Nyt kun tajuan miten vaikeaa on saada tehtyä oma henkilökohtainen harjoitus - (niin mitä?)
Rakastanko tarpeeksi, että uskaltaisin mennä katsomaan Ammaa 13. marraskuuta? Sain mielenkiintoisen kokemuksen tänään uimahallissa kun se mitä koin ajatuksekseni muuttui. Tai en tiedä miten selittäisin sen, olikohan se antautumista? Entä jos se olikin egon näkemistä. Ja nyt pelkään koska tiedän miten surkeaksi se minut voi tehdä.
Pelkään syödä koska se lisää defenssejä. Onpa pelottava tilanne & ehdollistunut että mä olen jo valinnut, etten osaa pois tästä tilanteesta (opittu avuttomuus). Jos se on totuus niin tiskatessa päivän muita tiskejä voisi miettiä, että söinhän aikaisemmatkin ateriat. Eihän mun tilanteessa ole mitään todellisuuspohjaa. Vata yrittää parantaa itseään ja pää yrittää tehdä sen sydämen sijasta. Sen takia varmaan olenkin sairas. Nyt on taas vajaa-älyistä logiikkaa. Kyllähän mun oisi pitänyt toi tietää.
Ei oikein löydy muita keinoja lisätä kognitiivista toimintaa kuin kirjoittelulla päättely. Tämä voisi olla kivaa mutta vähitellen mennään siihen, että kirjoitustaitoni on itseään toistavaa ja se haittaa kirjoittaessani eheää/turvallista minäkuvaa.
Voi myös olla luulo, kuten koko maailma josta yritän ottaa selvää. En kai mä nyt taas yritä kerralla ottaa selvää koko maailmasta? Se on ennenkin ajanut minut taitamattomiin tekoihin.
Pääsen ehkä takaisin terveyden kokemiseen sillä, että rauhoitun ja koitan muillakin keinoilla saada yliherkkyyttäni vähennettyä. Mitä jos todella olen psykoosissa vaikka vain tottunut siihen. Lapsen ilo voisi jotenkin auttaa. Olisiko se kuitenkaan produktiivista minun kriteereilläni. Yritän sanoa että kirjoitelmani toisaalta joogasta sekoitettuna jatkuvaan psykoosin kanssa kamppailuun voisi parantaa minua ainakin vähän. Niin kuin se on nyt tehnyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti