Mitä jos lähen kerjäämään muilta? Enksmä oo synkronistisesti aika onnellinen
Enksmä vaan oo tajunnut elämästä yhtään mitään?
Me ollaan aina joku mut mä yritän olla mahollisimman vähän "minä" eli ego.
Tosiasia on että aina kun on sitä rahaa niin aina on ero. Eli alkoholia.
Enkö muka uskalla olla selvinpäin rohkea. Mitä jos oon vanhentunut. Tai mitä jos oon joku epäasiallinen. Mut mä pystyn kyl kestää tän paradoksin.
Mulla vaan ei ole tarpeeksi toivoa. Voiko mulla koskaan olla tarpeeksi?
En jaksais suorittaa. Enkä tahdo ja siks kalja aukeaa. Mikä siin suorittamises on niin vastenmielistä? Onko kaikki tosiaan vain niin kuin näet? Mitä jos mä en vain voi uskoa sitä mitä mä näen..? Sen etten voi tehdä toivon saamiseksi mitään.
Mitä jos se ois punonut mua varten jonkun sellaisen juonen? Että kohta selviää tajuatko sä enää yhtään mitään.
Sen oikean korvan piippauksen täytyy olla tosi paha mutta mä en ota sitä tosissaan.
Pystyisin kai piristyy jos tekisin jotain.
Tuntuu ihan kuin oisin lapsi, enkä mä osaa muuta kuin itkeä.
Bissellä saa ajan kulumaan aika paljon paremmin. Eli ahaa! Sain itseni kiinni normitilaan kaipaamisesta. Oon ongelmissa. En tiedä oliko tän blogin kirjoittaminen niin hyvä asia. Onneksi uskallan sanoa sen. Enkä mä pystyis tekee tätä kauempaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti