Sanomattaki selvää.että en.rumpali
Entä jos oisin tällases mielentilan psyk.polilla?
-Ne kyl pitää huolen ettet sä oo jos sä enää kertaakaan uskallat mennä sinne sisään.
Nyt tuli kyl aika iso torjunta.
Oikeastaan tää tuntuu siltä ku ois vanhentunut lapsuudesta jonkun verran. Sanoin eilen ettei voi olla innostunut kuin lapsi. Mitä jos jonkun pitäis vaa uhrautua sun lasten takia? Eikä uskaltais sen takii rikkoa yhtään rajaa?
Entä jos mä opin kyselemällä. Upsie! Mähän opin kyselemällä. Aika lapsellista varokaa lapsellisia. Mut älkää varoko lapsia. Mut jossullois tarpeeksi empatiaa se vois rikkoo jotain rajoja samaan aikaan. Sen takii niiltäkin voi oppia.
Vältänkö mä rajojen rikkomista dokaamalla? Ja se mun elämä on sen takia niin hirveätä.
Oonksmä valmis siihen et mun elämä lähtee tästä ihan tajutonta ylämäkeä? Mut mun elämä on aikamoista ylämäkeä.
Oonksmä dokannut vaan sen takia etten osaa puhua tästä? Mitä jos ne rajat jää häilyväksi siinä mitä on itsesääli?
Mä en osaa selittää näitä mun ajatuksia yhtään. Tuonko esiin jollain muulla tavalla? Esim. Sillä että mulla on toivoa
Mutta nyttei toimi kuin kräkki.
Dennis McKenna puhui tästä. Individuaatio. Mä oon vaan muuttumassa friikiksi kaiken sen defensiivisen energian hävittyä.
Alkoholi->mitä jos jotkut on taantunut vaan ja mitä odotan päihdepalvelun työntekijältä? Miksei käynti siel auttais, eiks oo hyvä kysymys. Oon niin rentona ettei sen tarvitse aina auttaa. Ei tarvitse olla vaativa vaan yrittää. Riittääks mulla kuitenkin empatia ja mitä ne hienojakoisemmat vasanat eli ..... ovat?
Mitä jos niistäkin pääsis eroon defenssien hävitessä?
Tajuunksmä yhtään mitään vai enkö suostu paljastamaan jotain, joka on mun mielestä itsestäänselvyys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti