvi joka on aina minua masentunat. 

Muut eivät vain ymmärrä miten maagisia ajatukseni pajareissa ovat. Kaikki innocence jutskat yms. Kyllä mä jaksan olla yksin. Sanoinkin viime viikolla että olen erakoitunut ja epäröin sen takia, että voinko mennä jouluksi muiden perheenjäsenteni kanssa syömään. Etsä tiedä selvinpäin kuinka paljon mä rakastan kirjoittamista - ja kannabis avaa tälle luovuuden kanavan. 

Ja ajattelulle... Olihan minulla vielä huumoria tallella. Nauran asioille jotka eivät ole tosia ja tämä on vain harrastukseni. Miksi minusta tuntuu että kannabis rikkoo sen rajan vapaaseen mielikuvitukseen ja että kun olen siinä ja yksin, pystyn hidastamaan ajatuksiani ja luomaan jotain, tämän blogipostauksen. 

Eli on mulla elämä,  se on vain sisäänpäin kääntyneistä. Esim. En toivo että eläisin kauemmin kuin vanhempani. Olihan minulla lapsena aika hyvä elämä. Kävin äskenkin 50min kävelylenkillä kello 18 aikaan. Sorjosessa tuntuisi olevan kauhun eri tyyli, varsinkin Ihmispedon jakso 1:en alussa. Onpa karmivan jännittävää nähdä,  miten se päättyy osa kakkosessa. 

Pystyn jotenkin tajuamaan, että periaatteessa minun tulisi noudattaa yhteiskunnan sääntöjä. Olen kyllä aikoinani epäillyt, että minulla on huono elämä ja varmastikin ollut sitä mieltä. Tarkoitin sanoa kiintymyssuhde. Välitän aika paljon mitä mieltä vanhempani ovat minusta. En vain kestä että jos tää kaikki liittyy johonkin Chapel Periloukseen niin kuin Robert A. Wilsonin kirjassa Cosmic Trigger. Onkohan tämä postaus jo tarpeeksi pitkä? 

kirjoitusharjoitus

Päätin kokeilla jospa jatkaisin eilisestä. Hyvän tofu tikka masala ja riisiä illallisen jälkeen on ihan tyytyväinen olo. Ei ole mitään valittamisen aihetta muttei suuremmin nautintoakaan. Kello on 1750 ja minusta tuntuu, että haluaisin vain mennä peiton alle ja kuunnella Perttu Häkkisen radio-ohjelmaa Yle Areenasta. 

Tunnen olevani välinpitämättömämpi siitä, saako blogini lukijoita. En ole koskaan ollut suosittu internetissä enkä tule skitsofreenisenä koskaan mainetta saavuttamaankaan. Keksin jo huomisen aiheen. Se olisi valmistautumista ensi tiistain verkostopalaveriin psykoosipoliklinikalla. Aion puhua siitä mitä on olla sairas ja mitä käyn läpi. Mutta millainen postaus siitä muodostuu, niin sen näkee sitten kun se on valmis. Mikään helppo teksti se ei tule olemaan, koska en ole kovin paljoa ajatellut asiaa etukäteen. 

Tekisi hieman mieli polttaa myssyt mutten taida tarvita sitä nousua juuri nytten. Pitäisi harjoitella kirjoittamista enemmän ja istua zazenia. Olen päässyt kolmeentoista minuuttiin kaksi kertaa aamulla. Mutta tänäänkin heräsin jo kolmen aikoihin enkä istunut, vaan söin kiviuunisämpylän juustolla ja basilikalevitteellä. 

Harmikseni on taas kerran todettava, etten näköjään mahda alkoholismilleni mitään. Kunpa pystyisin saamaan elämäni järjestykseen. Mielestäni ainakin tällä hetkellä elämäni on melko kaoottista. En edes muista miltä tuntuu järjestys ja luottamus tulevaisuuteen. Alkoholilla unohtaa tulevaisuuden. Selvänä ajattelen tulevaisuutta lähinnä odotuksilla tukien saamisesta ja joskus pelolla. Tavallaan molemmat ovat turhia ja pitäisi opetella eroon pahasta tavasta odottaa ja pelätä tulevaisuutta. Jotain toivon täyteistä tilalle.

selvinpäin kirjoittamista (harjoitus)

En oikein tiedä mitä antaisin porukoille joululahjaksi. Systeri saisi Neljän Tuulen tiet ja sitten olisi Deepak Chopran Buddha ja läjä suitsukkeita ja niille teline. Irmelille pitäisi keksiä jotain muttei oikein ole muita ideoita kuin tyynyliinat, jotka ostin K-Marketista kesällä.

Olenko tosiaan tullut huomaamattani niin vainoharhaiseksi, että ajattelen heti Vallilan tyynyliinojen jälkeen poliisin jäljittävän minua plussa-kortin kautta? Tai siis mahdollisuus jotenkin käväisi mielessä heti kun olin ajatellut Vallilan tyynyliinoja. 

Luen parhaillaan Philip K. Dickin We Can Build You, suomennettuna tietenkin. Se vaikuttaa vähän hankalalta tekstiltä, osittain koska Sci-Fi sanasto menee jotenkin ohi lukiessani sitä. Dickin tyyli tässä kirjassa on mielestäni hieman erilainen ja minusta tuntuu että samoin kuin Valis, se tulee jäämään kesken. Valis oli myös hankala luettava...

Pelkään jotenkin ilmaista itseäni enkä yhtään tiedosta miksi. Jokin trauma siellä on pakko olla kun ei tunnu, että lähtisi hyvälaatuista tekstiä. Mietin tässä vain sitä, että jos kirjoittaisin useammin selvinpäin niin saisin ehkä itsevarmuutta. Samoin saisin käsiteltyä tätä arkea ja ehkä painettua muistiin mitä puuhastelen. Ettei aina tulisi vastauksena "Ei mitään kummempaa", kun joku kysyy mitä kuuluu. Tuntuu siltä että kun kerron tavallisista asioista niin se on kauhea skandaali. Miten oikein uskallan julkaista tällaisia asioita?! Luen Philip K. Dickiä! Mikä sensaatio... 

Toisaalta olen kyllä niin ehdollistunut tähän kulttuuriin, etten yhtään ihmettele. Oman elämän jakaminen netissä tuntuu kuin yrittäisin väkisin saada jotain merkitystä tähän kaikkeen. Enkä ole ollenkaan varma onko millään mitään merkitystä.

mokaillut elämässä

Miksi haluan vain kuluttaa alkoholia? Onko sellaista mahdollisuutta että jos päätän lopettaa kuluttamisen, pystyisin vähentämään juomista? 

Millaisia tunteita olen oppinut itsessäni hyväksymään? Olenko parantunut sen voimasta.. Luulisin että olen. Mutta mun känniset elämänohjeet ovat ankeita. 

Kannabiksen vaikutukset ovat harmonisoivat. Joskus ne ovat kyllä olleet pelottavat, varsinkin silloin kun tuntui että nousut vain jatkuvat ja jatkuvat. Nykyään tajuan selvinpäin yhä vähemmän ja vähemmän. Se alkoholi on saanut minusta ihan hirveän yliotteen. Mitä mun mieli tarvitsee, että se pysyy terveenä? Irrottautumista alkoholista. Sitä se tarvitsee, ei hikoilua ja unettomuutta sekä ylistimulaatiota. Varsinkin kun se stimulaatio ei vaikuta toisen tai kolmannen päivän jälkeen. Oon vain unohtanut sen miten haitallista se alkoholi on minulle. 

Btw nuorilla näyttää olevan virtaa vielä puoli kuudelta illallakin. Itsellä ei kyllä ole tuon alkoholin johdosta paljon yhtään virtaa enää iltaisin. En pysty edes kuvitella miten joku jaksaa painaa jotain yhdeksästä viiteen päivää ja on vasta nyt eli 1738 tullut kotiin töistä. Siihen päälle perhe ja siihen kuuluvat velvollisuudet. Olinksmä vain jotenkin nihkee jätkä..kun ? 

Farmorin kutomien villasukkien tunto on tosi mahtava. Mitä jos olen jotenkin mokaillut koko elämäni enkä ole siten päässyt yhtään eteenpäin? Että tää oli mun kohtalo.. Istua yksin ja kirjoittaa tällaista itselleen kun pelkää todellisuttaa niin paljon...