Mulla on niin paljon egoa, joka luulee olevansa ikuinen - että se ei salli mun nähdä elämän lopullisuutta. Se todella hämärtää minut alkoholin käytön vaaroista. Liika ego pakottaa torjuntaan jo aiheutuneiden haittojen tosiasian. Toisaalta tuntuu, ettei egon rajat ole tarpeeksi vahvat - vaan ulkomaailman asiat sekoittuvat osaksi kaoottista mielenmaisemaa jossa tiedostamattomat prosessit heittelevät mieltä pois fokuksesta.
Satunnaisesti kuultu nauru saattaa muuttua pilkan osoitukseksi minua kohtaan. Pystyn jälkeenpäin aina korjaamaan harhan mutta siinä vaiheessa se on jo vienyt keskittymisen. En pääse vain olemaan...
Mikään ei auta kohtaamaan tätä vapaaehtoisesti paitsi kannabis. Tuntuu että elän loputtomassa kärsimyksen ja negatiivisuuden virrassa.
Heti kun tapahtuu jotain mihin en ole tottunut siitä tulee ihan kamala olo. Tuntuu ettei ego pysty sopeutumaan mihinkään uuteen ilon kautta. Se menee aina stressin ja inhon tuntemisen kautta.
En ole enää osa jotakin. En kuulu mihinkään. Kotona on vaikea pysyä, lepoa ei tahdo saada. Silti jollain tavalla tunnen kiitollisuutta mahdollisuudesta kokea psyyke niin eri tavalla kuin mihin se tavallisesti ihmisen kohdalla kehittyy. On joskus jännittävää olla palasina..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti