Mä todella näen kaiken vasanoitten (ehdollostumien) läpi. Onpa kannustavaa. Menin kyllä tilaisuuden loppua kohden aika kärsimättömäksi. Lisäksi tunsin itseni melko erilliseksi. Mitään sulautumista tms. ei tullut koettua. Lähinnä voimistui ja herkistyi omille tuntemuksille.. Enimmäkseen vain negatiivisia näkökulmia ulkoisiin asioihin ja ehkä hivenen ylikriittisyyttä.
Missä mun bhakti? Oli kyllä ihan jees että sai olla antaumuksellista joogaa harjoittavien kanssa. Pitäisikö ottaa tavaksi..? En usko että perus mieleni laatu kuitenkaan muuttuu niin helposti. Että alkaisi vain käymään Amma illoissa. Kyllä siihen tarvitaan jotain enemmän, ja se jokin on omistautumista, harjoituksia sekä aikaa. "Abhyasa vairagya" kuten Patanjalin joogasutrassa lukee.
Olin kyllä tosi varautunut sellaiseen asiaan kuin ryhmään kuuluminen. Tuntui että olen tosi yksin ja vastuuntunto omasta itsestä lisääntyi. Ei tullut mikään empaattinen olo eikä turvallinen yhteenkuuluvuus. Joutui etsimään omasta itsestä sen tuen ja vain rukoilla hiljaa että ehdottomuus pitää...
Bhajaneista kaksi oli niin vaikeita että tyydyin vain lukemaan käännöksiä ja kuuntelemaan. Junassa takaisin unohdin aluksi ostaa matkalipun. Tajusin yhtäkkiä Huopalahden kohdilla ostaa sen. Menomatkallakin tuli tarkastajat..
Sinänsä on aika outoa että ne henkiset laulut on hindiksi. Mutta luonnollisesti suurin osa mitä tapahtui mielessä illan aikana meni ohi enkä pysty edes kuvailemaan omaa tunnelmaa. Koin kyllä kaksi aika merkittävän oloista synkronisiteettiä mutta unohdin jo missä kontekstissa ne oli. Ne tuli tosi yllättävästi ja melkein irti kaikesta muusta mitä siellä tapahtui. Se mikä on outoa on että ne oli samanlaisia, eli että joku sanoo jotain, minkä mieli irrottaa kontekstistaan ja tuntuu kuin se seuraava puhuttu sana olisi sanottu suoraan vastaukseksi johonkin mitä liikkui sillä hetkellä mielessä..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti