olenko pessimisti?

Onko pessimismi ajanut minut hulluksi? 

Mä vaan keskityn siihen miten huono bio-survival impriting on. Se voi tosin olla että koen jonkinlaista hätä-tilaa tai että mun morpho-geneettinen kenttä kokee sitä. Olen vain liian avoinna kokemukselle. Ja ehkä olin avoinna participationillekin. 

Tää teksti voi jatkua näköjään, ei ole väsyttäviä tekijöitä. Oon jotenkin syvemmin tietoinen siitä, että kokemuksessani on ctta-vrttejä, ei sitä kannata sen enempää selitellä. Mistä oon oppinut tuollasten vaikenemisen asenteiden sallittavuuden? Aivan kuin ctta-vrtti olisi jotenkin arvoton aihe. Voihan se olla että yritän manipuloidakin tietämättäni. Mutta perusidea on tuottaa tekstiä. Eikä idean lisäksi pitäisi olla muita ajatuksia kuten manipulointi. Eli ei ideologiaa! Puuhh ku oli vaikee sanoa tuo äskeinen.

Kuvittelen näkeväni kaiken vapaana ideologiasta. Ja tuollaisen pään taipumisen asennekin voi olla moni monien joukosta. Voihan se myös laajemmassa mielessä merkitä jotain. 

Tekis mieli jo päästä ulos. Noin kaksi ja puoli tuntia sitten poltin. Pitäisi onnistua pääsemään pois kuluttamisen haluamisesta, hmmm, miten se voi olla asenne? 

Miltä ennnakkoasenteen murtumisen pitäisi tuntua? Ihan jos miettii mun pessimistisen asenteen kohdalla. Humalassa unohdan että keksin äsken syyn pessimistisyydelle... Vois kysyä että onko tosiaan näin? Kävin ulkona ja unohdin ajatella koko asiaa. Ympäristön kokeminen vain oli jotenkin niin vahvana. En ehkä pilvessä osaa sanoa ei. 

Alkoholin kauhu!

Napsahtaa elämänlanka etuajassa katki. Ei tavallaan myönnä itselleen. Yritänkö tosissaan pureutua tähän sairauteeni vai yritänkö estää todellisuuden kohtaamisen? Olen tätä aiemminkin pohtinut blogissani ja yllättävää kyllä, jos jaksan niin tulen sitä tulevaisuudessakin tekemään. Aihe on henkilökohtaisesti sen verran vakava. 

Kirjoitan ylös sitä mukaa kun keksin toimintani yhteydessä uusia näkökulmia. Nuorempana se oli kivaa, nimittäin etsiä uusia näkökulmia. Ehkä alkoholi antaa niitä minulle. 

Ajatteluni ei ole enää samanlaista kuin ennen, enkä tiedä onko se hyvä asia. Elämäni kulku on ollut kummallista, samoin suhteeni kannabikseen. Olenko tosiaan myrkyttänyt minussa olevan hyvän alkoholilla kun en uskalla käyttää kannabista kuin vain harvoin? Olenko antanut kielteisyyden kasvaa hallitsemattomasti? Mitä tarkoittaisi oikeasti kohdata se, että olen tehnyt sen kuvitellen samalla kontrolloivani sitä? Antanut kielteisyyden kasvaa hallitsemattomasti..

Oli hauskaa kun kävelin aamupimeässä päiväkodin ohi vähän ennen seitsemää. Hämmästyin kohtuullisen paljon siitä tilanteesta. Eniten jäi vaikuttamaan se miten rakastavasti ja ilman estoja äiti puhui pienokaisilleen. Vaikuttaisi siltä että lapset ovat erittäin riippuvaisia vanhemmistaan. 

Tekisi joskus hyvää muistuttaa itseään lapsen tunnesiteestä omaan äitiin. Muttei tarvitse takertua siihen, se on nimittäin jossain vaiheessa luovuttava primaari-narsismista. Tai en ole varma, ehkä se riippuu paljon yhteiskunnasta. Siitä aasinsillalla alkoholismiin. Siitäkin olisi luovuttava... 

(oltuani raivoraittiina monta vuotta) käytin alkoholia narsismin torjuntaan. Minusta kuitenkin tuntuu, voi olla, että annoin narsismin nousta tiedostamattomasta käsittelyyn. Annoin tiedostamattoman narsistisen käytöksen viedä minua. 

Tämä on tietysti vain teoria, enkä tiedä mitä olisin tehnyt jossen juomalla olisi tuonut sitä esiin. Kyseessähän on melko hallitsematon voisko sanoa reaktio - eli periaatteessa, tai ainakin perusolemukseltaan kielteinen ominaisuus. 

Tämän voisi nähdä kulttuurisena kommentointina. Vaikka siinä pääseekin aika pitkälle, niin se tavallaan rekuperoituu aika nopsasti. Edellisen tripin perusteella melkin heti omassa mielessä ainakin. Kritiikkiosa siitä kommentoinnista jotenkin sulautuu melkein heti osaksi spektaakkelia. Tästä lisaa ganja nimisessä postauksessani. 

Ganja

Tämä alkaa dissolvaamaan niitä boundaryja ja mua pelottaa se, kuin se ois sukuvika. "Sä oot niin syvällä tässä ettet sä tuu ikinä pääsee pois pelkästään harjoittamalla zazenia." 

 Mun elämäntyyli on sallinut mulle jotain, mutta myös poistanut siitä osan. Mitä jos mä oon myyny mun sielun edellises elämässä? Ajattele miten taitamatonta se olisi, kun ei ois uskonut after-lifeen..

Mutta ganja antaa minulle mahdollisuuden tunnustaa se fakta, että re-inkarnaatio olisi tapahtunut jo ennen tätä elämää. Sitä on vain jotenkin vaikea tunnustaa. 

Jos nää kelat toimis Krshna-tietoisuudes niin oisko mulla mahdollisuus sitä kautta saavutta tietoisuus mun re-inkarnoituvasta sielusta? Poltappa kunnon överit ja jatka tän jutun kirjoittamista niin kuin minä teen. Sinun on periaatteessa vaikea huomata tarkoitustani koska kaikki asiat on minulle nyt helpompi tunnustaa. Ja tunnistaa

(sitä on vaikea tunnistaa että on seksuaalinen olento). Mun mielest meiän kulttuuri on vienyt sen meiltä melkein kokonaan pois. Tää on intro yhteen kirjatilaisuuteen Suomessa. Tossa on nyt intro siihen mitä toi äijä oli sanomassa seksuaalisuudesta (joka on meiltä omasta mielestä lähes kokonaan tukahdutettu). https://youtu.be/4Adwvom5jdo

Mitä jos ois joskus vetäny ihan törkeet överit kun ei ole halunnut lakata uskomasta siihen re-inkarnaatioon. Ja se ois vaikeet selittää miten paljon se re-inkarnaatio pelottaa. Ja just sen takii tulee aina ne samat överit , että sen perusasian jotenkin muistaisi. Ja mitä jos tän yhteiskunnan uhrin roolina oloa pystyis muistamaan? Noin niin kuin elementaalisella tasolla .. tai terapeuttisella levelilä -- niin kuin tää ganja joskus pystyy vaikuttaa paljon siihen, miten naurettavana minä näen meidän kulttuurin.. Kuinka paljon se esimerkiksi pelottaa että on kuolemassa, vaikka elossakin olo oisi mahdollista. Tää kulttuuri saa meidät nimittäin tekemään sitä. (Että unohtaa olevansa elossa). 

Jossois joskus uskaltanu polttaa jotkut isot bongi-hitit ja ne vaikuttais vielki yhtä pahoilta, vaikka ei ois ottanut kuin pari pientä hatsia. Ja ois vaik vaan sanotaanko nyt nähny liikaa? Sillee ihan läpällä, kun miettii selvänä että pystyisköhän situationistisen //ajattelutavan sallimaan? 

http://www.anarkismi.net/aivokuume/txt/kansainvaliset_situationistit_spektaakkelimainen_kieltaminen_-_plant_1990.htm

Ehkä suurin osa ihmisistä ei vain pysty, mut se lakkaa olemasta ongelma kun menee mielen tasolla takasin sinne överi mielentilaan. Vaikken osaakaan selittää SITÄ, millä tavalla se on överitila. Että tääkin teksti olisi vain kommentaari sille spektaakkelille missä me eletään? Jos tällasen ajattelutavan meinaa sallis itselleen selvinpäin niin mitä se tarkoittaisi aivojen muovautuvuudesta? 

Että ne aivot ei ole vielä tajunneet itseään. Ja tää on sillee aika hevii pohdiskeluu. Siinä överitilassa on meinaan että pystyny hyväksymään sen, että me re-inkarnoidutaan? Kun ei sinun yksilöllisesti tarvii huolehtii muista. Vähän ehkä vajaamielinen kommentti, joka vain paljasti että tää on jonkinlainen spektaakkeli. Jouduin äsken vähän harhapoluille mutta kun tää pilvi laskee. Niin laskee myös pelkotila mitä re-inkarnaation myöntäminen merkitsee. Yritin vain pitää aihetta kasassa mutta se on aika vaikeaa, kun kannabiksen vaikutuksen alaisena tulee se uskonnollisuus paljon vakavammin esiin kuin jossain messuissa istuminen ihmiselle teettää. 

Tarkoitan jotain sellaista mielentilaa missä vain opettelen kirjoittamaan. Saattaa olla että oon jossain lapsen tasolla. Missä jossain Krishna-temppeleis saatetaan tän re-inkarnaatio kysymyksen merkeis viettää enimmäisaika vuoro-kaudesta olla tämän jälleensyntymisen kannalla. Tääkin on osa sen jälleensyntymisen kultturista kommentointii. Ja vois yhen linkin zenistä laittaa jos se merkkaa kellekään mitään. Kuuntele Perttu Häkkinen Yle Areenassa: http://areena.yle.fi/1-3802977 

Jos jotku on seurannu mua kun oon kännis kommentoinu niin tää on nyt sitä ajatusten muuntautuvaisuutta. 

Tätä tekstiä lopetellessani... noin puoli tuntia hatsien jälkeen. Tuntu vain sydämessä, että teen tänne intron siitä mitä mieltä mä oon tulevaisuuden ajatusmuuntautuneisuuksien (ctta-vrtti) positiivisista muunnelmista. Hah. Paitsi tätä vois jatkaa loputtomiin. Se on elämän voittoa kuolemisen utopian yli aika monella tasolla... 

Kirjastopäivä

Mulla on taas plörölöhti murtsailu mennyttä

Kaappari saapan ja iaparen työpareista.

2001 ihan riittävästi. (Olisi voinut kiittää glögistä)

Miksen mä opi että se alkoholi on hermostomyrkky? En osaa etsiä apua mistään ja tilanne on erittäin vaikea. Kolmas päivä ilman ja vieroitusoireet aikamoisen pahat. Saanko koskaan elämääni hyvinvointia, joka tulee päihteettömyydestä? 

Nyt pelkään hermokipua, joka saattaa jäädä päälle. Joudunko leikkaukseen vain huolettomasti tehdyn injektion takia? 

Mulla on pikkuaivot menemässä tai jo mennyt rikki ja mä vain naureskelen asialle. Pohdin tänään aika paljon tuota vasurin hermosärkyä. Jossen olisi alkoholisti ja olisi tilalla jatkuva hermosärky, käyttäisinkö mieluusti thc:tä että "se on vedettävä." Saatan olla ihan oikealla polulla, mutten keksi mistä suunnasta sellainen tulisi. 

Ehkä siitä suunnasta että se on vakava asia, kun normielämä ei toimi ja nythän on tosiaan joulukuun puoliväli. 

Joskus pilvi saat mut astrologiikasta pitämään ja mietin lopuksi oliko tämä nyt ihan turha trippi kun sai peloissaan jotain tekstiä aikaiseksi.

Lisäki koki onnen. Mun on mahdotonta näyttää mun tunteita ilman alkoholia. Jos joku lukee tätä ja jos jossain on pieni nippi piilossa. kokeilis tätä thc:tä ja eläis todellisuudessa vähän aikaa. Niinpä, lue uudestaan ja mieti mitä on todellisuudessa eläminen ja jotkut tyypit tekee sitä. Ja istuu zazenia...

Mulla on kyl pakko olla erityinen suhde thc:n kanssa ja usein jotenkin erityinen meininki. En pysty ite olee sosiaalinen kannabiksen kanssa, mut välillä näen toden siinä että on kaksi eri tietä ja toinen on turmioon.. enkä mä ollu vain tarpeeksi viisas kun astuin kahdellisuuden tielle. Onkohan minusta vahingossa tullut satanisti? 

Tarkkailen joskus selvinpäin mielentilaa ja sieltä nousee tuollainen pelko. Että oon turhaan addiktoinu itteni alkoholiin. Minulla on joskus vaihtelevat mielentilat silloin kun olen selvinpäin ja ne vaihtelevat nopeasti. Oonkohan mä joskus tehny jotain oikein magiikan saralla?

Nyt minusta tuntuu että haluaisin takaisin siihen maailmaan mistä tehdään maagisia tekoja... Kaikki oli jotenkin vain niin maagista. Oonksmä vaan suojannu itteni alkoholilla ettei kukaan pääse näkemään miten mä ajatteln. Mistä mä tiedän miten muut on käyttäytyny täälläpäin missä asun? 

Burn-out Kirjoittelua

Jos pelkäät burn-outia niin lue tää. Tätä pilven hienoutta on kyllä vaikea kirjata ylös. Ja sitä on vaikea saada ilman kannabista. Että minulla se ei ole tarpeeksi kirkas.  Mistä tiedän lukemalla että esim. burnoutin voi saada joogaamalla? Mutta voiko dokaamisella saada burn-outin ja sitten toipua siitä? mitä se thc kertoo henkilön mielentilasta?

Joku vois tohon vain heittää, että ne ovat vain alitajunnan ilmentymiä. Jos kokonaisuutta miettii. Mitä jos me ollaankin vain kaikki toistemme opettajia-harha on aika vakava sekavan mielen psykoosi... Ollanhan me oppilaitakin. Oppilas on aika eri juttu kuin opettaja. Voidaanko me oppia oppilailta epäsuoraa kanavaa pitkin jotenkin kenttäilemällä. Mä en enää pysty pitää itteäni jossain joulumielessä, ja kokisin helvetin joulun. Tai tää oikeestaan rikkoo rajoja mutta tässä alussa tää on melkoista heittelyä. Siis oppilaiden kesken. Mut nyt mä en saa tuota hyvää oloa mistään. Ja tästä alkaa joku paraneminen..

Menin burn-outtiin kun torjuin tunteitani, joita en suostu hyväksymään. 

Masennunko?

Ei ois pitänyt alkaa juomaan sitä kahvia taas. Kerran uimahallin saunassa jne. olin kahvipäissäni ja puhuin kai ohi suuni. Kerroin jotain havainnoistani. Enkä ehkä olisi halunnut. Mutta yritin olla cool vaikken ollut cool. Olenko jotenkin negatiivisempi kuin yleensä? 

Mutta mun keho signaloi pahaa tuosta alkoholista. Hyväksynkö selvinpäin ne signaalit? Vai pitäiskö vain jatkaa mantran toistamista kun olen juonut muutaman päivän? En usko että tulee olemaan helppoa. Tuntuu maksan kohdalla jotain kipuja ja tänään tuntui palleassa kummalliselta kävelylenkin alussa. Oli siis sunnuntaikävely ja aika luova mielentila. Nuorena tykkäsin enemmän musiikista. Ehkä silloin osasin olla enemmän hetkessä. 

Unohdin jo että tavallaan mun pitäisi pyrkiä noudattamaan sääntöjä. Mutta olen aika väsynyt tälläkin hetkellä. Yrittääkö tuo kannabis jotenkin suojella itseäni itseltäni?? Etten vain nyt alkais taas käyttämään kahvia. 

Alienated

Tarvitsen tukea, mutta mitä voin tehdä? On epäreilua jos minulta odotetaan asioita joita en pysty toteuttamaan. Tarkoitan tällä sitä, että toimintakykyni on rajoittunut enkä yllä saavutuksissani muiden tasolle. Taudinkuvaan kuuluu ns urautuminen ja omalla kohdallani ahdistus pahentaa tilannetta. Ei yksinkertaisesti ole vapautta toimia vapaasti. Arkea on mahdoton saada pyörimään niin kuin se terveenä pyöri. Kävin ammattikorkeassa 4 vuotta ja tein paljon joogaa ja meditaatiota. 

2012 Sairauden takia piti lopettaa koulu ja rutiiniharjoitukset jäivät pois. Jaksaminen ja luottamus siihen että pärjää ovat heikentyneet. 

Mikä tämän tekstin pointti on? Mun elämä on jo ihan tarpeeksi utopistista. mulla vaan tulee yksi päivä, jolloin tämä kaikki loppuu. Tajuutsä, se päivä jolloin sä kuolet on sun teorioiden viimeinen päivä. Enmä tuu koskaan keksimään mitään merkittävää. Kannabiksen avulla näen neuroosieni ohi ja että olen jollain tavalla hullu. Mutta en tiedä millä tavalla. 

Se astangajoogan pranayama teki mulle jotain mitä en osaa selittää. Tunnetko itse pranayaman tekniikan ja vaikutukset? Tää on sitä ayurveda settiä. Mitä tiedät siitä? Itse tiesin aika paljonkin. Mä en vaan jotenkin pysty saavuttamaan mitään kun olen polttanut. 

Tehään tästä vähän erilainen versio kuin siitä, jonka aion lukea verkostopalaverissa. Tuun kuitenkin juomaan ja yritän pitää sen salassa. Sinnehän tulee myös päihdeklinikan yhteyshenkilöni. Pitäiskö lukea tämä uudestaan, ennen kuin menen sinne verkostopalaveriin? Tulee taas enemmän kysymyksiä. Ajattelenko itse koskaan että aina kun teen jotain, tulee tulos? Enpä, mutta olen lähiaikoina lukenut jotain sellaista. Selvinpäin vahvistan neuroosiani mutta pilvessä voin tehdä kävelyn ja kuvitella, että sen tehtyäni jotain karmaa pääsi unohtumaan? Onko muka niin hirveetä vain olla yksin??? Tää on se iso kysymys, jota mä en halua kohdata! En voi taas alkaa juomaan kahvia. Pysyin siitä niin kauan erossa, miksen vain voi unohtaa sitä... Se on kahvi joka on aina minua masentunat. 

Muut eivät vain ymmärrä miten maagisia ajatukseni pajareissa ovat. Kaikki innocence jutskat yms. Kyllä mä jaksan olla yksin. Sanoinkin viime viikolla että olen erakoitunut ja epäröin sen takia, että voinko mennä jouluksi muiden perheenjäsenteni kanssa syömään. Etsä tiedä selvinpäin kuinka paljon mä rakastan kirjoittamista - ja kannabis avaa tälle luovuuden kanavan. 

Ja ajattelulle... Olihan minulla vielä huumoria tallella. Nauran asioille jotka eivät ole tosia ja tämä on vain harrastukseni. Miksi minusta tuntuu että kannabis rikkoo sen rajan vapaaseen mielikuvitukseen ja että kun olen siinä ja yksin, pystyn hidastamaan ajatuksiani ja luomaan jotain, tämän blogipostauksen. 

Eli on mulla elämä,  se on vain sisäänpäin kääntyneistä. Esim. En toivo että eläisin kauemmin kuin vanhempani. Olihan minulla lapsena aika hyvä elämä. Kävin äskenkin 50min kävelylenkillä kello 18 aikaan. Sorjosessa tuntuisi olevan kauhun eri tyyli, varsinkin Ihmispedon jakso 1:en alussa. Onpa karmivan jännittävää nähdä,  miten se päättyy osa kakkosessa. 

Pystyn jotenkin tajuamaan, että periaatteessa minun tulisi noudattaa yhteiskunnan sääntöjä. Olen kyllä aikoinani epäillyt, että minulla on huono elämä ja varmastikin ollut sitä mieltä. Tarkoitin sanoa kiintymyssuhde. Välitän aika paljon mitä mieltä vanhempani ovat minusta. En vain kestä että jos tää kaikki liittyy johonkin Chapel Periloukseen niin kuin Robert A. Wilsonin kirjassa Cosmic Trigger. Onkohan tämä postaus jo tarpeeksi pitkä?