Kuka nyt haluis olla tällasen vainoharhasen kanssa jollon mielettömii suuruudenkuvitelmia omasta itsestään? En pysty hallitsemaan mieltäni edes sen vertaa, että muut pysyisivät muina. Tarkoitan tällä sitä, että mieleeni tulee väkisinkin vainoharhaisia ajatuksia jotka liittyvät siihen mitä muut ajattelevat minusta. Ihan mahdoton keskittyä mihinkään.
Ja viinanjuonnin aiheuttama masennus painaa mieltä. Istun siis junassa kolmantena päivänä edellisen ryyppyputken jälkeen. En halunnut jäädä kotiin...
Katselin ikkunasta ulos ja iloitsin jostain graffiteista. Se kesti juuri niin kauan kuin pystyin pitämään iloa niistä mielessä. Eli noin 3 sekuntia.
On jotenkin säälittävää etten saa elämääni kuntoon vaan sitä määrittää mielen sairaudet ja addiktio viinaan. Voin vain kärsiä ja koittaa selvinä (=rahattomina) jaksoina tehdä joogaa, etten romahtaisi.
Voihan se olla aikamoinen riski jonka otan kun menen edestakaisin ökykännistä raivoraittiuteen. Pyrkimys on oppia hallitsemaan mielialaa ja aktiivisuustasoa ohjaavia hormooneja. Ettei olisi niiden orja, täysin vietävissä hetkittäisten mielentilojen ja niihin samaistumisen vaikutuksesta. Eli jonkin näköinen vapaustaistelu omaa ego-ohjelmointia vastaan tässä pitäisi loppuun asti sotia.
Kun kehittää välinpitämättömyyttä ulkoisia olosuhteita ja muutoksen välttämättömyyttä kohtaan - onko tulos Oikeampi näkemys ja mikä se on? Hyvä kysymys jos olettaa, että tämänhetkinen on väärä näkemys (wrong view).
Kyllä tän mielisairauden ja ryyppäämisen johdosta on alkanut näkemään egon turhuuden. Sitä pystyy hyväksymään ilman isoja mutinoita että ego on jotain turhaa.
Onko strategiani tuhoa ego? En oikein tiedä mitä pitäisi vielä tehdä lisää.. Mutta kysymys kuuluukin osaanko harjoitella oikein, että sydämeni aukeaa? En halua sulkeutua enkä kulttuuria hyväksyä.
Peitetty oli monin tavoin jalkaterän leike
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti