Mitä jos oon vain alkanut vihaamaan muiden matkimista jossain vaiheessa enkä huomannut sitä. Oon kulkenut ihan oman näköistäni tietä. Tämä jopa sillä uhalla etten aio lopettaa juomista vaan otan sen haasteena vastaan. Avosylin? No tuskinpa. Kyse on sen verran isosta ongelmasta, ettei sen kohtaaminen ole enää mahdollista. Pelottaako SE mua?
Voin vain yrittää minimoida haittoja ja tehdä sen parhaani mukaan. Pahoin pelkään että en pysty lopettamaan ja se tulee pilaamaan loppuelämäni. Olenko kuitenkin tyytyväinen tähän elämääni tähän asti vielä vuoden päästä? Entä kahden?
Oon jotenkin blokannut mun todellisuudentajun niin etten koe sitä selvänä ollenkaan. Alussa taisi tuntua siltä että viina viisaannutti. Onko viisasta elää näin ja hylkiä kuitenkin determinismiä?
Nyt tulee pelkkää höpinää. Valitettavasti olen saanut intuition kautta vaikka kuinka paljon viitteitä siitä - että viina on erittäin huono asia.
Jotenkin tajuan että näyttelijät elävät sen roolin aika syvällisesti. En pysty lopettamaan analysointia. Helpompi olla syömättä pidempiä aikoja kuin kaksi tuntia. Mitäh?
Miksen mä pysty luottamaan elämään yhtään? Vietän aikani yksin ja juon alkoholia, ettei olisi tylsää. Mikä tää tilanne on oikeesti? Voiko tämä edes olla jotain muuta.. Tällainen kirjoittelu on ainakin muiden mielestä todella tylsää. Miksen saa hermostoani rentoutumaan selvinpäin muulla kuin alkoholilla?
Elänkö mä jossain ihan hirveessä itsepetoksessa, jossa kuvittelen voivani jatkaa ikuisesti alkon juontia? Oonko tosiaan aina ollut näin taidoton? Ja kun instituutiot eivät vastanneet odotuksiini jäin ihan yksin. Onks mun elämä kuitenkin ihan ok?
En saa mitään selvää miksi kirjoitan näin. Lisäksi kukaan ei jaksa lukea tällaista tekstiä. Nyt on siis viides päivä ilman alkoholia. Enkä ole tainnut huomata miten viinanhimo on vallannut elämäni. Miten tää voi olla niin surullista?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti